FINNHITS - Suomineidot sparraa 2014: Ensihuumaa ja pyöritystä

Tämä blogi perustettiin alun alkaen tyttöpainien treenipäiväkirjaksi harrastajien toiveesta. Pääasiassa tänne postaillaan siis muistin virkistykseksi jonkinlaisia kuvauksia siitä, mitä milloinkin treeneissä on tehty. Treenien lisäksi kirjoitellaan raportteja myös meidän kisamatkoista, leireistä ja muista treenaamiseen liittyvistä asioista. Alusta saakka kirjoittajia on ollut useampi kuin yksi, ja pyrkimys onkin ollut, että kaikki jotka haluavat, saavat kirjoittaa. Tulee eri näkökulmia ja tunnelmia. Vaikka kyse on yksilölajista, niin ilman porukkaa tätä on hyvin vaikeaa treenata.

Tämän johdannon kirjoittelin lähinnä siksi, että nyt seuraa eri näkökulmia viikon takaisesta Finnhits - Suomineidot sparraa 2014 leiristä. Heli kuvailee ensin konkarin kokemuksella yleisesti leiriä ja reissua, jonka jälkeen sanaisen arkkunsa avaavat pari tuoreinta treenaajaa Emmi ja Henna. Kuvailusta vastasi tällä kertaa Laura. Tämän lisäksi Elina johti joukon sinne ja takaisin.

Finnhits 2015 järjestettiin Tampereella TJJK:n salilla

Heli tarinoi:

Jyväskylästä vuosi sitten alkunsa saanut naisten oma Finnihits-painileiri järjestettiin siis tänä vuonna Tampereella 25.-26. lokakuuta, jonne meitä lähti Jyväskylästä autollinen vanhoja ja uusia naispainijoita. Leirin ohjelmassa oli yhteensä kolmet BJJ-treenit ja yhdet lukkopainitreenit ruskeavöisten Päivi Aittamaan ja Outi Järvilehdon vetäminä ja paikalle oli saapunut jälleen kymmenittäin tyttöjä ja naisia ympäri Suomea. Tarjolla oli siis runsaasti sekä uusia että jo tutuksi tulleita painikavereita, mikä olikin leirin päätarkoitus. Meillä Jyväskylässä on harvinaisen paljon aktiivisia naistreenaajia ja omankokoista painiseuraa löytää siis kotoakin, mutta leireille on aina hauska lähteä haistelemaan vähän uusia tuulia. Oman salin vetäjät sekä treenikaverit tulevat vuosien saatossa varsin tutuiksi, joten leireiltä saa erilaista näkökulmaa sekä tekniikoiden hiomiseen että sparrailuun. Runsaan osallistujamäärän takia kahden päivän aikana riittikin uusi pari lähes joka harjoitukseen ja sparriin. Tekniikoitakin treenailtiin aika drillipainotteisesti, mikä on ainakin omasta mielestäni hyvä ja tehokas tapa treenata. (Varsinaisia tekniikkakuvauksia en tähän kirjaa, mutta leirin tekniikoita tullaan käymään läpi tulevissa tyttötreeneissä ja sitä kautta ne päätyvät kyllä blogiinkin.) Painimisen ohessa leirillä kerettiin myös juttelemaan turvalliseen treenaamiseen sekä miesten kanssa painimiseen liittyvistä kokemuksista, mikä oli hienoa, sillä näistä asioista ei välttämättä kauheasti pääse keskustelemaan, jos omalla salilla ei ole hirveästi muita naisia.

Heli ja Emmi nohevana

Emmi: Painileirillä ensimmäistä kertaa

Henna ehdotti, että lähdettäisiin mukaan Suomineidot sparraa –tapahtumaan, koska Elina oli sitä hänelle ehdottanut. Ajattelin, että olisikohan liian aikaista, mutta oli puhetta, että leirillä olisi muitakin vasta alottaneita. Onneksi tuli lähdettyä.

Leirillä oli mukavaa ja oppi ainakin hetkellisesti paljon kaikkea uutta. Leirillä ei jaettu mitenkään taitotason mukaan ryhmiin, mutta se ei haitannut. Kun avasi suunsa ja kertoi, että painimista on takana pari kuukautta, niin ymmärrystä löytyi jo pidempään harrastaneilta. Aina joukkoon toki mahtuu joku, joka painii niin täysiä, että itse ei pääse ollenkaan mukaan, mutta onneksi näitä oli vain muutama. Yhteishenki oli avoin ja ihmiset ystävällisiä. Oikeasti. Entisissä harrastuksissa tällaista tunnelmaa ei ole ollut.

Mustelmia tuli ja niskat kiittivät leiristä vielä muutaman päivän jälkeenkin, mutta se taitaa kuulua aloittelijan arkipäivään. Osallistuminen Fight clubin tyttötreeneihin jo kesken peruskurssin, auttoi leirillä, koska oli jo joku kokemus painimisesta pidempään harrastaneen kanssa. Matkaseura oli myös kannustavaa koko leirin ajan. Kiitos Elina, Heli, Laura ja Henna! :)

FINNHITS - Suomineidot sparraa 2015

Henna: Alkeiskurssin aikana ekalle BJJ-leirille osallistuminen

Aloitin syyskuussa Jyväskylän Fight Clubin bjj/lukkopainin peruskurssin sekaryhmässä. Meitä tyttöjä n. 30 hengen ryhmästä kurssilla on neljä, joten tulimme aika nopeasti keskenämme tutuiksi, luonnostaan kun sitä hakeutuu mieluiten ensisijaisesti tytön pariksi. Melko pian kurssin alkamisen jälkeen tiedotettiin, että myös nk. tyttöpaineille olisi tervetullut jo kurssin aikana. Se kuulosti tosi kivalle, mutta itse lykkäsin jännityksen vuoksi tyttövuoroille menoa. Niinkään oma kokemattomuuteni ei aiheuttanut jännitystä vaan pieneen ja tiiviiltä vaikuttavaan ryhmään lompsiminen kylmiltään kun en ketään heistä tuntenut ennestään.

Kun sitten lopulta uskaltauduin eräänä sunnuntaina treeneihin, oli jää murrettu. Ei sinne ollut vaikeaa mennä, mutta kun sitä lykkäsin niin se tuntui muka vaikealta. Sain treenin jälkeen ohjaajalta, Elinalta, tietoa erilaisista tulevista leireistä ja mm. bjj-naisten valtakunnallisesta keskusteluryhmästä. Elina kannusti osallistumaan pian järjestettävälle naisille suunnatulle leirille ja vakuutti että se soveltuisi aivan hyvin vasta-alkajillekin. Samalla seisomalla hän liitti minut Jyväskylän tyttöjen omaan keskusteluryhmään mainiten samalla, että varmasti muitakin olisi täältä lähdössä sinne, mennään porukoissa. Olin lukenut aiemmin Fight Sport -lehdestä kuinka lajia harrastavilla naisilla vaikuttaa olevan hyvä yhteishenki, joten minun oli helppo vakuuttua siitä, että tämä leiri olisi varmasti hyvä kokemus.

Henna ja melkein jyväskyläläinen Liisa

Houkuttelin muitakin meidän pekun tyttöjä lähtemään ja heistä Emmi intoutui ilmoittautumaan myös. Pian olimmekin sopineet yhteisen autokyydin leirille keskusteluryhmän kautta ja ensimmäisen leiripäivän aamuna meitä tyttöjä lähti matkaan viisi, joista minä ja Emmi vasta-alkajina. Itse en osannut jännätä missään vaiheessa niinkään leiriä, olin vain mielissäni lähdössä katsomaan mikä tämä homma on ja saamaan hyvää oppia. Leirille kannustamisella oman seuran puolelta ja treenikaverin mukaan lähtemisellä oli merkittävä vaikutus osallistumisintooni, pelkkä oma motivaatio ei ehkä olisi riittänyt sytykkeeksi tässä vaiheessa. Myös ajatus siitä, että leirillä on vain naisia rentoutti; se sopi hyvin ekaksi leirikseni.

Ajattelin että naisleiri ei olisi varmastikaan kovin raakaa suorittamista ja siellä saisi hyviä vinkkejä juuri naisnäkökulmasta. Näin oli. Leirin ohjaajat olivat mielestäni todella hyviä ja kannustavia, selkeitä kuvailemaan tekniikoita ja tekemisen tahti oli sopiva. Kävimme läpi keskustelumuotoisesti turvallisuusasioita monipuolisesti ja etenkin miesten kanssa treenaamiseen liittyen. Omassa seurassamme ohjaajat ovat näitä asioita hyvin korostaneet treeneissä, mutta harrastamisen turvallisuustekijöistä muistuttaminen ei todellakaan ollut pahitteeksi. Sen tähdentäminen, että avaa suunsa jos pari tekee omasta mielestä liian kovalla voimalla tai mitä tahansa sellaista mikä ei tunnu itsestä hyvälle tai tuntuu aiheuttavan vaaratilanteita. Olen pannut merkille itsekin aiemmassa harrastustaustassani, että naiset eivät usein kerro jos jokin painaa mieltä tai uskalla sanoa jos toinen tekee liian kovaa ja saattavat pahimmassa tapauksessa jättäytyä kokonaan pois harrastuksen parista tai sitten treenataan vain ”luottoparien” kanssa ja se taas ei vie eteenpäin. Varsinkin vasta-alkaja naiset epäröivät sparrata kokeneemman kanssa, varsinkaan miehen, kun pelätään toisen tekevän liian kovaa tai että oma osaamattomuus olisi jotenkin hävettävä asia. Hyvin harvoin kokenut harrastaja tahallisesti käyttää liikaa voimaa tai hämmentää näyttämisvimmaisena teknisellä taituruudellaan kokemattomampaa, joten suu kannattaa todellakin avata niin treeni ja happi kulkee. Voi myös vahingossa tutustuakin uuteen ihmiseen kun sanoo sille jotain :)

Treenien lomassa

Sparrasimme mielestäni todella paljon leirin aikana, paria pyydettiin vaihtamaan joka tekniikan välissä. Näin tuli hierottua uutta asiaa moneen kertaan ja tavattua uusia ihmisiä, kaikki toisistaan erilaisempia painijoita. Toki vasta-alkajana minulla ei ollut kovin vahvaa perustaa jonka päälle rakentaa uutta tietoa, joten käydyistä tekniikoista leirin jälkeen pyöri päässäni vain pätkiä eikä ne nimetkään päähäni oikein jääneet, mutta en huolestunut siitä, sillä jokainen treenimahdollisuus vie kuitenkin jollain tavalla eteenpäin. Tämä pätkien päässä pyöriminen kun on ollut koko pekun kantava teema itselläni: Minulla on järjettömän kokoinen palapelilaatikko ja pala paloja vaan tulee ja tulee, sen koko kuvan rakentaminen tulee vielä kestämään aikansa. Pitää vaan koittaa malttaa, vaikka malttamaton luonne taidankin olla.

Sain hyvin palautetta pareiltani harjoitellessamme tekniikoita ja sparratessa, opin paljon pieniä, mutta jatkon kannalta olennaisia asioita. Kuten, että asentoni on tällä hetkellä usein liian pysty enkä hakeudu tarpeeksi syvään ja leveään kyykkyyn, tukijalkani jäi usein vastustajan otteiden tavoitteluetäisyydelle ja minun tulee kiinnittää kyykistyessäni tarkemmin huomiota polven kulmaan, etten riko sitä. Jotain mainitakseni. Poimin hyviä puolustautumisvinkkejä, oikein ilahduin kun eräskin parinani ollut pieni nainen pyöri selällään kuin palloksi käpertynyt siili jäällä niin etten saanut mitään otetta hänestä yhtään mistään. En yhtään mitään otetta. Se oli paketti oli kuin laminoitu. Minusta oli erittäin mahtavaa, että osallistumaan oli tullut Jyväskylästä kaksi ohjaajaamme, Heli ja Elina, joten näitä leirin tekniikoita treenattaisiin kuulemma vielä kotiseurallakin, mikäs sen parempaa kuin voida kerrata näitä juttuja vielä kotonakin.

Jyväskylän Fight Like a Girl Club, Päivin ja Outin kainalossa

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli leiristä, osallistujat ja ohjaajat olivat avoimia ja kivoja tyyppejä. Suosittelen lähtemään leireilemään jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa harrastusta, jotta tutustuu ihmisiin, se motivoi myös jatkamaan harrastusta pidemmälle kun tulee tutuksi porukoiden kanssa ja tietää vähän mitä missäkin lajin puitteissa tapahtuu. Leirin päätteeksi kannustettiin käymään treenivierailuilla muissa seuroissa eri paikkakunnilla käydessään. Kynnys vierailla on madaltunut kun olet jo jonkun kohdesaliltasi tavannut ennenkin, siksikin tällaiset leirit ovat hyväksi lajin kasvamiselle ja kehittymiselle. Itse ainakin ajattelin Oulun Kamppailuklubilla käydä sitten kun lähden Pohjoseen sukuloimaan.

Olen ollut kovin ilahtunut siitä kuinka paljon mahdollisuuksia kehittyä jo tässä vaiheessa lajiharrastusta olen saanut sekä tutustua muihin harrastajiin muualtakin kuin Jyväskylästä. Vastaanotto ja sisäänajo lajiin ovat siten onnistuneet. Asioiden ollessa näin, joudun jatkamaan tätä lajia. Alunperinhän minä tulin vain hakemaan hieman lisämotivaatiota toiseen lajiin käymällä katsomassa toisen tyyppistä tekemistä. Kannatti lähteä kokeilemaan!