FINNHITS - Suomineidot sparraa 2014: Ensihuumaa ja pyöritystä

Tämä blogi perustettiin alun alkaen tyttöpainien treenipäiväkirjaksi harrastajien toiveesta. Pääasiassa tänne postaillaan siis muistin virkistykseksi jonkinlaisia kuvauksia siitä, mitä milloinkin treeneissä on tehty. Treenien lisäksi kirjoitellaan raportteja myös meidän kisamatkoista, leireistä ja muista treenaamiseen liittyvistä asioista. Alusta saakka kirjoittajia on ollut useampi kuin yksi, ja pyrkimys onkin ollut, että kaikki jotka haluavat, saavat kirjoittaa. Tulee eri näkökulmia ja tunnelmia. Vaikka kyse on yksilölajista, niin ilman porukkaa tätä on hyvin vaikeaa treenata.

Tämän johdannon kirjoittelin lähinnä siksi, että nyt seuraa eri näkökulmia viikon takaisesta Finnhits - Suomineidot sparraa 2014 leiristä. Heli kuvailee ensin konkarin kokemuksella yleisesti leiriä ja reissua, jonka jälkeen sanaisen arkkunsa avaavat pari tuoreinta treenaajaa Emmi ja Henna. Kuvailusta vastasi tällä kertaa Laura. Tämän lisäksi Elina johti joukon sinne ja takaisin.

Finnhits 2015 järjestettiin Tampereella TJJK:n salilla

Heli tarinoi:

Jyväskylästä vuosi sitten alkunsa saanut naisten oma Finnihits-painileiri järjestettiin siis tänä vuonna Tampereella 25.-26. lokakuuta, jonne meitä lähti Jyväskylästä autollinen vanhoja ja uusia naispainijoita. Leirin ohjelmassa oli yhteensä kolmet BJJ-treenit ja yhdet lukkopainitreenit ruskeavöisten Päivi Aittamaan ja Outi Järvilehdon vetäminä ja paikalle oli saapunut jälleen kymmenittäin tyttöjä ja naisia ympäri Suomea. Tarjolla oli siis runsaasti sekä uusia että jo tutuksi tulleita painikavereita, mikä olikin leirin päätarkoitus. Meillä Jyväskylässä on harvinaisen paljon aktiivisia naistreenaajia ja omankokoista painiseuraa löytää siis kotoakin, mutta leireille on aina hauska lähteä haistelemaan vähän uusia tuulia. Oman salin vetäjät sekä treenikaverit tulevat vuosien saatossa varsin tutuiksi, joten leireiltä saa erilaista näkökulmaa sekä tekniikoiden hiomiseen että sparrailuun. Runsaan osallistujamäärän takia kahden päivän aikana riittikin uusi pari lähes joka harjoitukseen ja sparriin. Tekniikoitakin treenailtiin aika drillipainotteisesti, mikä on ainakin omasta mielestäni hyvä ja tehokas tapa treenata. (Varsinaisia tekniikkakuvauksia en tähän kirjaa, mutta leirin tekniikoita tullaan käymään läpi tulevissa tyttötreeneissä ja sitä kautta ne päätyvät kyllä blogiinkin.) Painimisen ohessa leirillä kerettiin myös juttelemaan turvalliseen treenaamiseen sekä miesten kanssa painimiseen liittyvistä kokemuksista, mikä oli hienoa, sillä näistä asioista ei välttämättä kauheasti pääse keskustelemaan, jos omalla salilla ei ole hirveästi muita naisia.

Heli ja Emmi nohevana

Emmi: Painileirillä ensimmäistä kertaa

Henna ehdotti, että lähdettäisiin mukaan Suomineidot sparraa –tapahtumaan, koska Elina oli sitä hänelle ehdottanut. Ajattelin, että olisikohan liian aikaista, mutta oli puhetta, että leirillä olisi muitakin vasta alottaneita. Onneksi tuli lähdettyä.

Leirillä oli mukavaa ja oppi ainakin hetkellisesti paljon kaikkea uutta. Leirillä ei jaettu mitenkään taitotason mukaan ryhmiin, mutta se ei haitannut. Kun avasi suunsa ja kertoi, että painimista on takana pari kuukautta, niin ymmärrystä löytyi jo pidempään harrastaneilta. Aina joukkoon toki mahtuu joku, joka painii niin täysiä, että itse ei pääse ollenkaan mukaan, mutta onneksi näitä oli vain muutama. Yhteishenki oli avoin ja ihmiset ystävällisiä. Oikeasti. Entisissä harrastuksissa tällaista tunnelmaa ei ole ollut.

Mustelmia tuli ja niskat kiittivät leiristä vielä muutaman päivän jälkeenkin, mutta se taitaa kuulua aloittelijan arkipäivään. Osallistuminen Fight clubin tyttötreeneihin jo kesken peruskurssin, auttoi leirillä, koska oli jo joku kokemus painimisesta pidempään harrastaneen kanssa. Matkaseura oli myös kannustavaa koko leirin ajan. Kiitos Elina, Heli, Laura ja Henna! :)

FINNHITS - Suomineidot sparraa 2015

Henna: Alkeiskurssin aikana ekalle BJJ-leirille osallistuminen

Aloitin syyskuussa Jyväskylän Fight Clubin bjj/lukkopainin peruskurssin sekaryhmässä. Meitä tyttöjä n. 30 hengen ryhmästä kurssilla on neljä, joten tulimme aika nopeasti keskenämme tutuiksi, luonnostaan kun sitä hakeutuu mieluiten ensisijaisesti tytön pariksi. Melko pian kurssin alkamisen jälkeen tiedotettiin, että myös nk. tyttöpaineille olisi tervetullut jo kurssin aikana. Se kuulosti tosi kivalle, mutta itse lykkäsin jännityksen vuoksi tyttövuoroille menoa. Niinkään oma kokemattomuuteni ei aiheuttanut jännitystä vaan pieneen ja tiiviiltä vaikuttavaan ryhmään lompsiminen kylmiltään kun en ketään heistä tuntenut ennestään.

Kun sitten lopulta uskaltauduin eräänä sunnuntaina treeneihin, oli jää murrettu. Ei sinne ollut vaikeaa mennä, mutta kun sitä lykkäsin niin se tuntui muka vaikealta. Sain treenin jälkeen ohjaajalta, Elinalta, tietoa erilaisista tulevista leireistä ja mm. bjj-naisten valtakunnallisesta keskusteluryhmästä. Elina kannusti osallistumaan pian järjestettävälle naisille suunnatulle leirille ja vakuutti että se soveltuisi aivan hyvin vasta-alkajillekin. Samalla seisomalla hän liitti minut Jyväskylän tyttöjen omaan keskusteluryhmään mainiten samalla, että varmasti muitakin olisi täältä lähdössä sinne, mennään porukoissa. Olin lukenut aiemmin Fight Sport -lehdestä kuinka lajia harrastavilla naisilla vaikuttaa olevan hyvä yhteishenki, joten minun oli helppo vakuuttua siitä, että tämä leiri olisi varmasti hyvä kokemus.

Henna ja melkein jyväskyläläinen Liisa

Houkuttelin muitakin meidän pekun tyttöjä lähtemään ja heistä Emmi intoutui ilmoittautumaan myös. Pian olimmekin sopineet yhteisen autokyydin leirille keskusteluryhmän kautta ja ensimmäisen leiripäivän aamuna meitä tyttöjä lähti matkaan viisi, joista minä ja Emmi vasta-alkajina. Itse en osannut jännätä missään vaiheessa niinkään leiriä, olin vain mielissäni lähdössä katsomaan mikä tämä homma on ja saamaan hyvää oppia. Leirille kannustamisella oman seuran puolelta ja treenikaverin mukaan lähtemisellä oli merkittävä vaikutus osallistumisintooni, pelkkä oma motivaatio ei ehkä olisi riittänyt sytykkeeksi tässä vaiheessa. Myös ajatus siitä, että leirillä on vain naisia rentoutti; se sopi hyvin ekaksi leirikseni.

Ajattelin että naisleiri ei olisi varmastikaan kovin raakaa suorittamista ja siellä saisi hyviä vinkkejä juuri naisnäkökulmasta. Näin oli. Leirin ohjaajat olivat mielestäni todella hyviä ja kannustavia, selkeitä kuvailemaan tekniikoita ja tekemisen tahti oli sopiva. Kävimme läpi keskustelumuotoisesti turvallisuusasioita monipuolisesti ja etenkin miesten kanssa treenaamiseen liittyen. Omassa seurassamme ohjaajat ovat näitä asioita hyvin korostaneet treeneissä, mutta harrastamisen turvallisuustekijöistä muistuttaminen ei todellakaan ollut pahitteeksi. Sen tähdentäminen, että avaa suunsa jos pari tekee omasta mielestä liian kovalla voimalla tai mitä tahansa sellaista mikä ei tunnu itsestä hyvälle tai tuntuu aiheuttavan vaaratilanteita. Olen pannut merkille itsekin aiemmassa harrastustaustassani, että naiset eivät usein kerro jos jokin painaa mieltä tai uskalla sanoa jos toinen tekee liian kovaa ja saattavat pahimmassa tapauksessa jättäytyä kokonaan pois harrastuksen parista tai sitten treenataan vain ”luottoparien” kanssa ja se taas ei vie eteenpäin. Varsinkin vasta-alkaja naiset epäröivät sparrata kokeneemman kanssa, varsinkaan miehen, kun pelätään toisen tekevän liian kovaa tai että oma osaamattomuus olisi jotenkin hävettävä asia. Hyvin harvoin kokenut harrastaja tahallisesti käyttää liikaa voimaa tai hämmentää näyttämisvimmaisena teknisellä taituruudellaan kokemattomampaa, joten suu kannattaa todellakin avata niin treeni ja happi kulkee. Voi myös vahingossa tutustuakin uuteen ihmiseen kun sanoo sille jotain :)

Treenien lomassa

Sparrasimme mielestäni todella paljon leirin aikana, paria pyydettiin vaihtamaan joka tekniikan välissä. Näin tuli hierottua uutta asiaa moneen kertaan ja tavattua uusia ihmisiä, kaikki toisistaan erilaisempia painijoita. Toki vasta-alkajana minulla ei ollut kovin vahvaa perustaa jonka päälle rakentaa uutta tietoa, joten käydyistä tekniikoista leirin jälkeen pyöri päässäni vain pätkiä eikä ne nimetkään päähäni oikein jääneet, mutta en huolestunut siitä, sillä jokainen treenimahdollisuus vie kuitenkin jollain tavalla eteenpäin. Tämä pätkien päässä pyöriminen kun on ollut koko pekun kantava teema itselläni: Minulla on järjettömän kokoinen palapelilaatikko ja pala paloja vaan tulee ja tulee, sen koko kuvan rakentaminen tulee vielä kestämään aikansa. Pitää vaan koittaa malttaa, vaikka malttamaton luonne taidankin olla.

Sain hyvin palautetta pareiltani harjoitellessamme tekniikoita ja sparratessa, opin paljon pieniä, mutta jatkon kannalta olennaisia asioita. Kuten, että asentoni on tällä hetkellä usein liian pysty enkä hakeudu tarpeeksi syvään ja leveään kyykkyyn, tukijalkani jäi usein vastustajan otteiden tavoitteluetäisyydelle ja minun tulee kiinnittää kyykistyessäni tarkemmin huomiota polven kulmaan, etten riko sitä. Jotain mainitakseni. Poimin hyviä puolustautumisvinkkejä, oikein ilahduin kun eräskin parinani ollut pieni nainen pyöri selällään kuin palloksi käpertynyt siili jäällä niin etten saanut mitään otetta hänestä yhtään mistään. En yhtään mitään otetta. Se oli paketti oli kuin laminoitu. Minusta oli erittäin mahtavaa, että osallistumaan oli tullut Jyväskylästä kaksi ohjaajaamme, Heli ja Elina, joten näitä leirin tekniikoita treenattaisiin kuulemma vielä kotiseurallakin, mikäs sen parempaa kuin voida kerrata näitä juttuja vielä kotonakin.

Jyväskylän Fight Like a Girl Club, Päivin ja Outin kainalossa

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli leiristä, osallistujat ja ohjaajat olivat avoimia ja kivoja tyyppejä. Suosittelen lähtemään leireilemään jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa harrastusta, jotta tutustuu ihmisiin, se motivoi myös jatkamaan harrastusta pidemmälle kun tulee tutuksi porukoiden kanssa ja tietää vähän mitä missäkin lajin puitteissa tapahtuu. Leirin päätteeksi kannustettiin käymään treenivierailuilla muissa seuroissa eri paikkakunnilla käydessään. Kynnys vierailla on madaltunut kun olet jo jonkun kohdesaliltasi tavannut ennenkin, siksikin tällaiset leirit ovat hyväksi lajin kasvamiselle ja kehittymiselle. Itse ainakin ajattelin Oulun Kamppailuklubilla käydä sitten kun lähden Pohjoseen sukuloimaan.

Olen ollut kovin ilahtunut siitä kuinka paljon mahdollisuuksia kehittyä jo tässä vaiheessa lajiharrastusta olen saanut sekä tutustua muihin harrastajiin muualtakin kuin Jyväskylästä. Vastaanotto ja sisäänajo lajiin ovat siten onnistuneet. Asioiden ollessa näin, joudun jatkamaan tätä lajia. Alunperinhän minä tulin vain hakemaan hieman lisämotivaatiota toiseen lajiin käymällä katsomassa toisen tyyppistä tekemistä. Kannatti lähteä kokeilemaan!

Ensimmäistä kertaa kisoihin ulkomaille

Meillä on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa aiheesta. Pari vuotta sitten koottiin ensikertalaisen kisaajan ohjeita tänne, ja teksti "Ensimmäistä kertaa kisoihin? Mitä siellä tapahtuu ja miten siitä kaikesta selviää?" onkin ollut yksi blogin luetuimpia tekstejä. Tähän tekstiin ollaan pyritty kokoamaan lähinnä vinkkejä niin sanotusti käytännön asioihin, joita ulkomaan kisareissuihin kuuluu, ilmoittautumisesta ja matkustamisesta aina kisamatolle saakka. Erityisesti kirjoitellaan IBJJF:n alaisista kisoista, koska tuon järjestön alta löytyy useimmat bjj-harrastajan ulkomaiden kisakohteet. Myös esimerkiksi ADCC- tai WPJJC- turnauksia on melko paljon Euroopassa ja sen ulkopuolella. Ylipäätään suosittelen lukemaan kisakohtaisia ohjeita eli kisakutsun tarkkaan, sillä näissä yleensä selvitetään kisoihin kuuluvia käytännön asioita. Ja jos on epäselvää, niin kannattaa mahdollisuuksien mukaan kysyä kisajärjestäjältä tai jolta kulta, joka on joskus itse käynyt ko. järjestön kisoissa, ettei jää kaikki tieto satunaisen treenikaverin "kyllä mä luulen, et sä voit niin tehdä" -tiedon varaan. Paikkakohtaisia matkavinkkejä annetaan Euroopan (Lissabon) ja Amerikan (Long Beach) mantereen kisoihin, niissä kun on tullut vierailtua useampaankin kertaan. Itse kisavalmistautumiseen emme tässä postissa puutu, eli treenivinkkejä ei ole luvassa. Käytännön asioiden sujuminen helpottaa kuitenkin kummasti paikan päällä operointia, jolloin voi keskittyä itse ottelemiseen.

Lissabon, European Open 2012 ja jännityksen väreitä ilmassa

IBJJF - kiemurat

Kisoihin päästäkseen on tietysti sinne myös ilmoittauduttava, jolloin pääsee tutustumaan ns. ibjjf-kiemuroihin. Kyseisen järjestön nettisivuthan löytyvät osoitteesta http://ibjjf.org, ja ainakin periaatteessa sieltä pitäisi löytyä kaikki tarvittava tieto. Tietoa joutuu kuitenkin usein hakemaan varsin monen linkin kautta, joten tässä muutamia tsekattavia asioita.

* Milloin kisaan?

Sivuilta löytyy kisojen päivämäärät, ja jossain vaiheessa myös alustava aikataulu eli "pre-schedule". Päivämäärät pitävät oman kokemuksen perusteella paikkansa, mutta liian sokeasti ei kannata luottaa tuohon alustavaan aikatauluun. Kisajärjestäjä odottaa usein ilmoittautumisajan loppumiseen saakka, ennen kuin vahvistaa kunkin sarjan otteluajankohdan. Eli jos alustavassa aikataulussa (ja kaikkien kavereiden mukaan) sinivöiset naiset -69kg on AINA otellut vasta perjantaina, voikin ottelupäivä olla jo torstaina tai vasta lauantaina, osallistujamääristä riippuen. Eli jos kisat ovat keskiviikosta sunnuntaihin, kannattaa varautua olemaan paikalla koko aika. Tietysti valkovöiset yleensä kisaavat ensimmäisinä päivinä ja vyön väri tummenee loppua kohti.

* Tarvitsenko ibjjf-jäsenyyden?

Jos olet alle 18-vuotias tai sinulla on ruskea/musta vyö, niin sinun täytyy hankkia ibjjf:n jäsenyys. Muussa tapauksessa et tarvitse jäsenyyttä, ellet satu olemaan brasilialainen, portugalilainen jne. Tällöin riittää, että ilmoittaudut kisoihin kisakutsussa olevan linkin kautta. Jos taas olet junnu tai ruskea/mustavöinen, kannattaa jäsenprosessi hoitaa ajoissa kuntoon. Ennen sitä ei kisoihin pysty ilmoittautumaan, ainakaan omaan sarjaansa (periaatteessa ruskeavöinen voi ilmoittautua purppuravöiden sarjaan, mutta jos tummempi vyö on olemassa, niin jäsenyys tosiaan kannattaa hoitaa ajoissa). Jäsenyyttä haetaan täyttämällä ibjjf:n nettisivuilla jäsenhakemus sekä ns. beltrecords -lomake, johon kirjoitetaan kunkin saavutetun vyön tiedot. Nämä molemmat laput pitäisi saada allekirjoitettavaksi ibjjf-jäsenyyden omaavalle mustavyölle. Kannattaa kysyä omassa seurassa, kenen nimi milloinkin paperiin vaaditaan, sillä tässä kuvioon astuvat tiimit. Joka tapauksessa, kun allekirjoitukset on saatu, voi paperit lähettää skannattuna liitetiedostona ibjjf:lle. Tämän lisäksi pyydetään usein kopio passista sekä kasvokuva, joka painetaan ibjjf-jäsenkorttiin. Jäsenyys on voimassa aina kalenterivuoden kerrallaan, ja uusimisprosessin voi hoitaa jo marras-joulukuun puolella. Tällöin yleensä tarvitsee vain hoitaa jäsenmaksu netissä, ja uusi kortti lähetetään kotiin.

Long Beach, Worlds 2012, seura (ja tiimi) edustettuna

* Mitä seuraa edustan?

IBJJF:n kisoissa edustetaan useimiten seuran sijasta tiimiä. Tiimeillä on puolestaan hieman erilaisia käytäntöjä sen suhteen, minkälaisia vaihtoehtoja tiimi-kohtaan voi laittaa. Tässä vaiheessa kannattaakin kääntyä oman seuran vetäjien puoleen ja kysyä tarkempia ohjeita sieltä. Joskus seuran täytyy rekisteröityä ibjjf:n jäseneksi ennen kisaajan rekisteröitymistä. Esimerkiksi Jyväskylässä edustamme kotimaan kisoissa Jyväskylän Fight Clubia ja ulkomailla Hilti BJJ Jyvaskylaa. Tiimillä/seuralla on merkitystä mm. siinä, että samassa painosarjassa saa olla maksimissaan kaksi saman seuran edustajaa, ja avoimessa sarjassa maksimissaan kaksi saman tiimin edustajaa. Tämä voi siis tarkoittaa sitä, että kaikki samaa tiimiä edustavat eivät avoimeen pääse, vaikka omasta sarajsta olisikin tullut mitali.

* Milloin ilmoittaudun?

Suosittelen, että heti kun lähtö on varmistunut. European Open- ja Worlds- kisoissa ns. kapasiteetti ei ole vielä tähän mennessä tullut täyteen, mutta pienempien Euroopan kisojen kohdalla ilmoittautuminen on avoinna viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka TAI siihen saakka, kunnes kapasiteetti on tullut täyteen. Ei tule sitten turhaan ostettua lentoja ja hotellia. Ja tuo kapasiteetti -käsite on hyvin hämärä, siinä ei seurata sarjakohtaisia ilmoittautumisia vaan kokonaiskisaajamäärää. Pahimmassa tapauksessa kisoissa on siis monta yhden ihmisen sarjaa. Silloin suosittelen, jos vain mahdollista, vaihtamaan painoluokkaa ylöspäin(alaspäin). Kisaamaan sinne mennään. Nykyään kisamaksun voi myös saada takaisin ja nimen pois listoilta, jos on ainoa osallistuja sarjassaan ja pyytää poistoa ennen ns. registeration check date -päivää. Tarkemmat ohjeet tähän löytyy jokaisen kisan kohdalta.

* Mihin sarjaan ilmoittaudun?

No siihen, mihin painoissa pääsee. Sarjaa voi vielä muuttaa tuohon "tarkistuspäivään" saakka, mutta sen jälkeen on painoluokkaan mahduttava. Muuten diskataan. Samoin kannattaa tarkistaa ilmoittautumisen yhteydessä, että oma nimi on tavattu oikein. Kisapaikalla pitää olla mukana kuvallinen henkilöllisyystodistus (tai se ibjjf-jäsenkortti), ja siinä olevan nimen pitää täsmätä ilmoittautumislapun kanssa. Joskus tuolla on ns. näppäilyvirheitä, jolloin kannattaa laittaa sähköpostia järjestäjälle.

Long Beach, Worlds 2012, käytännön asiat kunnossa, nyt tarttee vaan otella

* Milloin ja ketä vastaan ottelen?

Nyt ollaan päästy jo kisapäivään saakka. Kaaviot ilmestyvät nettiin yleensä muutamaa päivää ennen kisoja. Taas kannattaa tarkastaa, että oma nimi löytyy sieltä mistä pitääkin, kisapäivänä on turha yrittää saada muutoksia aikaan. Samoin paria päivää ennen pitäisi ilmestyä lopullinen aikataulu, jossa on mukana myös tarkemmat kellonajat kullekin sarjalle. Nämä ajat ovat arvioita, ja yleensä paikalla pyydetään olemaan varulta 30-60 min. ennen oman sarjan alkua. Kannattaa olla, esimerkiksi tämän vuoden MM-kisoissa ottelijoiden kuuluttaminen aloitettiin jopa 30 minuuttia ennen sarjan alkua. Joissakin pienemmissä IBJJF-turnauksissa matseja on myös laitettu pyörimään ennen sarjan ilmoitettua alkamisaikaa. Kannattaa myös varautua odottamaan, joskus jopa tunteja, sillä joskus aikataulut mättävät. Vuosi vuodelta tämä on mennyt eteenpäin, mutta erityisesti isoissa sarjoissa odotteluun voi varautua. Juomaa ja evästä on siis hyvä olla mukana, jos tuntee niitä tarvitsevansa. Myös jotain lämmintä päälle pantavaa on hyvä olla, sillä lämmittelylle/odottelulle varattu alue ei aina ole kovin suuri. Oman otteluajan lähestyessä kannattaa olla skarppina ja kuunnella kuulutuksia. Oman nimen kuullessasi pitää yleensä ottaa yhteys johon kuhun mattokordinaattoreista, yleensä näillä on numerot, ja kuullutuksessa kerrotaan, kuka on vastuussa mistäkin sarjasta. Tämän jälkeen koordinaattori on pelastava enkeli, joten kannattaa kysyä tältä, jos on yhtään epäselvää. Ja tässä en erikseen kirjoita sen kummemmin, mutta muistakaa tsekata etukäteen painot (kisapaikalta löytyy testivaaka) sekä puku ja vyö (molemmilla on tietyt mittastandardit, jotka täytyy täyttää).

ADCC, WPJJC yms. -kiemurat

Kisajärjestäjiä niin bjj:ssä kuin lukkopainissakin löytyy monia, ja ulkomailla kisat saattavat usein kuulua jonkun pääjärjestön alle. IBJJF-kisojen lisäksi suomalaisille tutuimpia lienevät ADCC -lukkopainikisat sekä World Pro Jiu-Jitsu Cup -turnaukset. Toistaiseksi ainakin ADCC -turnauksiin osallistuvilta ei ole vaadittu jäsenyyttä (lajissa kun ei ole vöitä, eikä näin ollen niiden rekisteröintiä), ja ainoa vaatimus lieneekin kansalaisuus "maaosakisojen" kohdalla, eli täytyy olla eurooppalainen kisatakseen Euroopan mestaruudesta jne. ADCC-karsintakisojen kohdalla kannattaa myös kiinittää huomiota siihen, mistä kaikista sarjoista MM-paikkoja on tarjolla. Esimerkiksi tällä hetkellä naiset karsivat ainoastaan yhden kerran per maanosa eli tämän syksyn EM-kisoista ei ollut naisille tarjolla MM-kisapaikkaa. World Pro Jiu-Jitsu Cup taas järjestäytyy jatkuvasti, ja kannattaa ilmoittautumisen yhteydessä tarkastaa mahdolliset jäsenliittymiskuviot yms. Eli ohjeita ajoissa lukemaan. Myöskään Suomen BJJ-liitto ei ole yhteydessä mihinkään isompaan kattojärjestöön, eli käytännössä jäsenyys-/linsenssiasiat ovat aina liittokohtaisia.

Matkustusvinkkejä: Eurooppa (Lissabon)

Tässä hieman Lissabonin matkavinkkejä, jotka pätevät kyllä hyvin myös monissa muissa Euroopan kohteissa.

Lissabon, European Open 2012, koneen vaihtoa odotellessa

* Lennot: Yleensä kohtuuhintaiset, jos varailee paria kuukautta ennen. Senkään jälkeen hinta ei älyttömästä nouse. Vertaa.fi on vallan hyvä paikka etsiä lentotarjouksia, ja muutamana päivänä viikossa löytyy myös suoria lentoja välillä Helsinki-Lissabon. Lissabonissa kenttä sijaitsee melkolailla keskustassa, ja taksilla on yleensä melko halpaa suunnata hotellia kohti.

* Majoitus: Lissabonissa löytyy varmasti majoitusvaihtoehtoja joka makuun. Ensimmäisinä vuosina olin hotellissa, mutta parina viime vuonna ollaan vuokrattu isommalla porukalla asunto. Viikon mittainen majoitus keskustassa on tullut maksamaan n. 70€ per pää, joten kallista lysti ei ole. Asunnon hyviä puolia on ollut ruoanvalmistusmahdollisuudet: sekä painonvetäjät että painonvartijat ovat pystyneet valmistamaan tarvittaessa oman ruokansa, jolloin on ollut helppoa saada juuri sitä itselle sopivaa tankkausruokaa. Ollaan oltu tyytyväisiä asuntoelämään, ja valitaan kyllä tämä vaihtoehto ensi vuodellekin. Myös esim. Roomassa kisareissulla oltiin pienessä asunnossa, samoin eduin. Asunnot/hotellit on löytänyt booking.com ja vastaavien yleishakupalvelujen kautta.

Lissabon, European Open 2014, oman asunnon olkkari

* Ruoka ja juoma: Lissabonissa löytyy kyllä ravintoloita ja hyvää perusruokaa melko halvalla. Ja jos tosiaan haluaa itse kokkailla ja siihen on mahdollisuus, on liha- ja kalakaupat hyviä paikkoja aloittaa ruokaostosten teko. Suosittelen varaamaan hieman aikaa kisojen jälkeen portugalilaiseen leivos- ja viinikulttuuriin tutustumiseen. Hyvää on.

* Liikkuminen: Taksit ovat halpoja, mutta julkinen liikenne toimii erittäin hyvin, joten ollaan jätetty taksimatkat vain lentokentälle ja sieltä kaupunkiin siirtymiseen. Majoituspaikkaa voi etsiä kisapaikan läheltä (ja vaihtoehtoja kyllä löytyy), mutta myös keskusta on oikein mukavaa aluetta. Itse ollaan majailtu nyt keskustassa päin Chiadon alueella, mistä vihreällä metrolinjalla on päässyt parissakymmenessä minuutissa kisapaikalla, kävelyt mukaan lukien. Keskustan alue on ollut mukava iltaisin ja niinä päivinä, kun ei itse kisapaikalla ole tekemistä. Netistä kannattaa jo etukäteen katsella kaupungin liikennejärjestelyitä ja suunnitella etenkin kisapäivän liikkuminen valmiiksi. Näin vältetään ikäviä myöhästymisiä.

* Jos miesystävä/naisystävä/koko perhe aikoo lähteä mukaan reissuun, niin Lissabonissa ja sen lähialueilla riittää kyllä nähtävää ja koettavaa. Jos ei siis kisapaikalla hengailu kiinnosta.

* Arvio matkabudjetista (ilman shoppailuja) yhdelle hengelle, porukassa matkustava, ajoissa ilmoittautuva ja lennot/hotellit varaava: kisamaksu 80€,  lennot HEL-LIS 200€, majoitus (viikko) 70€, ruoka ja juoma (superraskassarjalainen) 10-30€/päivä.

Matkustusvinkkejä: USA (Long Beach)

Long Beach, Worlds 2013, ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon

* Lennot: Mitä aiemmin varaa, sitä halvemmalla saa, pätee useimiten tässäkin. Tämä matka on pitkä, joten aiemmin varaamalla saa yleensä myös hieman enemmän valinnanvaraa lentoaikatauluihin. USA:n puolelle matkustettaessa vaaditaan matkustajalta yleensä hieman enemmän tietoja, joten yleensä kannattaa kirjautua varsinaisen lentoyhtiön sivuille varausnumeronsa kanssa ja täydentää mahdolliset puuttuvat tiedot (esim. passinumero, jos tätä ei varausvaiheessa olla kysytty). Jotkut lentoyhtiöt saattavat nimittäin periä lisähintaa, jos näitä ei ole täytetty etukäteen. Ylipäätään varatessa kannattaa olla tarkkana nimien kanssa, jotta menevät niinkuin passissa. USA:n viranomaiset eivät ole joustavia. Ja passin tulee olla voimassa myös puolisen vuotta reissun jälkeen, kannattaa siis tarkastaa tämäkin. Lisäksi passin tulee olla fyysisesti kunnossa eli kannet eivät saa olla repeilleet tai muitakaan näkyviä vaurioita ei saa löytyä.

* ESTA eli Electronic System for Travel Authorization Application, USA:n hallituksen kehittämä matkustuslupasysteemi, joka suomalaisen täytyy hakea päästäkseen maihin. Tämä täytyy olla hankittuna viimeistään 72 tuntia ennen matkaa, ja se kannattaakin hankkia melkeinpä lentolippujen jälkeen. ESTA maksaa suurinpiirtein 14 dollaria ja on kerralla voimassa kaksi vuotta. Ainakin siis aikaisemmin on ollut näin. ESTA-hakemuksen voi tehtä täällä, ja sen voi halutessaan täyttää suomeksi. Yleensä hakemus menee läpi jo lähetysnappia painaessa, mutta viime tippaan tätä ei kannata jättää.

* Maahantulo: Jonossa joutuu seisomaan, mutta on hyvin ohjeistettu paikan päällä. Eli lähinnä odottelua tämä.

* Majoitus: Ollaan yritetty löytää täältäkin asuntotyyppistä majoitusta, mutta toistaiseksi tämä on ollut hankalaa. Ollaan siis oltu erinäisissä hotelleissa ja motelleissa, ja valintakriteereihin on kuulunut sijainti ja jääkaappi huoneessa. Long Beachilla ollaan tykästytty Long Beachin Downtown alueeseen, mutta Losin alue on niin suuri, että varmasti vaihtoehtoja löytyy. Downtownissa ruokapaikat/-kaupat ovat olleet muutaman korttelin sisällä, eikä liikkumiseen itse asuinalueella ole tarvinnut käyttää autoa. Paikka on myös sijainnut alle puolen tunnin ajomatkan päässä Worlds-kisojen pitopaikasta, joten siinäkin suhteessa se on ollut hyvä.

Long Beach, Worls 2013, Road trip kisojen jälkeen, omalla autolla

* Liikkuminen: Vuokraa auto. Melkeinpä pakollinen, vaikka ilmeisesti ilmankin on selvitty. Jos ei itsekseen halua vuokrata, niin kannattaa yrittää etsiä joku tuttu porukka, ja osallistua auton vuokraukseen. Ainakin kisapaikalle ja pois liikkuminen helpottuu huimasti, ja jos yhtään haluaa nähdä amerikkalaista unelmaa hieman enemmän, on auto välttämätön. Suosittelen myöskin hoitamaan varauksen etukäteen: säästää aikaa ja rahaa. Suurimmat yhtiöt sijaitsevat lentokentällä, ja niihin pääsee ilmaiseksi autoyhtiön shuttlebusseilla. Kun auto on varattu etukäteen, selviää yleensä nopeasti matkaan. Ja jos vielä haluaa muuttaa mallia, erityisesti kalliimpaan ja hienompaan, hoituu sekin paikan päällä myyntimiesten voimin. Luottokortti on myös yleensä oltava, ja kaikkien mahdollisten kuskien ajokortteineen paikan päällä. Meillä varaaminen on onnistunut hyvin www.rentalcars.com palvelun kautta, ja hinta on ollut halvempi kuin yhtiöiden omilla sivuilla. Yhdysvalloissa nuoreksi kuljettajaksi vuokrayhtiöt laskevat alle 25-vuotiaat. Nuori kuljettaja nostaa auton hintaa, joten kannattaa mahdollisuuksien mukaan delegoida ajohommat yli 25-vuotiaille.

* Ruoka ja juoma: Löytyy varmasti, jokaiselle ruokavaliolle ja paljon, paljon, paljon. Isot annokset. Ei muuta.

* Jet lag: Aikaerorasitus on hyvin yksilöllistä, joten tähän täytyy vähän hankkia omakohtaista kokemustakin. Long Beachin ja Jyväskylän välinen aikaero on 10 tuntia, joten melkolailla saa kellon kääntää ympäri. Omalla kohdalla tottumista ovat auttaneet mm. seuraavat asiat:
- Muutaman tunnin rytmin siirto jo Suomessa.
- Syöminen "oikeaan aikaan" eli paikallisen ajan mukaan.
- Päivällä nukkumisen välttely, vaikka väsyttäisi, ja öisin sängyssä pysyttely, vaikka olisi pirteä.
- Melatoniini ennen nukkumaan menoa, itsellä ainakin auttanut nukahtamista.
- Kevyt liikunta päivisin ns. kisa-aikaan, herättelee kroppaa.
- Ei liikaa turistirientoja ennen kisoja, enemmän syömistä ja lepäilyä.
- Liiallisen auringossa makoilun välttäminen.
- Ajoissa paikalle matkustaminen, vaikkakin viimeksi matkustettiin myöhemmin kuin koskaan ennen. Toisaalta nyt turistihommat saivat jäädä ja kaksi täyttä perilläolopäivää ennen kisoja meni oikeasti lepäillessä (ei päivisin nukkuessa) ja syödessä.

* Arvio matkabudjetista (ilman shoppailuja) yhdelle hengelle, porukassa matkustava, ajoissa ilmoittautuva ja lennot/hotellit/auto varaava: kisamaksu 80€, lennot HEL-LAX 600€, majoitus (reilu viikko) 300-400€, auto n. 70€ (kun porukassa on neljä henkeä jakamassa kuluja), ESTA 14€, ruoka&juoma 10-30€/päivä.

Long Beach, Worlds 2014, aikaeroon totuttelua ja lepäilyä

Matkustusvinkkejä *bonus*: Ruotsi

Jos Suomen kisat on jo "niin nähty", niin naapurimaasta löytyy melko paljon kisoja. Ruotsiin matkustaminen ei yleensä paljoa maksa, ja kisoissa yleensä riittää porukkaa. Näissä kisoissa ei tarvitse miettiä ibjjf-juttuja, vaan katsoa kunkin kisan kohdalla ohjeet ilmoittautumiseen. Tukholmaan ja lähialueille voi harkita lentojen ja laivan välillä, molemmat melko edullisia. Muualle Ruotsiin lennot ovat niin ikään suhteellisen halpoja. Ruotsin kisat tuovat siis yleensä vaihtelua vastuksiin, mutteivät ole kustannuksiltaan vielä järjettömän kalliita. Myös muita lähimaita, kuten Viro, kannattaa katsastaa mahdollisten ulkomaan kisareissujen kannalta.

Reissu on parasta seurassa

Tärkeää on myös olla sinut oman kisatavoitteen kanssa: toiselle se voi olla kirkkain mitali, toiselle ulkomaan kisareissu itsessään. BJJ-kisoissa on myös vyöluokat, eli taso on aina sen oman vyön mukainen. Jos kukkaro ja kello antaa myöten, niin kisaamaan voi ja kannattaa lähteä, vaikkei SM-kisoissa kultaa tullutkaan. (Ulkomaan) kisarutiinin saa kisaamalla (ulkomailla).

Ja ennen kaikkea, vaikka kisoihin voi lähteä tavoittelemaan sitä kultaa, niin kyllä niissä reissussa kannattaa myös nauttia ihan itse reissusta ja seurasta. Ellei nauti nimenomaan yksin matkailusta, niin kannattaa houkutella treenikavereita mukaan tai kysellä vaikka muilta suomalaisilta, josko nämä olisivat lähdössä. Vähintäänkin kisapaikalla voi yrittää etsiä suomalaisten tai muuten tutun poppoon, tämä saattaa auttaa mm. kisajännitykseen ja kivahan sitä on porukassa seurata kisoja.

Lissabon, European Open 2014, parasta seuraa

ps. Jos jolle kulle tulee mieleen muita "käytännön vinkkejä", niin kommentoikaa vapaasti.

Lauran treenivuosi Espanjassa

Olen Laura, monelle fightclubilaisellekin vielä tuntematon tapaus, koska joululomaa lukuun ottamatta vietin viimeiset 10 kk Espanjan Granadassa Erasmus-vaihdossa. Vaihtohakupapereita täyttäessäni olin harrastanut brasilialaista jiu jitsua ja lukkopainia vasta muutaman kuukauden, enkä vielä edes osannut miettiä, mikä olisi Euroopan kuumin treenimesta. Eikä se tuntunut niin tärkeältä. Tarkistin kuitenkin, että hakusanalla ”bjj granada” löytyi pari osumaa. Seuraavassa pieni kirjoitus siitä, miten kävi harrastuksen kun Lentävä Kääpiö lähti Espanjaan.

Perille päästyäni ja kämpän löydettyäni laitoin sähköpostia pariin netistä poimimaani sähköpostiosoitteeseen, sillä soittaminen silloisella kielitaidollani tuntui vielä mahdottomalta. Löysin tieni yhden pienen bjj-porukan treeneihin. Vaikka en paljoa puhunutkaan, minut otettiin hyvin vastaan. Harrastajat olivat lähinnä valkovöisiä, tekniikat olivat sopivan haastavia ja treeni tuntui mukavalta. Harmillisesti tämä tiimi treenasi vain pari kertaa viikossa, joten päätin käydä kokeilemassa vielä toisessa bjj-porukassa.

Päädyin siis brasilialaisen Luis Zaraten perustamalle Dojo Zaraten (Equipe Franco Penteado/Kito Ryu) salille Granadan vieruskylään. Seurassa harjoitellaan pääasiassa brasilialaista jiu jitsua mustavöisen Ali Dinarin johdolla. Aktiivisia ja edistyneempiä kisaajia Team Zaratessa oli aloittaessani kaksi – ruskeavöinen Yusef ja purppuravöinen Nico. Lisäksi salilla kävi jokunen sinivyö ja vaihteleva määrä valkovöitä. Sali oli pieni liikehuoneisto, jonka suurista lasi-ikkunoista ohikulkijat tuijottivat. Kävin kokeilemassa pari kertaa, en ymmärtänyt paljoa ja sain pahasti selkääni. Tekniikat olivat haastavampia ja harrastajat edistyneempiä kuin aiemmalla salilla. En osannut noudattaa salietikettiä, mutta vyön sentään sidoin hyvin (kiitos mahtavan vyönsitomisvideon). Sanoivat, että treenaavat maanantaista perjantaihin joka ilta, mutta olivat juuri vaihtamassa salia ja ilmoisivat uuden osoitteen.

Oli kommunikaatio-ongelmia. Mietin että suuttuivatkohan minulle jostakin. Taisin vuodattaa Hannalle useampaan kertaan, kuinka treenaamattomuus hajottaa ja taisin haukkua koko maankin paskaksi. Opiskelen pääaineenani liikuntapedagogiikkaa, ja valitsin pari kurssia judoa, jotta pääsisin vähän useammin tatamille (tässä kohtaa peukku Espanjalle – judo on siellä osa koulujen liikunnanopetusta). Sitten sain uuden salin osoitteen vihdoin tietooni. Uusi sali oli autokorjaamoiden keskellä sijaitseva halli. Tatami oli harrastajamäärään nähden suuri, mutta muuten tilat olivat melko vaatimattomat. Sanoivat, että rakentavat pikku hiljaa parempaa. Oli aikaisia aamuherätyksiä, oli paljon liikuntaa koulussa ja vieras kieli vaati niin paljon aivotyötä että olin väsynyt koko ajan. Syksyn ajan kävin bjj-treeneissä 4-5 päivänä viikossa, mikä tuntui hyvän Suomi-rytmin jälkeen vähältä. Tosin tuossa tilanteessa en olisi jaksanutkaan enempää – paitsi sunnuntaisin, jonka espanjalaiset pyhittävät tehokkaasti lepopäivänä. Treeneissä oli kuitenkin hyvä porukka ja vaikka kuinka väsytti treeneihin mennessä, kotiin tullessa ei tarvinnut olla koskaan huonolla tuulella. Espanjalaiset puhuvat paljon, myös kesken treenien, ja treeneissä oli myös pakko oppia espanjaa.

Paco ja Maestro Ali 

Oli kylmä talvella. Treenattiin sukat jalassa viimeiseen asti, varpaat valkoisina ja kohmelossa. Joulukuuhun mennessä en ollut vielä ihan tyytyväinen treenaamiseeni, en ollut mielestäni kehittynyt tarpeeksi. Treenit olivat hyviä mutta tuntui, etten saanut kovin paljoa tekniikoista vietyä käytäntöön. Lämmin Suomi-koti houkutti. Kisa-asioiden selvittäminen tuntui hankalalta eikä kisoja ollut paljon, joten en kisannut syksyllä ollenkaan. Onneksi joulu Suomessa oli märkä ja vähäluminen, jolloin Espanjaan palaaminen tammikuun auringonpaisteeseen tuntui kuitenkin mukavalta. Lisäksi tiedossa olevat Lissabonin kisat ja siellä Jyväskylän joukkuekavereiden näkeminen olivat kivaa odotettavaa.

Kevään aikana palaset loksahtelivat paikoilleen. Aloin ymmärtää kieltä, tuntui että opin treeneissä paljon enemmän kuin ennen joulua ja hoksasin, kuinka taitava opettaja Ali todella onkaan. Ali on aikido-taustainen, perinteitä vaativa ja tarkka opettaja, joka pienestä harrastajamäärästä huolimatta opettaa paljon ja suurella sydämellä. Tuli mahdollisuus treenata joka arkiaamu, ja päätin järjestää kurssit niin, että pääsin treenaamaan välillä pari kertaa päivässä. Lisäksi tehtiin porukalla voimatreeniä ennen iltaharjoituksia. Ilmat lämpenivät ja salille alkoi ilmestyä uusia harrastajia, joiden kanssa sparratessa pääsi joskus toteuttamaankin opittuja tekniikoita. Nautin joka treenistä, ja tuntui että opin koko ajan jotain uutta. Treenisalista tuli kuin toinen koti, ja joukkueesta loistavine persoonineen ja hölmöine juttuineen kuin oma espanjalainen perhe. Tosin suurin osa harrastajista oli kotoisin jostain muualta kuin Espanjasta.

Dojo Zaraten espanjalais-marokkolais-italialais-ecuadorilais-jenkkiläis-venezuelalais-puolalais-suomalainen perhe

Synttärijuhlat

Lissabonin tammikuun kisojen lisäksi kävin keväällä kahdet pienehköt kisat Madridissa. Minua pyydettiin kirjoittamaan raporttia jo aiemmin, mutta laiskuuttani kokoan tapahtumat vasta nyt tähän. Ensimmäiset kisat olivat helmikuussa, ja koska Granadasta ei lähtenyt ketään mukaan, raahasin kämppikseni huoltamaan ja kannustamaan. Voitin ensimmäisen matsin lähinnä siksi koska kaverilla oli selkäongelmia eikä sietänyt painetta kun päädyin alussa pinon päällimmäiseksi. Toisen hävisin pisteillä ihan samaan tyyliin kuin Lissabonissa: vedin guardiin, hetken vastusteltuani kaveri tuli ohi enkä päässyt enää päälle. Harmitti tosi paljon. Omien laskeskelemieni mukaan minun olisi pitänyt olla kolmas tai saada vielä yksi matsi, mutta olin aika pihalla, järjestäjät olivat pihalla ja otti päähän. Lähdettiin viettämään mukavaa Madridin-lomaa kämppisten kanssa.

Jälkimmäiset kisat olivat toukokuussa, vain paria viikkoa ennen lähtöäni, ja sinne matkustettiin onneksi isommalla porukalla Zarate Teamista. Sain hyvin treeniä alle, tunsin kehittyneeni kevään aikana ja voitontahto oli kova. Sain omaan painoluokkaani (-64kg) kaksi muuta tyttöä. Ensimmäisen matsin voitin käsilukolla, toisen vein pisteillä ja niin voitin ensimmäiset kisani! Pääsin vielä illalla ottelemaan valkovöisten avoimeen painoluokkaan. Meitä oli viisi, mutta vain yksi tyttö ylemmästä painoluokasta kuin minä (onneksi espanjalaiset ovat aika pieniä). Pistevoitto, kuristus, pistevoitto - hienolle treenikeväälle mahtava palkinto avoimen painoluokan voitolla! Nuo kesäkuun kisat olivat siis valmistautumisen ja suorituksen kannalta parhaat kisani tähän mennessä. Nyt halu kisata lisää on kova, ja ensi vuonna aion todellakin nauttia Suomen hyvin järjestetyistä kisoista.

Equipo Franco Penteandon kisaedustus

Kaiken kaikkiaan Zarate Teamin kanssa treenailu oli opettavainen ja mahtava kokemus. Tunnelmat etenivät treenaamattomuusahdistuksesta helpotuksen kautta jopa euforiseen tilaan, jolloin joka päivä on kiva treenipäivä (paitsi se sunnuntai, jonka kiireettömyyttä opin lopulta myös arvostamaan). Oma Erasmus-vaihtoni ei ollut ihan perinteinen ”vähän opiskelua ja paljon juhlintaa”-tyyppinen kombo, ja välillä harmittikin etten saanut kovin paljoa kavereita koulusta. Onneksi tässä lajissa ei kuitenkaan tarvitse olla yksin ja pienessä tiimissä kaikki otetaan hyvin huomioon.

Tällä hetkellä kirjoittelen Norjasta, missä olen käynyt myös kevyesti rullailemassa, kun aikaa ja energiaa on töiltä riittänyt. Bjj-väki tuntuu olevan siitä mahtavaa porukkaa, että jopa tällaiset lähes kääpiön kokoiset tytöt otetaan näköjään lämpimästi vastaan eri puolilla maailmaa. Suomalaisilla vaikuttaa olevan hyvä maine bjj-piireissä ulkomailla – mennään siis rohkeasti sekaan vaan.

Granada on muuten hieno, historiaa huokuva kaupunki Sierra Nevadan vuoriston juurella ja ihan Aurinkorannikon tuntumassa. Kannattaa siis vierailla sekä itse kaupungissa että treenisalilla (Ali puhuu myös englantia). Brasilialais-espanjalaiseen blogiin pääsee vierailemaan tästä: http://dojozarate.blogspot.no/ ja Facebook-sivulle tästä: https://www.facebook.com/DojoZarate2006?fref=ts

Laura

Tiia treenireissussa

Fight Clubin tytöistä yksi jos toinenkin on ulkomailla ollessaan vieraillut paikallisilla bjj-saleilla. Ulkomailla treenaaminen antaa uutta perspektiiviä lajiin, ja tuo usein kaivattua virkistystä omiin treeneihin. Yksikätinen rosvo Tiia palasi juuri treenilomaltaan Thaimaasta, ja kirjoitti blogin lukijoiden iloksi reissukertomuksen:

"Käväisin kuukauden verran reissussa Thaimaassa, siellä treenasin Phuketin Topteamilla maailmanluokan opettajan Olavo Abreun opissa. Jo ensimmäisistä treeneistä huomasin, että salilla treenataan tosissaan, ja hyvällä fiiliksellä. Aion palata salille aivan varmasti, ja viipyä pitempään!

Syy miksi halusin lähteä hakemaan oppia oman salin ulkopuolelta, oli se että pitkän tauon jälkeen mikään ei oikein sujunut, ja en ole koskaan ollut mitenkään varma “omasta pelistä” tai siitä mitkä ovat olleet itselle vahvoja tekniikoita, koska Clubilla kaikki painii hyvin pitkälle samalla tavalla ja onnistumisen elämyksiä tulee todella harvoin. Muualla treenaaminen on mielestäni yhtä opettavaista ja tärkeää, kuin kisaaminenkin. Omat vahvuudet ja heikkoudet huomaa todella nopeasti, ja jos omalta salilta ei ole itselle sopivaa tekniikkaa löytynyt saattaa sen löytää muualta. Myös välillä tuntuu että on jumiutunut omalle mukavuusasteelle, jolla voi treenata hieman puolivaloilla. Ulkomailla treenatessa joutuu väkisinkin pois omalta mukavuusasteelta, kun toisella salilla on eri käytännöt ja joutuu skarppaamaan aivan erilailla jo alkulämmittelyissä,kun ei nyt olekaan aivan täysin varma, mitä se sensei siellä keskellä kehää huutelee.

Gin kerkesi kuivattaa treenien välissä.

Miksi sitten lähteä maailman ääriin, kun meillä täällä Suomessa on niin hyvä taso? On euroopan mestareita, on maailman mestareita ja nyt kotisaliltakin löytyy mustavöitä, jotka ovat huippuopettajia. Pakko myöntää, että helpommallahan olisin päässyt hyppäämällä bussiin, ja ajelemalla Lahteen tai Tampereelle, jossa olisin varmasti saanut laadukasta treeniä, uusia tekniikoita ja selvästi itseäni parempaa seuraa. Totuus on kuitenkin se, että Suomessa on hankalaa treenata BJJtä samalla tavalla miten ulkomailla treenataan. Ohjatut treenit ovat kahdesta neljään kertaan päivässä, ja siihen päälle kuntosali tai crossfit treeni, joihin myös on mahdollisuus osallistua.

Laskin, että viidessä päivässä minulle tuli 10 BJJ treeniä, kaksi lukkopainitreeniä ja neljä kuntosalitreeniä ja vaikka joka treenissä laittoi kaiken likoon, kroppa palautui paljon nopeammin ilman yhden yhtä proteiinilisää ja kehonhuollosta tuli pidettyä enemmän huolta. Ainoa mikä vähän jäi reissussa harmittamaan, oli ettei saanut kovaa sparria toisilta tytöiltä, salilla treenasi samaan aikaan pari sinivöistä tyttöä samoissa painoissa pyöriviä (selkeästi lyhyempiä) tyttöjä, mutta en tiedä johtuiko omasta hellästä painityylistäni huomasin istuvani prinsessana kasan päällimmäisenä.

Päivän jälkeen vaaterekki näytti tältä.

Opiskelijana olisi kyllä aikaa moiselle treenimäärälle Suomessakin, mutta luultavasti olisin kuollut jo parin päivän jälkeen, jos treenaisin samalla intensiteetillä. Myös stressitasot laskivat huomattavasti, kun ei tarvinnut miettiä missä välissä kerkeän treenata ja rekrytä treenikaverit, onko ok ja muistanko tehdä kaiken jajajajaja. Ulkomailla treenaaminen tuo myös kaivattua breikkiä arkeen, ja reissussa tuleekin tehtyä kaikkea mitä kotona ei koskaan tekisi, esim. ajaisi kolme päällä skootterilla rannalle suoraan treeneistä, tai voikkarikaupan kautta katsomaan elefantteja ja pikkuisia apinan poikasia. Myös pienet päikkärit altaalla toisten kamppailijoiden kanssa ei ole huono vaihtoehto.

Lisää kuvateksti

Ja ollaanhan me suomalaiset vähän sellaisia introvertti-perttejä, jos mennään muille saleille seminaareihin tai leireilemään, pysytään kuitenkin suht pitkälle omissa porukoissa eikä turhaan lähdetä vieraisiin jengeihin huutelemaan. Reissussa treenatessa uusia kavereita saa helposti ja on hauska nähdä, että BJJ aiheuttaa nolife-lifestyleä globaalisti. Yksi britti tuumasi, että on karkoittanut kaikki kaverinsa kotimaassa pelkillä treenipuheillaan. “Ensin alat vähän tykkäämään ja kohta huomaatkin, että olet täysin rakastunut ja paluuta ei ole!” Moni oli sitä mieltä, että oli heidän elämänsä paras päätös ikinä tulla muutamaksi kuukaudeksi Topteamille treenaamaan, kun kaikki ympärillä olevat ihmiset ymmärtää, jos sanoo ettei guardi oikein aukea ja kaikki jaksaa puhua lajista vaikka viikko tolkulla jos niikseen tulee, eikä kyllästy ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Onhan se myös kivaa vertailla kukkakaalikorvia ja rupisia, tatamin polttamia jalkoja.

Tiistain aamutreenit ja tulipallot! http://instagram.com/gabbecool

Reissussa oli huikeaa, nyt vähän aikaa parannellaan ja sitten tositoimiin kotimatolle. Katseet kohti Finnish Openeita ja seuraavaa reissua!"

Tiia