 |
| Uusi EM-kisapaikka. Venla ottelemassa vasemman alalaidan matolla. |
Oma kisavalmistautuminen oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Viimeisimmästä kisastakin oli vierähtänyt jo melkein kahdeksan kuukautta. Marraskuun alussa kaaduin pyörällä ja loukkasin kyynärpääni; venähdys ja pieni avulsiomurtuma. Onneksi kyseessä oli sen verran pieni vamma, että selvisin ilman kipsiä tai edes kantosidettä. Mutta suunnitellut kisat BJJ Swedish Openeissa ja SM-kisoissa jäivät väliin. Sain kuukauden verran treenikieltoa ja kuukauden verran tuon jälkeen kyynärpää vihoitteli treeneissä, eli täysillä ei pystynyt treenaamaan. Loukkaantumisen takia jouduin ottamaan täysin uuden lähestymistavan kisavalmistautumiseen. Muutama vuosi takaperin olisin jäljellä olleen ajan vetänyt treenejä täysillä ja joka päivä. Vuosien saatossa olen kuitenkin oppinut omasta kropastani sen verran paljon, että päätin treenata niin, että kuuntelin koko ajan kroppaani. Olen huomannut, etten pysty vetämään kovinkaan montaa päivää putkeen treenejä mielekkäästi. Kroppa alkaa yksinkertaisesti painamaan niin paljon, ettei treenissä ole mitään järkeä ja useasti sairastun. Nyt treenasin korkeintaan kolmena peräkkäisenä päivänä. Välipäivinä juoksin lyhyitä lenkkejä, kävelin, poljin kuntopyörällä tai vedin naisten peruskurssia.
Tuntuu, että maltillisemmalla treenitahdilla sain itsestäni enemmän irti kuin aiemmin. Treeni tuntui koko ajan mukavalta ja kisoihin mennessä oli pitkästä aikaa hyvä ja itsevarma fiilis. Siitä huolimatta, ettei treenipäiviä montaa tullutkaan. Isona apuna kisavalmistautumisessa oli Heli. Tykkään treenata mahdollisimman erilaisten treenikavereiden kanssa, mutta ihan viimeisissä kisatreeneissä tärkeintä on, että pystyy luottamaan treenikaveriin täysin. Useasti normaaleissa treeneissä sparratessa haluan, että molemmat saavat onnistumisia, joten painin aika kiltisti. En halua, että kenellekään tulee paha mieli. Helin kanssa kisatreeneissä uskalsin treenata juuri niin kovaa kuin piti. Toisin sanoen, uskalsin runtata Heliä täysillä. Kerran treenin lomassa Heli sanoi, että voisin olla vieläkin ilkeämpi. Tärkeä kommentti, josta sain uskallusta runtata vielä kovempaa. Kisatessa tarvitaan tietynlaista röyhkeyttä. Vastustajaa kunnioitetaan, mutta pitää uskaltaa myös antaa painetta. Kisavalmistautuminen meni siinä mielessä putkeen, että sain pitkästä aikaa oman asenteen kohdalleen.
Kisapäivänä Aleksi, Lauri ja Tommi lähtivät kisapaikalle jo aikaisin aamulla. Oman sarjani alkamisajaksi oli arvioitu neljältä iltapäivällä, joten jäin kämpälle lepäämään. Olisi ollut mukava nähdä Aleksin ja Laurin matsit, mutta kisapaikalla hengailu on yllättävän kuluttavaa, joten päätin keskittyä vain omaan kisaani. Seurasin matsien etenemistä netissä ja lähdin kisapaikalle hyvissä ajoin. Matsit etenivät aikataulua nopeammin, mutta onneksi Venla ehti suoraan lentokentältä ajoissa paikalle ennen matsiani. Suurimman osan kisareissuistani olen tehnyt Hannan ja Venlan kanssa. Vaikka nyt ei olla treenattukaan yhdessä, oli tärkeää, että Venla oli paikalla kulmaamassa. Pärjään kyllä yksinkin, mutta luotettava kulmanainen tuo aina oman lisänsä kisaan.
Ensimmäisellä kierroksella vastassani oli norjalainen Barbara Ruiken. Nimi kuulosti tutulta, mutta tapanani ei ole googletella vastustajia etukäteen. Yritän keskittyä vain omaan tekemiseen, enkä halua jäädä miettimään liikaa mitä toinen tekee. Tässä tapauksessa olisi ehkä ollut hyvä googlettaa :) Näin jälkikäteen muistankin, kuinka Barbara viime vuoden EM-kisoissa voitti Riinan kahdesti. Barbara oli vahva pystystä ja googlen mukaan onkin judotaustainen. Ehkäpä siis jatkossa googlaan, ainakin ensimmäisen kierroksen vastustajani. Menin matsiin todella hyvällä fiiliksellä. Tavoitteenani oli mennä heti aggressiivisesti päälle. Vahvan pystyottelijan kanssa tämä kostautui, Barbaralla oli ajoitus kohdallaan ja sai nätin alasviennin ja päädyimme avoimeen guardiin. Tilanteissa, jossa kaveri pääsee päälle, haluan nopeasti työntää itseni päälle. Ei niinkään mitään kaunista tekniikkajiujitsua vaan työntämällä ja runttaamalla päälle. Työnsin kädellä kaverin hartialinjasta ja samalla kyynärpääni muljahti. Kyynärpää ei siis ollut vielä täysin kisakunnossa. Vihlaisu kyynärpäässä sekoittikin sitten oman pelin täysin. Barbara oli todella vahva päältä, ja oma ajatus oli siinä, miten pystyn painimaan ilman toista kättä. Barbara pääsi half guardiin prässäämään ja kaivoi lopulta kuristuksen. Vaikka Barbara sai ensimmäisen käden syvälle kaulukseen, ja kuristus oli hyvä, tuntuu, että luovutin aika helpolla. Oma peli hajosi niin totaalisesti kyynärpään kipuun, etten edes viitsinyt taistella. Harmitti todella paljon.
Tärkeintä tämän vuoden EM-kisoissa oli se, että tuli ylipäätään lähdettyä. Puntaroin asiaa kauaa. Ratkaisun tein kun totesin, että jos en lähde kisoihin, se tulee harmittamaan myöhemmin todella paljon. Olen viime vuosina kärsinyt motivaatiopulasta. Olen sairastellut paljon, joten treenaaminen on ollut todella katkonaista. Lisäksi tuntuu, etten töiden lisäksi yksinkertaisesti jaksa treenata niin paljon kuin pitäisi, jos haluaa kisoissa pärjätä. Myöskään kisamenestymistä ei ole viime aikoina tullut, joten kisaaminen tuntuu ajoittain turhauttavalta. Olen miettinyt paljon sitä, että olisikohan minun kisani jo kisattu. Näistä kisoista sain taas kisaintoa. Uskon, että lajissa kehittyy parhaiten, kun uskaltaa laittaa itsensä testiin eli kisatilanteeseen. Tavoitteenani on kuitenkin kehittyä koko ajan. Tiedän myös, että minulla on olemassa sellainen paketti, jolla pystyy pärjäämään kisoissa.
Kyynärpää tuntuu nyt aikalailla normaalilta. Eli kyseessä oli vain pieni venähdys, joten säikähdyksellä onneksi selvittiin. Treenaamaan en ole EM-kisojen jälkeen päässyt flunssan takia, mutta tarkoituksena on nyt pikkuhiljaa palata matolle. Pikkuhiljaa siis testaillaan myös, kuinka hyvin kyynärpää toimii ja kestää. Tällä hetkellä on hirveä palo päästä kisamatolle, joten kisakaavailuja on keväälle mielessä. Katsotaan, mitkä kaavailuista onnistuu. Joka tapauksessa ajattelin edetä koko ajan kroppaa kuunnellen ja pitäen treenin mielekkäänä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että saa harrastaa lajia jota rakastaa!
Kiitos Jyväskylän Fight Like a Girl Club, ootte parhaita!
Tuntuu, että maltillisemmalla treenitahdilla sain itsestäni enemmän irti kuin aiemmin. Treeni tuntui koko ajan mukavalta ja kisoihin mennessä oli pitkästä aikaa hyvä ja itsevarma fiilis. Siitä huolimatta, ettei treenipäiviä montaa tullutkaan. Isona apuna kisavalmistautumisessa oli Heli. Tykkään treenata mahdollisimman erilaisten treenikavereiden kanssa, mutta ihan viimeisissä kisatreeneissä tärkeintä on, että pystyy luottamaan treenikaveriin täysin. Useasti normaaleissa treeneissä sparratessa haluan, että molemmat saavat onnistumisia, joten painin aika kiltisti. En halua, että kenellekään tulee paha mieli. Helin kanssa kisatreeneissä uskalsin treenata juuri niin kovaa kuin piti. Toisin sanoen, uskalsin runtata Heliä täysillä. Kerran treenin lomassa Heli sanoi, että voisin olla vieläkin ilkeämpi. Tärkeä kommentti, josta sain uskallusta runtata vielä kovempaa. Kisatessa tarvitaan tietynlaista röyhkeyttä. Vastustajaa kunnioitetaan, mutta pitää uskaltaa myös antaa painetta. Kisavalmistautuminen meni siinä mielessä putkeen, että sain pitkästä aikaa oman asenteen kohdalleen.
Kisapäivänä Aleksi, Lauri ja Tommi lähtivät kisapaikalle jo aikaisin aamulla. Oman sarjani alkamisajaksi oli arvioitu neljältä iltapäivällä, joten jäin kämpälle lepäämään. Olisi ollut mukava nähdä Aleksin ja Laurin matsit, mutta kisapaikalla hengailu on yllättävän kuluttavaa, joten päätin keskittyä vain omaan kisaani. Seurasin matsien etenemistä netissä ja lähdin kisapaikalle hyvissä ajoin. Matsit etenivät aikataulua nopeammin, mutta onneksi Venla ehti suoraan lentokentältä ajoissa paikalle ennen matsiani. Suurimman osan kisareissuistani olen tehnyt Hannan ja Venlan kanssa. Vaikka nyt ei olla treenattukaan yhdessä, oli tärkeää, että Venla oli paikalla kulmaamassa. Pärjään kyllä yksinkin, mutta luotettava kulmanainen tuo aina oman lisänsä kisaan.
Ensimmäisellä kierroksella vastassani oli norjalainen Barbara Ruiken. Nimi kuulosti tutulta, mutta tapanani ei ole googletella vastustajia etukäteen. Yritän keskittyä vain omaan tekemiseen, enkä halua jäädä miettimään liikaa mitä toinen tekee. Tässä tapauksessa olisi ehkä ollut hyvä googlettaa :) Näin jälkikäteen muistankin, kuinka Barbara viime vuoden EM-kisoissa voitti Riinan kahdesti. Barbara oli vahva pystystä ja googlen mukaan onkin judotaustainen. Ehkäpä siis jatkossa googlaan, ainakin ensimmäisen kierroksen vastustajani. Menin matsiin todella hyvällä fiiliksellä. Tavoitteenani oli mennä heti aggressiivisesti päälle. Vahvan pystyottelijan kanssa tämä kostautui, Barbaralla oli ajoitus kohdallaan ja sai nätin alasviennin ja päädyimme avoimeen guardiin. Tilanteissa, jossa kaveri pääsee päälle, haluan nopeasti työntää itseni päälle. Ei niinkään mitään kaunista tekniikkajiujitsua vaan työntämällä ja runttaamalla päälle. Työnsin kädellä kaverin hartialinjasta ja samalla kyynärpääni muljahti. Kyynärpää ei siis ollut vielä täysin kisakunnossa. Vihlaisu kyynärpäässä sekoittikin sitten oman pelin täysin. Barbara oli todella vahva päältä, ja oma ajatus oli siinä, miten pystyn painimaan ilman toista kättä. Barbara pääsi half guardiin prässäämään ja kaivoi lopulta kuristuksen. Vaikka Barbara sai ensimmäisen käden syvälle kaulukseen, ja kuristus oli hyvä, tuntuu, että luovutin aika helpolla. Oma peli hajosi niin totaalisesti kyynärpään kipuun, etten edes viitsinyt taistella. Harmitti todella paljon.
Tärkeintä tämän vuoden EM-kisoissa oli se, että tuli ylipäätään lähdettyä. Puntaroin asiaa kauaa. Ratkaisun tein kun totesin, että jos en lähde kisoihin, se tulee harmittamaan myöhemmin todella paljon. Olen viime vuosina kärsinyt motivaatiopulasta. Olen sairastellut paljon, joten treenaaminen on ollut todella katkonaista. Lisäksi tuntuu, etten töiden lisäksi yksinkertaisesti jaksa treenata niin paljon kuin pitäisi, jos haluaa kisoissa pärjätä. Myöskään kisamenestymistä ei ole viime aikoina tullut, joten kisaaminen tuntuu ajoittain turhauttavalta. Olen miettinyt paljon sitä, että olisikohan minun kisani jo kisattu. Näistä kisoista sain taas kisaintoa. Uskon, että lajissa kehittyy parhaiten, kun uskaltaa laittaa itsensä testiin eli kisatilanteeseen. Tavoitteenani on kuitenkin kehittyä koko ajan. Tiedän myös, että minulla on olemassa sellainen paketti, jolla pystyy pärjäämään kisoissa.
Kyynärpää tuntuu nyt aikalailla normaalilta. Eli kyseessä oli vain pieni venähdys, joten säikähdyksellä onneksi selvittiin. Treenaamaan en ole EM-kisojen jälkeen päässyt flunssan takia, mutta tarkoituksena on nyt pikkuhiljaa palata matolle. Pikkuhiljaa siis testaillaan myös, kuinka hyvin kyynärpää toimii ja kestää. Tällä hetkellä on hirveä palo päästä kisamatolle, joten kisakaavailuja on keväälle mielessä. Katsotaan, mitkä kaavailuista onnistuu. Joka tapauksessa ajattelin edetä koko ajan kroppaa kuunnellen ja pitäen treenin mielekkäänä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että saa harrastaa lajia jota rakastaa!
Kiitos Jyväskylän Fight Like a Girl Club, ootte parhaita!
 |
| Lissabonin herkkuja |
PS. FLAGia edusti EM-kisoissa siis myös Venla. Venla kirjoittanee oman postauksen omista kisafiiliksistään.
