Tiistait 11. ja 18.4. - Pistelaskua ja kisadrillejä

Finnish Openeiden sekä muiden kevään ja kesän kisojen vuoksi vedimme parit peräkkäiset treenit keskittyen hieman enemmän kisanäkökulmaan painimisessa. Emme treenanneet uusia tekniikoita, vaan ohjelmassa oli paljon lyhyitä ja kovatempoisia positiosparrieriä (avoimesta guardista alta ja päältä) sekä normaalia sparria pystystä. Tavoiteena oli sekä hioa omia lempitekniikoita että kiinnittää huomiota sweeppien ja ohitusten jälkeiseen nk. scramble-tilanteeseen. BJJ:ssähän kaikki pistesuoritukset vaativat 3 sekunnin kontrollin kaverista, joten tilanteet on tärkeä tehdä kunnolla loppuun saakka sekä varmistaa hyvä kontrolli kaverista suorituksen jälkeen. Ohessa on lista kaikista BJJ:n pistesuorituksista:

Alasvienti: 2 pistettä
Sweep: 2 pistettä
Polvi pakilla: 2 pistettä
Guardin ohitus: 3 pistettä
Mount (vastustaja mahallaan tai selällään): 4 pistettä
Selkäkontrolli (turvavyö + hookit): 4 pistettä

Esim. ohituksesta ei saa pisteitä niin kauan kuin kaverin jalat ovat osittainkin välissä

IBJJF:n sääntökirja löytyy kokonaisuudessaan täältä. Sieltä voi lukea tarkemmat vaatimukset ja mahdolliset poikkeukset pisteytykseen sekä luonnollisesti kaikki muutkin voimassaolevat säännöt. Mutta paras tapa opetella sääntöjä on lähteä rohkeasti kisaamaan! :) Ekoja (tai vaikka toisiakin) kisojaan odotellessa voi lukea esim. oheinen blogiteksti.

Tiistain treenien välissä juhlittiin pääsiäistä painien Hannan ja Venlan ohjauksessa. Tästä vierailusta on tulossa pidempi juttu myöhemmin.

"Ottelussa joko voitetaan tai opitaan"

Sannan tunnelmia vapaaottelun EM-kisoista

Nyt tarjolla pientä reissurapsaa vapaaottelun EM-kisareissulta. 27.3-3.4.17 oltiin suomen maajoukkueen kanssa Bulgariassa mitalitaisteluja käymässä 8 ottelijan voimin. Oman finaaliotteluni hävisin tuomariäänin, joten saldona oli hopeaa.

Suomen edustusjoukkue

Lensimme maanantaina Sofiaan, jossa kilpailut käytiiin. Reissuun lähdin yksin tuntematta ketään joukkueesta, mutta täytyy sanoa että kyllä tää kamppailuporukka on aika huikeeta ja rentoa, viihdyin reissussa paremmin kuin hyvin. Tiistaina meillä oli kilpailijarekisteröinti ja punnitus, jossa sai painaa 1,5% yli kisapainon. Mun sarja oli siis 70,3 ja painoin tällä puntarilla 70.4. Meni siis oikein nappiin.
Keskiviikkona ja torstaina alkoi osa joukkueesta jo ottelemaan ja itse treenailin siinä alkuviikosta hieman. Treenailin aika paljon alasvientejä ja pistareita, pientä kevyttä hikeä pintaan ja yhtenä päivänä vielä vähän reippaammin sykkeet ylös koska oma matsi oli vasta sunnuntaina.

Sannan häkkityöskentelyä

Fiilis oli hyvä ja suht rento koko viikon ajan, semi kova jännitys oli päällä vasta lauantaina kun katselin mun sarjassa ottelevien tyttöjen matsia, josta selviäisi mun finaalivastustaja. Matsia katsellessa ajattelin että ihan sama kumpi sieltä tulee vastaan mutta sen verran väkevä tyttö oli painimaan ja lyömään tämä bulgarialainen, lopetti matsin matossa lyömällä (TKO), niin että tuomari tuli väliin. Kyllä se sai vähän karvoja pystyyyn. Siitä sitten sunnuntaille naputtelukaveri.
Sunnuntaiaamun puntarille heräsin jo kuudeksi varmuuden vuoksi, jotta pääsisin hyvissä ajoin tankkaamaan. Paino oli 2kg alle kisapainon eli tämäkin puntari meni oikein nappiin. Hiilaria ja vettä koneeseen ja takaisin sänkyyn pötköttämään vaikkei siitä mitään tullut kun focus oli jo niin vahvasti matsissa.

Alasvientien hakemista

 Hyvät lämmöt sai ainakin päälle auringon lämmössä, ja teippaukset yms sai rauhassa käydä laitattamassa ja sitten lähettiin bäkkärille odottelemaan omaa vuoroa. Joni Salovaara ja Janne Tulirinta tuli mun kulmaan, Jonilla oli kivan agressiivinen tyyli huutaa sieltä, vaikken kuullut kyllä oikeastaan yhtään mitään koska bulgarialaisten joukkue oli heidän takana huutamassa sopivasti. Osumia jaettiin erien aikana puolin ja toisin. Pääsin hyvin hiillostamaan ja liikuttamaan vastustajaa, mikä sai mut vähän hämilleni koska en oo tottunut siihen että minä pienempänä ihmisenä määrään etäisyyden ja kohdan missä mennään. Alasvientejä yritin tehdä mutta ne kaveri puolusti todella hyvin ja mentiinkin kaikki erät pystyssä eikä painittu kertaakaan matossa. Sekin oli jo aika uutta mulle ja poistuin ihan täysin omalta mukavuusalueelta.

Polvea pakkiin

Tuomariäänin meni voitto bulgarialaiselle ja olen tästä kyllä ihan yhtä mieltä. Enempi sai käännettyä tilanteita voitokseen ja osui lyönneillään enemmän, vaikkei ne kyllä aiheuttanut minkäänlaista mustelmaa tai huminaa päässä. Osuma kun osuma.
Matsi oli todella opettavainen ja sain tehtyä siellä juuri niitä asioita mitä oltiin täällä kotisalilla treenattu, eli jollain tapaa eteenpäin menty. Kokonaisuudessaan kun selvisi siistä häviämisen aiheuttamasta tunneryöpystä, olo oli oikeastaan aika hyvä. Nyt kohti toukokuun SM kisoja. :)

- Sanna

Sunnuntai 2.4. - Martinin seminaari ja EM-kisahuumaa

Viikonloppu menikin tavallisesta poikkeavissa merkeissä. Kotona Jyväskylässä vietimme lauantain ja sunnuntain Martin Aedman seminaarilla, josta saatiin aimo annos treeniä avoimen guardin pitämiseen, palauttamiseen ja spinnaamiseen.

Martin ja lauantain seminaarijengi

Seminaarin lisäksi hikoilua riitti myös vaparihäkissä sekä kotikatsomoissa, kun Sanna oli edustamassa Suomea ja Fight Clubia vapaaottelun EM-kisoissa Bulgariassa. Kisoista tulikin tiukan taistelun päätteeksi mukaan hopeaa kotiin tuotavaksi! Fight like a girl club onnittelee Sannaa ja jää odottamaan tarkempaa kisaraporttia tämän omasta kynästä.

Mitali kaulassa on helppo hymyillä

Maanantai 26.12. - Vierailulla Pohojammaalla

Joulun aikaan on hyvä levätä, syödä ja viettää aikaa perheen kanssa, mutta onneksi jujutsustakaan ei ole pakko kokonaan pitää taukoa - ei edes Pohjois-Pohjanmaan ytimessä.

Heli ja Laura olivat viettämässä joulua kotikonnuillaan Ylivieskassa, missä he kävivät vierailemassa paikallisen Vieskan Voiman BJJ-jaoston treeneissä. Perinteisillä painilajeilla on pitkät juuret niin Ylivieskassa kuin muuallakin Pohjanmaalla, mutta BJJ on näillä lakeuksilla varsin tuore tuttavuus. Marraskuusta alkaen Vieskan Voima liittyi kuitenkin SBJJL:n jäseneksi ja seurassa on useita aktiivisia BJJ- ja lukkopainiharrastajia. Naisharrastajia ei Ylivieskassa BJJ:n puolella vielä ole, mutta vapaapainissa Vieskan Voimalla on vahva ja menestynyt tyttöjaosto. BJJ-miehet ottivat kuitenkin Fight Clubin vierailijat lämmöllä vastaan ja jouluherkut sulivat tehokkaasti hikisten sparrien aikana.

Heli, Laura ja ViVo BJJ:n pojat

Kiitoksia paineista Ylivieskan porukalle ja onnea uude(hko)lle BJJ-seuralle tulevaan vuoteen!

ViVo BJJ:n Facebook-sivu löytyy täältä.

Pe 16.9. - Judonaisten opissa

Perjantaina oli kuultavissa historian siipien havinaa, kun Monitoimitalon judosalissa pidettiin ensimmäistä kertaa Jigotain naisten oma treenivuoro. Mukana hienoa tunnelmaa ja tatamia haistelemassa olivat Fight Clubin naisista Heli ja Anna.

Naisten judotreenit pidetään näin alkuunsa Monnarilla joka toinen perjantai klo 17-18:30 ja treenien vetäjinä toimivat Anni Kolari sekä Laura Syrjälä, josta edellinen on tuttu kasvo myös bjj:n/lukkopainin parissa.

Jyväskylän Figh Clubilla ja Jigotaillahan on ollut jo pidemmän aikaa käytäntö treenaajien "vaihdosta" ja vierailijoita onkin käynyt saleilla puolin ja toisin. Fight Clubin tyttötreeneistä vaikuttunut Anni päättikin polkaista käyntiin naisten judovuoron tavoitteena madaltaa ennestään kynnystä lähteä kokeilemaan judotreenejä, houkutella judon pariin myös kokonaan uusia naisharrastajia sekä tietysti tarjota naisjudokoille hyvää sparria oman kokoisten treenikavereiden kanssa.

Perjantaina saimmekin nauttia Annin johdolla hyvistä treeneistä ura-nage -heiton sekä matossa kata-gatamen parissa. Treeneihin kuului myös sparria (tai judotermein randoria) sekä pystyssä että matossa ja hauskaa oli! Seuraaviin treeneihin parin viikon päästä teemmekin sitten invaasion entistä isommalla porukalla. :)

Ensimmäisten naisten judotreenien iloinen osallistujajoukko

(Naisem)me maailmalla ja kotimaassa

Pari viikkoa sitten oltiin Hannan kanssa Helsingissä Naisten suurleirillä, joka oli siis nimensä mukaisesti naisille tarkoitettu bjj- ja lukkopainileiri. Siellä nousi puheeksi - jälleen kerran - millaista sitä on treenata naisena, ja näitä ja muita leirin tunnelmia pohtii blogissaan myös yksi leirin vetäjistä, Emilia Tuukkanen. Myös Vainion Mirva kirjoitti artikkelin viikonlopusta BJJ Suomeen.Tämän kevään aikana ollaan Hannan kanssa päästy vetämään naisten leirejä ja treenejä Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Kreikkaan, ja joka paikassa ollaan päästy toteamaan, kuinka tärkeitä tällaiset leirit voivat naisille olla.

Naisten suurleiri (kuva Mirva Vainio, voikukkajj.kuvat.fi) - Suomalaista yhteistyötä

Pioneerityötä Kreikassa

Suomessa naisten omat leirit ovat jo arkipäivää, ja muutenkin eri saleilla vieraillessa pääsee usein painimaan muiden naisten kanssa. Kesäkuun lopulla vierailimme viikonlopun verran Ateenassa, jossa vedimme parin päivän treenileirin Rio Grappling Clubilla. Leirillä oli pari kaikille avointa bjj- ja lukkopainitreeniä, ja toisena päivänä pidettiin vain naisille suunnatut bjj -treenit. Jo leirin ekana päivänä pystyi aistimaan paikalle saapuneiden naisten innostuneisuuden. Toisena päivänä paikalle oli saapunut kymmenkunta naisharrastajaa. Meidän leiri oli jo siinä mielessä historiallinen, että aiemmin Kreikassa on järjestetty vain yksi naisten open mat -tapahtuma, sekin meidän oman Fight Clubin Annan toimesta. Varsinaista pioneerityötä siis.

Treenipäivän kohokohta tuntui tapahtuvan kuitenkin vasta varsinaisten treenien jälkeen. Ateenan illan viiletessä salille tilattiin pitsaa, olutta ja limpparia, ja siinä hetkessä alkoi tapahtua. Kreikkalaiset naiset alkoivat kertoa omista kokemuksistaan lajin parissa ja kyselivät puolestaan meidän kokemuksia. Tarinat olivat hyvin samanlaisia, niin ilon ja onnistumisen kokemuksia kuin myös lannistavia esimerkkejä siitä, kuinka naisharrastajaa ei aina ole otettu tosissaan. Ehkä kuitenkin se tärkein viesti, mitä yritettiin välittää on se, että pitää uskaltaa ottaa homma haltuun ja tehdä itse. Ei se aina ole helppoa, mutta naisten omatoimisuus on tuottanut tulosta myös Suomessa. Pitää matkustaa vierailemaan, järjestää itse naisten open mat -toimintaa, kutsua itselleen sparrikavereita muualta, jos omalta paikkakunnalta ei löydy. Naisten suurleiri on hyvä esimerkki siitä, kuinka naiset itse ovat luomassa mahdollisuuksia ja tilaisuuksia harjoitella usean muun naisen kanssa.

Valitettavasti olen saanut huomata, etteivät BJJ:n vyöjärjestelmä ja tiimikulttuuri aina tue tällaista oma-aloitteisuutta. Tai ainakin kreikkalaiset naiset kokivat tämän näin. Suomessa on tehty jo pitkään yhteistyötä eri seurojen välillä tiimeistä välittämättä. Kreikassa tiimit ja salit pysyttelevät erillään. Paikallinen mustavöinen salinomistaja totesikin meille, ettei Kreikassa ole paras se, joka voittaa muut, vaan se, joka onnistuu lyttämään toiset samalla maan rakoon. Meidänkin leiri oli periaatteessa avoin kaikille tiimeille, mutta ilmeisesti eri salien vetäjät olivat kieltäneet harrastajiaan osallistumasta treeneihin, koska ne ovat kilpailijan tiloissa. Omista treenajista ollaan mustasukkaisia. Toisekseen paikalla olevat naiset kokivat vaikeaksi olla oma-aloitteisia, kun ovat "vain valko- ja sinivöisiä". Vyökulttuurin pimeät puolet tulevat tässä esille, kun oma vyön väri koetaan esteenä tekemiselle. Omaa panosta ei uskalleta laittaa peliin, koska ei olla hierarkiassa tarpeeksi korkealla. Meidänkin leirissä avaintekijänä toimi salin omistaja, mustavöinen mies, joka on antanut tilan naisille vetää yhdet omat treenit. Kuulemma hyvin epätavallista kreikkalaisella mittapuulla.

Kreikassa kesäkuun lopulla 2016 - samanlaista se on sielläkin, jiujitsua ja naisia

Yhteistyö on voimaa

Kun siinä pitsansyönnin lomassa juteltiin, niin tuli hyvä olo. Sai jakaa jotain hyvää, kokemuksia siitä, että maailmassa on mahdollisuuksia. Ja niin kliseiseltä kuin sanonta "yhteistyö on voimaa" kuulostaakin, on se täysin totta. Naisten suurleiri jatkoi Finnhitsien perinnettä, suomalaisvoimin vedettyä leiriä, jossa vetäjät tulevat eri saleilta ja tiimeistä. Ja tästä ei todellakaan tehdä ongelmaa vaan koko leirin vahvuus: me tehdään tätä yhdessä. Eivätkä tällaiset yhteisleirit ole vain naisten juttu, vaan esimerkiksi keväällä nähtiin Barreto Helsingin järjestämänä Young Guns -seminaari, jossa niin ikään oli vetäjiä eri saleilta. Muutenkin Suomen seminaarit ovat perinteisesti olleet kaikille avoimia, ja muilla saleilla vierailu on arkipäivää. Ei ilmeisesti niin tavallista maailmalla kuin äkkiseltään luulisi.

Ruotsissa ollaan törmätty yllättäen vahvaan tiimikulttuuriin nimenomaan sen huonossa puolessa - länsinaapurissa ollaan paljon enemmän tiimiuskollisia siinä mielessä, ettei muiden kanssa yhteistyö aina suju. Kirjoittelin myös aiemmin keväällä tänne naisten treeneistä ja niistä esteistä, mitä olemme Ruotsissa asian suhteen kohdanneet. Huhtikuun alussa olin vierailevana opettajana Tanskassa naisten BJJ Bonanza -leirillä, joka järjestettiin jo seitsemättä kertaa. Oli hienoa huomata asennemuutos suhteessa ensimmäiseen Bonanzaan. Silloin meitä vähän kierellen kehoitettiin välttämään mahdollisten samanhetkisten tai tulevien kilpakumppanien kanssa sparraamista leirin aikana. Nyt asenteet ovat muuttumassa, ja itselle yksi leirin parhaita anteja oli ruskea- ja mustavöisten "kilpakumppaneiden" keskinäiset sparriharjoitukset. Euroopassa naisten kannattaa ehdottomasti yhdistää voimansa, jotta saadaan kisakentille mahdollisimman kovia kilpailijoita. Ei voi jäädä kotisalille nyhjäämään. Fight Clubilla ollaan aina pidetty periaatteena, että jos joku haluaa tulla meille vierailemaan, niin aina saa tulla. Olipa kisat sitten kuukauden päästä tai jopa seuraavalla viikolla. Kisat käydään kisamatoilla ja kaikki muu on treeniä.

BJJ Bonanza Tanskassa huhtikuussa 2016 - eurooppalaista voimaa

Loppukadettina voin sanoa, että olitpa nainen tai mies, niin et ole yksin. Näyttää siltä, että Suomessa yhteistyö sujuu, ja jokainen voi omalla kohdallaan pitää huolta siitä, että näin on myös tulevaisuudessa. Maailmalla ihmetellään edelleen vähän sitä, että suomalaiset kannattavat ja auttavat muita suomalaisia kisoissa tiimirajoista huolimatta. Siitä olen ylpeä.

ps. Naisten suurleiriltä kuvia osoitteessa voikukkajj.kuvat.fi. Meidän Kreikan tourneeta voi puolestaan ihmetellä Hannan kuvasivulla hannahirvonen.kuvat.fi.

IBJJF European Open 2016 - Venlan fiiliksiä

Elina jo kirjoitti kisaraporttia omasta näkökulmastaan, ja taisi samalla luvata, että minä kirjoitan omasta reissusta erikseen. Samalla Elina ehti kirjoitella uudesta kisapaikasta ja kisajärjestelyistä, joten en kirjoita niistä nyt erikseen. Lukekaa siis Elinan juttu tuosta yllä olevan linkin takaa.

Kaksi viikkoa kisoista takana, ja vihdoin olen päässyt lepäämään kisojen jälkeen. Normaalisti haluan ottaa kisojen jälkeen viikon tauon treeneistä ja treeninvedosta, mutta tällä kertaa tämä ei ollut mahdollista. Palasin Ruotsiin kisojen jälkeen maanantai-iltana ja tiistaina koitti paluu töihin. Viime viikonloppu oli myös täyteen pakattu, ja nyt vihdoin tämän työviikon jälkeen on saanut nukkua kunnon yöunet sekä lauantaina että sunnuntaina.

Arlandan aamussa lentoa odottelemassa

Itse kisoihin. Meitä lähti siis Fight Clubilta viiden hengen taistelutiimi, tytöistä minä ja Elina, ja jätkistä Tommi, Aleksi ja Lauri. Ja tietysti myös Martin, joka matkusti erikseen kisapaikalle. Omat kisat sijoittuivat lauantaille ja sunnuntaille, joten otin töistä vapaaksi torstaista maanantaihin. Matkustin paikan päälle siten, että ehdin suoraan lentokentältä kulmaamaan Elinaa. Harmittavasti jäi Aleksin ja Laurin matsit näkemättä, kun omat lennot olivat vasta torstai-iltapäivänä perillä. Loppu ilta ja perjantaipäivä kuluivat reissusta toipuessa, eli lepoa sekä unen että oleilun parissa.

Lauantaina oli vuorossa avoin sarja. Mustavöiset pääsevät kaikki halutessaan avoimeen (tai 2 per tiimi), ja avoimet kisataan isoimmissa kisoissa ennen omia sarjoja. Oma tavoite on ollut jo pitkään avoimessa sarjassa, sillä painoluokkani jää usein melko pieneksi osallistujamäärissä. Hoidin ilmoittautumisen lauantaina yhdentoista maissa, jonka jälkeen jäin odottelemaan puoli kolmeksi ennakoidun avoimen sarjan alkamista. Valmistautuminen on omaa sarjaa jännittävämpää, sillä kaaviot tulivat näkyville vasta puolisen tuntia ennen sarjan alkua. Vastustajiakaan ei voi kuin arvailla etukäteen, eikä voi keskittyä kuin omaan tekemiseen.

Kun kaaviot vihdoin tulivat, oli mahtavaa huomata, että peräti 16 naista kisasi avoimen kruunusta. Muutama vuosi sitten kun naistenkin sarjoissa erotettiin ruskeat ja mustat omiksi sarjoikseen, jäivät molempien vyöluokkien avoimet melko tyngiksi. Nyt joutuu kunnolla kisaamaan mitalisijoista ja voitosta. Ensimmäiselle kierrokselle sain vastaani Sarah Blackin, josta en tiennyt etukäteen muuta kuin että tämän oma painoluokka on kevytsarja. Hanna ehti kotipuolessa hieman googlettaa vastusta, ja muutama tuttu kisapaikalla täydensi tietoja. Melko avoimin mielin kuitenkin matsiin, vastustajan ollessa minulle uusi.

Omat lämmittelyt olivat hyvät, kroppa tuntui hyvälle, ja itse matsikin sujui melko hyvin. Sarah oli vastuksena melkoisen ärhäkkä, ja huomasin omien otteiden olevan välillä hieman liiankin jännittyneitä. Tämä sai kroppaa pikkuisen liikaa hapoille, mutta toisaalta pää pelasi hyvin ja sain oteltua melko turvallisesti pistevoiton ensimmäiseltä kierrokselta. Matsin jälkeen oli hyvin aikaa palautua, ja saada ylimääräiset hapotukset taas pois. Seuraavaan otteluun lähtiessä olo kropassa oli edelleen hyvä. Toisella kierroksella vastaan tuli sitten Mackenzie Dern, joka on tämän hetken nr. 1 maailmassa. Sain varsin nopeasti huomata miksi, sillä Mackenzie lähti alusta saakka ärhäkästi hyökkäämään minun ollessa enemmän puolustuskannalla. Matsi päättyi nopeasti lopetukseen, Dern haki hyvin omoplatan, jossa pystyin hieman aikaa sitkuttelemaan, mutta pakko oli kuitenkin luovuttaa. Tähän matsiin olisin tarvinnut paremman suunnitelman, sillä kuten jo jonnekin taisin kirjoittaa, lähti Dern alusta saakka lopettamaan matsia kun itse olin vasta aloittamassa ottelemista.

Kisamatkan toinen puoli: lepo

Avoimessa matka päättyi siis tähän, ja edessä oli paluu hotellille ja valmistautuminen sunnuntain omaan sarjaan. Sunnuntaiaamuna olin hyvissä ajoin paikalla, ehdin päästä katsomaan myös meidän Tommin matsin ja pari muuta suomalaissuoritusta. Omassa sarjassa minulla oli vain yksi vastustaja, brasilialainen Ewelyn Arruda, joka muiden viikonlopun vastustajien tavoin oli minulle ennestään tuntematon vastustajana.

Sain taas ajoitettua lämmöt hyvin, kiitos kisajärjestelmän, joka mahdollistaa ottelujen etenemisen seuraamista, ja matolle mentäessä olo oli hyvä. Itse matsi ei mennyt sitten suunnitelmien mukaan. Alun pystytunnustelun jälkeen huomasin, että pystyssä Ewelyniä oli vaikea saada mattoon. Oma pysty on edelleen melko lailla hakusessa, varsinkin jos kyseessä on saman kokoinen vastustaja. Saimme molemmat passiivisuusvaroituksen, jonka jälkeen otin aloitteen käsiini ja päädyin alle mattoon. X-guardipeli toimi melko hyvin, mutta en saanut sviippiä pisteiden arvoisesti viimeisteltyä, ja päädyimme maton ulkopuolelle, mistä ottelu jatkui taas pystyssä.  Tässä vaiheessa olisi pitänyt muuttaa suunnitelmaa pystyottelusta ja lähteä vetämään agressiivisesti x-guardiin sieltä sviippiä hakien. Kuitenkin pää ei nyt ollut niin terävästi mukana, ja kaveri sai poimittua alasvientipisteet guardiin vedosta. Kahden pisteen johdon turvin Ewelyn vei matsin lopulta 4-2, muiden pistesuoritusten tullessa varoitusten kertymisestä. Ei siis mikään huippumatsi itseltä.

Saldona näistä kisoista siis 1 voitto ja 2 tappiota. Kroppa toimi hyvin, ja lämmittelyt auttoivat siinä, mutta ennen kaikkea olisin kaivannut lisää ärhäkkyyttä pään avuksi. Hannan mukana olo olisi tuonut varmasti lisää, sillä Hannan ääni on se, joka matsin aikana herättää pään. Valitettavasti koulu tuli nyt tielle, ja emme päässeet molemmat matkaan. Kisavalmistautuminen ei ole ollut kaikkein optimaallisinta, mutta sinänsä otteleminen tuntui hyvältä. Koska treeniolosuhteet ovat nyt erilaiset, täytyy kisaamisessa panostaa henkiseen puoleen. Emme ole Örebrossa vielä onnistuneet luomaan ideaalia kisavalmistautumisseuraa, vaikka onhan meillä tietty toisemme koko ajan. Sen lisäksi päivätyöni ja Hannan opinnot vievät ison osan viikosta. Nämä ovat reaaliteetteja, joita ei voi jättää huomiotta kisoihin valmistautuessa. Ne ovat meidän tämän hetken treenipuitteet, ja koska tosiaan sopivia treeniaikoja ja -pareja on nyt vaikeampaa järjestää, on kisoissa satsattava hyvän pä(iv)än löytämiseen. Maailman kärki on saavutettavissa, nyt tehdään sitten töitä sitä varten. Kai tähän voi kirjoittaa myös, että Jyväskylään on kova ikävä.

Kisahoodeilla, hiki tuli :)

Kiitos Jyväskylän Fight Clubille sekä yhteistyökumppaneille JorKe Ky:lle ja Tatami Fightwearille! Seuraavia kisoja kohti!

30.-31.1. - AJ Agazarmin leiri

Viikonloppuna pääsimme nauttimaan Fight Clubilla normitreenien lisäksi myös yhdysvaltalaisen AJ Agazarmin seminaarista. AJ on menestynyt kilpailija niin lukkopainissa kuin BJJ:ssäkin ja hän esitteli siis kisatekniikoitaan Clubilla kahden päivän ja yhteensä neljän treenin ajan. Lauantaina treenasimme no-gi-tekniikoita ja sunnuntaina vuorostaan nujusimme puvut päällä.

Seminaarin painotus oli pystytekniikoissa ja erittäin hyviä juttuja tulikin opittua sekä alasviejän että puolustajan näkökulmasta. Näitä tulemme kertailemaan myös kevään tyttöpaineissa, eli kannattaa olla paikalla, mikäli Amerikan temput kiinnostavat. ;)

AJ:n opetuksen lisäksi saimme Clubilla nauttia myös vierailevien suomalaiskamppailijoiden seurasta. Seminaari oli varsin suosittu ja treenaajia oli saapunut paikalle runsaasti myös muilta paikkakunnilta. Myös naispainijoita oli paikalla kiitettävä määrä, mikä on aina ilahduttavaa, vaikka tällä kertaa seminaarilla ei hirveästi jäänytkään aikaa sparraamiselle. Mutta jäipähän sitten tekemistä seuraavillekin treenivierailuille!

AJ ja Fight Like A Girl - clubin tytöt sunnuntaina

IBJJF European Open 2016 - Elinan fiiliksiä

Brasilialaisen jiujitsun EM-kisat käytiin Portugalissa 20.–24.1.2016. Jyväskylän tyttöporukkaa kisoissa edusti Venla ja allekirjoittanut. Kisapaikka oli tällä kertaa vaihtunut Lissabonin kaupungin alueelta Lissabonin piiriin kuuluvaan Odivelasiin. Majoituimme Fight Clubin porukalla taas vuokrakämppään Lissabonin keskustaan, josta pääsi kisapaikalle kätevästi metrolla. Metroasemalta IBJJF oli hoitanut ilmaiset bussikuljetuksen muutaman kilometrin päässä olevaan kisahalliin. Bussikyyditykset sujuivat suht mutkattomasti, ilman pidempiä odotuksia. Kisapaikka oli aiempaa paikkaa isompi ja huomattavasti toimivampi. Kisapaikalla oli kisaajille erillinen lämmittelyhuone, eli iso jumppasali, jossa oli tilaa juosta ja keskelle oli laitettu tatamit. Lämmittelyalue oli omana kisapäivänä todella rauhallinen, joten lämmittelyt sujuivat helposti. Lisäksi salissa oli näytöt, joista pystyi seuraaman kunkin maton ottelutilannetta, joten ei tarvinnut poistua tilasta tarkastamaan, milloin se oma matsi mahtaa tulla. Myös kaikki kuulutukset kuuluivat saliin. Itse kisapaikka oli siis isompi kuin aiemmin, katsomot löytyivät tällä kertaa joka puolelta hallia. Lisäksi mattojen vieressä oleva vain mustavöisille sallittu valmentajien alue oli nyt molemmilla puolilla hallia, eli valmentaja pääsi lähelle kulmaamaan. Paljon on siis havaittavissa positiivista kehitystä EM-kisoissa!

Uusi EM-kisapaikka. Venla ottelemassa vasemman alalaidan matolla.

Oma kisavalmistautuminen oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Viimeisimmästä kisastakin oli vierähtänyt jo melkein kahdeksan kuukautta. Marraskuun alussa kaaduin pyörällä ja loukkasin kyynärpääni; venähdys ja pieni avulsiomurtuma. Onneksi kyseessä oli sen verran pieni vamma, että selvisin ilman kipsiä tai edes kantosidettä. Mutta suunnitellut kisat BJJ Swedish Openeissa ja SM-kisoissa jäivät väliin. Sain kuukauden verran treenikieltoa ja kuukauden verran tuon jälkeen kyynärpää vihoitteli treeneissä, eli täysillä ei pystynyt treenaamaan. Loukkaantumisen takia jouduin ottamaan täysin uuden lähestymistavan kisavalmistautumiseen. Muutama vuosi takaperin olisin jäljellä olleen ajan vetänyt treenejä täysillä ja joka päivä. Vuosien saatossa olen kuitenkin oppinut omasta kropastani sen verran paljon, että päätin treenata niin, että kuuntelin koko ajan kroppaani. Olen huomannut, etten pysty vetämään kovinkaan montaa päivää putkeen treenejä mielekkäästi. Kroppa alkaa yksinkertaisesti painamaan niin paljon, ettei treenissä ole mitään järkeä ja useasti sairastun. Nyt treenasin korkeintaan kolmena peräkkäisenä päivänä. Välipäivinä juoksin lyhyitä lenkkejä, kävelin, poljin kuntopyörällä tai vedin naisten peruskurssia.

Tuntuu, että maltillisemmalla treenitahdilla sain itsestäni enemmän irti kuin aiemmin. Treeni tuntui koko ajan mukavalta ja kisoihin mennessä oli pitkästä aikaa hyvä ja itsevarma fiilis. Siitä huolimatta, ettei treenipäiviä montaa tullutkaan. Isona apuna kisavalmistautumisessa oli Heli. Tykkään treenata mahdollisimman erilaisten treenikavereiden kanssa, mutta ihan viimeisissä kisatreeneissä tärkeintä on, että pystyy luottamaan treenikaveriin täysin. Useasti normaaleissa treeneissä sparratessa haluan, että molemmat saavat onnistumisia, joten painin aika kiltisti. En halua, että kenellekään tulee paha mieli. Helin kanssa kisatreeneissä uskalsin treenata juuri niin kovaa kuin piti. Toisin sanoen, uskalsin runtata Heliä täysillä. Kerran treenin lomassa Heli sanoi, että voisin olla vieläkin ilkeämpi. Tärkeä kommentti, josta sain uskallusta runtata vielä kovempaa. Kisatessa tarvitaan tietynlaista röyhkeyttä. Vastustajaa kunnioitetaan, mutta pitää uskaltaa myös antaa painetta. Kisavalmistautuminen meni siinä mielessä putkeen, että sain pitkästä aikaa oman asenteen kohdalleen.

Kisapäivänä Aleksi, Lauri ja Tommi lähtivät kisapaikalle jo aikaisin aamulla. Oman sarjani alkamisajaksi oli arvioitu neljältä iltapäivällä, joten jäin kämpälle lepäämään. Olisi ollut mukava nähdä Aleksin ja Laurin matsit, mutta kisapaikalla hengailu on yllättävän kuluttavaa, joten päätin keskittyä vain omaan kisaani. Seurasin matsien etenemistä netissä ja lähdin kisapaikalle hyvissä ajoin. Matsit etenivät aikataulua nopeammin, mutta onneksi Venla ehti suoraan lentokentältä ajoissa paikalle ennen matsiani. Suurimman osan kisareissuistani olen tehnyt Hannan ja Venlan kanssa. Vaikka nyt ei olla treenattukaan yhdessä, oli tärkeää, että Venla oli paikalla kulmaamassa. Pärjään kyllä yksinkin, mutta luotettava kulmanainen tuo aina oman lisänsä kisaan.

Ensimmäisellä kierroksella vastassani oli norjalainen Barbara Ruiken. Nimi kuulosti tutulta, mutta tapanani ei ole googletella vastustajia etukäteen. Yritän keskittyä vain omaan tekemiseen, enkä halua jäädä miettimään liikaa mitä toinen tekee. Tässä tapauksessa olisi ehkä ollut hyvä googlettaa :) Näin jälkikäteen muistankin, kuinka Barbara viime vuoden EM-kisoissa voitti Riinan kahdesti. Barbara oli vahva pystystä ja googlen mukaan onkin judotaustainen. Ehkäpä siis jatkossa googlaan, ainakin ensimmäisen kierroksen vastustajani. Menin matsiin todella hyvällä fiiliksellä. Tavoitteenani oli mennä heti aggressiivisesti päälle. Vahvan pystyottelijan kanssa tämä kostautui, Barbaralla oli ajoitus kohdallaan ja sai nätin alasviennin ja päädyimme avoimeen guardiin. Tilanteissa, jossa kaveri pääsee päälle, haluan nopeasti työntää itseni päälle. Ei niinkään mitään kaunista tekniikkajiujitsua vaan työntämällä ja runttaamalla päälle. Työnsin kädellä kaverin hartialinjasta ja samalla kyynärpääni muljahti. Kyynärpää ei siis ollut vielä täysin kisakunnossa. Vihlaisu kyynärpäässä sekoittikin sitten oman pelin täysin. Barbara oli todella vahva päältä, ja oma ajatus oli siinä, miten pystyn painimaan ilman toista kättä. Barbara pääsi half guardiin prässäämään ja kaivoi lopulta kuristuksen. Vaikka Barbara sai ensimmäisen käden syvälle kaulukseen, ja kuristus oli hyvä, tuntuu, että luovutin aika helpolla. Oma peli hajosi niin totaalisesti kyynärpään kipuun, etten edes viitsinyt taistella. Harmitti todella paljon.

Tärkeintä tämän vuoden EM-kisoissa oli se, että tuli ylipäätään lähdettyä. Puntaroin asiaa kauaa. Ratkaisun tein kun totesin, että jos en lähde kisoihin, se tulee harmittamaan myöhemmin todella paljon. Olen viime vuosina kärsinyt motivaatiopulasta. Olen sairastellut paljon, joten treenaaminen on ollut todella katkonaista. Lisäksi tuntuu, etten töiden lisäksi yksinkertaisesti jaksa treenata niin paljon kuin pitäisi, jos haluaa kisoissa pärjätä. Myöskään kisamenestymistä ei ole viime aikoina tullut, joten kisaaminen tuntuu ajoittain turhauttavalta. Olen miettinyt paljon sitä, että olisikohan minun kisani jo kisattu. Näistä kisoista sain taas kisaintoa. Uskon, että lajissa kehittyy parhaiten, kun uskaltaa laittaa itsensä testiin eli kisatilanteeseen. Tavoitteenani on kuitenkin kehittyä koko ajan. Tiedän myös, että minulla on olemassa sellainen paketti, jolla pystyy pärjäämään kisoissa.

 Kyynärpää tuntuu nyt aikalailla normaalilta. Eli kyseessä oli vain pieni venähdys, joten säikähdyksellä onneksi selvittiin. Treenaamaan en ole EM-kisojen jälkeen päässyt flunssan takia, mutta tarkoituksena on nyt pikkuhiljaa palata matolle. Pikkuhiljaa siis testaillaan myös, kuinka hyvin kyynärpää toimii ja kestää. Tällä hetkellä on hirveä palo päästä kisamatolle, joten kisakaavailuja on keväälle mielessä. Katsotaan, mitkä kaavailuista onnistuu. Joka tapauksessa ajattelin edetä koko ajan kroppaa kuunnellen ja pitäen treenin mielekkäänä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että saa harrastaa lajia jota rakastaa!

Kiitos Jyväskylän Fight Like a Girl Club, ootte parhaita!

Lissabonin herkkuja

PS. FLAGia edusti EM-kisoissa siis myös Venla. Venla kirjoittanee oman postauksen omista kisafiiliksistään.

Naisten treenit - uhka vai mahdollisuus

Kun Fight Clubilla aloitettiin naisten omat treenit vuonna 2009 oli tämä aika uusi ilmiö Suomen bjj-kentällä. Nyt kuusi vuotta myöhemmin Suomesta löytyy useita saleja, joissa on kerran tai pari viikossa ainoastaan naisille suunnattuja treenejä. Samalla naisille on omia "women only" -leirejä, ja muutenkin melkoisen tiiviin bjj-yhteisön sisällä löytyy tiivis naisyhteisö. Muutettuamme Hannan kanssa (väliaikaisesti) Ruotsiin olemme jääneet kaipaan Jyväskylän tyttöpaineja. Osittain tiiviin kaveriporukan vuoksi, mutta etenkin loistavan treeniseuran vuoksi. Senkin vuoksi olemme yrittäneet käynnistää jonkinlaista naisten toimintaa myös tänne. Sinänsä ilmiö ei Ruotsissa ole sen uudempi kuin Suomessakaan, ensimmäiset "tjejpass" -treenini olenkin käynyt keväällä 2009 Tukholmassa asuessani. Silloin Hiltitjicks -treeneissä keskiviikkoisin kävi kolmesta viiteen naista. Saman vuoden lokakuussa pidettiin sitten Jyväskylän ekat naisten painit, jossa taisi olla seitsemän naista paikalla. Oman aikansa ennätyksiä. Ruotsissa olemme kuitenkin törmänneet naisten omien painivuorojen vastustukseen, joten ajattelin kirjoittaa tähän hieman siitä keskustelusta, jota parhaillaan käymme aiheen tiimoilta.

Naisten treenit joulukuussa 2010, kuulemma sen hetkinen ennätysmäärä, 8 osallistujaa

Kokoan ensin tähän omat perusteluni naisten treeneille. Tiedän, että löytyy myös naisia, jotka eivät halua treenata toisten naisten kanssa, mutta pointtina alla olevissa kohdissa on ne hyödyt, joita itse koen näistä treeneistä saavani. Ei niinkään ajatus siitä, että kaikkien naisten tulee treenata naisryhmissä. Perusteluja naisten treeneille voi katsoa sekä harrastusta aloittavan naisen  että vakavan kisaajan/harrastajan näkökulmasta.

• Jiu-jitsussa ollaan lähikontaktissa, joka ei ole kaikille niin luontevaa. Monelle naiselle kynnys ylipäätään lajin kokeilemiseen on liian korkea, jos treenikaverina on mies. Sen sijaan naisryhmässä kokeilu saattaa auttaa madaltamaan kynnystä, saa naisen kokeilemaan nujuamista ja mahdollisesti ihastumaan siihen. Kun kynnys itse lajin suhteen on ylitetty, on sinne miestenkin joukkoon helpompi mennä vääntämään.
• Miesten ja naisten fyysiset erot ovat tosiasia. Naisten keskinäisissä treeneissä fyysiset erot pienenevät, tekniikka ja voima tasoittuvat sekä loukkaantumisriski pienenee. Etenkin alussa, kun yleensä kukaan peruskurssilaisista ei ymmärrä oman kehonsa voimankäytöstä ja vääntymisestä yhtään mitään, saati sitten että voisi keskittyä mahdollisesti treenikaverin huomioimiseeen.
• Henkinen puoli, minkä katson tärkeäksi sekä aloittavalle että jatkavalle harrastajalle. Viihdyn itse erittäin hyvin myös miesten kanssa treeneissä. Kuitenkin miesvaltaisessa lajissa olen kokenut naisten treenien porukan omalla salilla sekä ylipäätään lajin parissa yhdeksi ehdoksi sille, että olen halunnut harrastaa lajia näin pitkään. Oman salin naisporukka on ollut minulle henkinen koti. Kaikki naiset eivät löydä tätä samaa tunnetta naisporukasta, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että monelle muut naisharrastajat saattavat olla treenaamisen kannalta tärkeä ehto.
• Kisaaminen ja kisatreeni. Kyseessä on kamppailu-urheilu, joten kisoissa vastustajani ovat muita naisia. En ole koskaan kokenut saavani minkäänlaista etua miesten kanssa treenaamisesta, sillä kaikki naiset treenaavat miesten kanssa. Sen sijaan koen, että säännöllinen treeni nimenomaan naisryhmässä on tuonut etua kisatilanteeseen. Naisten voimankäyttö ja liike on hyvin erilaista verrattuna miehiin, ja vaikka nainen on yleensä tietyin mittarein mitattuna miestä heikompi, saattaa tämä olla huomattavasti vaikeampi vastus kisamatolla. Kyse on ennen kaikkea erilaisesta tavasta käyttää voimaa ja liikettä hyödyksi.
• Kova treeni vuodesta toiseen. On välillä vaikeaa selostaa, mikä ero on treenata kovaa miesten kanssa ja kovaa naisten kanssa. Tässä kyse vähän samasta asiasta kuin tuossa kisoihin valmistautumisessa. Kun painin kovaa naisten kanssa, pystyn käyttämään voimiani ja liikettäni hyvin eri tavoin hyödyksi kuin miesten kanssa. Samalla rasitus on erilaista. Miesten kanssa painiminen on naiselle aina fyysisesti kovempi treeni. Oma tavoitteeni on sekä kisata korkealla tasolla että pystyä treenaamaan lajia vielä useita vuosia. Tämä vaatii jatkuvaa tasapainottelua kovan treenin ja kropan fyysisen kuormituksen välillä. Minulla ei ole takanani tieteellisiä todisteita, mutta omaan kokemukseen pohjautuen voisin sanoa, että kahdeksan vuotta kisaamista ja treeniä ilman pahempia loukkaantumisia kertoo jotain molempien tavoitteiden onnistumisesta. Samalla se, että Jyväskylässä naisia riittää joka vyöasteelle kertoo myös osaltaan pitkäjänteisen työn tuloksesta. Kisamenestystäkin on tullut ihan mukavasti vuosien mittaan.

Jyväskylän Fight Like a Girl Club 2015 joukkue-SM

Tässä pääpointtini, josta siirryn varsinaisiin tarinoihin: Syyskuussa pidimme Ruotsin salillamme naisille suunnatun kokeilupäivän, jonka ohjelmassa oli yhdet bjj/lukkopainitreenit, lounas, luento ja vaparitreenit. Olimme saaneet tämän järjestämiseen apurahan, jonka myönnön perusteena on naisten liikuntaharrastuksen tukeminen, erityisesti uusien harrastajien muodossa. Kokeilupäivään tuli 26 naista, ja päivä oli kaikin puolin menestys. Paini- ja vaparitreenien lisäksi saimme paikalle puhujaksi thainyrkkeilyn maailmanmestarin Magdalena Kowalczykin, joka osoittautui erittäin loistavaksi puhujaksi aiheenaan naiset kamppailu-urheilun maailmassa. Kokeilupäivän jälkeen tarjosimme mahdollisuutta kuuden kerran intensiivikurssiin, jotta meidän seuran tarjoamista lajeista innostuneet saivat vielä kokeilla useamman kerran lajeja. Kahdeksan naista innostui tästä ja treenasi kanssamme kolme viikoa. Nyt muutama on jatkanut edelleen mukana, ja useampi kysynyt mahdollisuudesta jatkaa myös tyttötreeneissä treenamista kerran viikkoon.

Tjejdag - naisten kokeilupäivä

Jyväskylän Fight Like a Girl Clubin syntymistä auttoi erityisesti kaksi asiaa: naisten treenien vetämisestä innostuneet vetäjät sekä koko seuran tuki toiminnan aloittamiselle. Sen jälkeen toiminta lähti pyörimään, ja sitä kehitettiin aina tarpeen mukaan. Varsinkin alkuvaiheessa voi olla väliin raskasta, kun naisten treenit eivät kerää heti kahtakymmentä uutta naisharrastajaa. Harrastajamäärät eivät myöskään välttämättä kasva koskaan äärettömän suuriksi, sillä aivan kuten yleensäkin bjj:n parissa, jotkut lopettavat tai muuttavat toiselle paikkakunnalle vuoden parin harrastamisen jälkeen. Kuitenkin vuosien työ on tuottanut tulosta, ja vaikka harrastajat ovat osa kadonneet maailmalle, on ydinjoukko vienyt koko ajan laivaa eteenpäin.

Nyt meillä olisi Ruotsissa tarjota innostuneet vetäjät, mutta tämä laiva ei ole saanut vielä lähtölupaa satamasta. Naisten treenien myötä uhkana on kuulemma epätasa-arvo ja erottelevuus. Uhkana on, että naisista tulee oma ryhmänsä ja miehistä omansa, eikä seura ole enää yhtenäinen. Uhkana on, että seuraan saattaa tulla naisharrastajia, jotka eivät käy muissa kuin naisten treeneissä. Ja uhkana on myös se, että miehet jäävät ilman opetusta. Vaarana on, ettei ole enää yhtä seuraa, vaan on naisten seura ja miesten seura. Vaikka ymmärrän tiettyyn tasoon saakka tämän logiikan, en siltikään näe siinä pohjimmiltaan järkeä. Kyseessä on yli sadan hengen seura, joka tarjoaa tällä hetkellä bjjtreenejä, lukkopainitreenejä, painitreenejä ja vaparitreenejä, minkä lisäksi on erikseen bjj-ryhmät lapsille ja nuorille. Treenitarjonta varmasti jakaa porukkaa pienempiin ryhmiin seuran sisällä, muttei ainakaan minusta erottele näitä ryhmiä omiksi seuroikseen.

FINNHITS 2013 - Suomen naisten yhteistyö on voimaa

Toisena vasta-argumenttina on meille on sanottu, että jos nainen ei pysty aloittamaan ja treenaamaan sekaryhmässä, niin kyseisen naisen ei sitten varmaan kannata treenata kamppailulajia. Nyt syksyn aikana lajia kokeilemassa olleista naisista osa kokee, ettei vielä ole valmis siirtymään sekaryhmään. Nämä haluaisivat ensin päästä parempaan kuntoon, ja kokevat fyysisen rasituksen olevan jo todella kovaa naisten kanssa nujutessa. Kyse ei ole pelkästään siitä, osaako treenikaveri ottaa tarvittaessa kevyemmin. Kyse on myös siitä, miten paljon itse kunkin kroppa kestää alkuun vääntöä ja puristusta. Tähän vaikuttavaa muunmuassa itse kunkin sen hetkinen kunto, aiempi urheilutausta, ikä ja perimä. Nuoren hyvässä kunnossa olevan atleetin - olipa kyseessä mies tai nainen - on joskus vaikea ymmärtää millaista on aloittaa painiminen erilaisista lähtökohdista käsin. Itse kuitenkin toivon, että laji avaa ovensa kaikille, ja jos kynnystä lajin kokeiluun, aloittamiseen ja jatkamiseen voidaan alentaa yhdellä naisten omalla treenivuorolla viikkoon, ja samalla saadaan lajin pariin joku, joka "ei koskaan voinut kuvitella aloittavansa kamppailu-urheilua", niin se vaan on sen arvoista.

Tässä siis yksi tarina Suomen maalta ja toinen tarinan alku Ruotsin puolelta. Molemmat tarinat elävät omaa elämäänsä ja jatkoa varmasti seuraa. Itse haluan treenata sekä naisten että miesten kanssa. Sehän tässä lajissa on parasta, että löytyy niin erilaisia treenikavereita, joilta kaikilta voi oppia jotain. Mutta samalla tämä oli oma puheenvuoroni naisten omien treenien ja leirien puolesta. Itse näen tässä lähinnä mahdollisuuksia lajin kehittymiselle. Fight Like A Girl!

Jyväskylän Fight Club - kaikesta naisten toiminnasta huolimatta ihan yhtä seuraa

Respect the Black Belt!

Mustavyöt, nuo erityiset kaiken ja kaikkien yläpuolelle nousevat, jumalten kaltaiset hahmot. Valkovyöt, on nekin ihmisiä! Vähän yksinkertaisia tosin, ravintoketjun alapäässä. Viidakon kuningas on täällä, Respect the Black Belt!

Jiujitsuun kuten moneen muuhunkin kamppailulajiin kuuluvat vyöarvot. Ne ovat merkkinä harrastajan edistymisestä ja samalla oletetusta tietotaidosta, jota tämä on kerännyt harrastusvuosien ja kovan työn myötä. Myös niissä kamppailulajeissa, joissa vyöarvoja tai muita vastaavia ulkoisia tunnuksia edistymisestä ei ole, kokenutta harrastajaa lähtökohtaisesti ihaillaan ja kunnioitetaan.

Yksi keskeinen sana bjj-skenessä tuntuu olevan Respect tai Hespect, kuten se usein väännetään vastaamaan brasilialaista ääntämystä. Respect the black belt! Mutta se kunnioitus, mistä se oikein lähtee? Jos salille tulee mustavyö, niin kyllähän sitä aina ihailee tämän saavutuksia lajin parissa. Mutta kunnioitus ei tule pelkästä vyön väristä. Kun ihmiseen tutustuu, huomaa todella onko tämä kunnioituksen arvoinen. Jos kunnioitus vaaditaan vain sen vyöarvon perusteella - kunnioita mustavyötä - niin mennään pahasti metsään.

Kunnioitus on aina molemmin puolista. Voiko opettaja vaatia kunnioitusta oppilaalta, jos opettaja itse ei kunnioita oppilasta? Voiko mustavöinen vaatia kunnioitusta valkovyöltä, jos tämä ei itse kunnioita valkovyötä? Se, jolla on tilanteessa niin sanotusti enemmän valtaa, on se tärkein lenkki molemminpuolisen kunnioituksen muodostumiseen.

Vyö kertoo pääasiassa lajin parissa vietetyn ajan, ja se että se aika on lyhyt ei tee kenestäkään yhtään sen vähemmän ihmistä. Joku hieno ja menestynyt jenkkimustavyö sanoi, että musta vyö tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että olet harrastanut lajia pidempään kuin joku alempivöinen. 99 % näin on. Jos harrastajia pitää muistuttaa erikseen siitä, että whitebelts are friends not food, niin treeniporukassa on joku perustavanlaatuinen ongelma.

Salin yleisilmapiiri rakentuu kokeneempien harrastajien johdolla ja esimerkin voimasta. Tämä antaa ohjaajille ja ylempivöisille harrastajille vallan näyttää miten salilla toimitaan. Olisi hienoa että tämä valta-asema käytettäisiin kaikkia harrastajia kunnioittavan ilmapiirin rakentamiseen. Musta vyö ei ole mikään automaattinen ylemmyysasema, vaan se tuo mukanaan myös vastuun. Kokeneempia harrastajia katsotaan ylös päin ja musta vyö on jotain erityisen siistiä. Onkin siis ylemmän vyön vastuulla olla tuon arvostuksen veroinen.

Kaikilla on valta vaikuttaa omaan käytökseensä ja asenteeseensa muita ihmisiä kohtaan. Tätä valtaa oikein käyttämällä voi ansaita tai menettää kunnioituksen. Se ei liity asemaan työssä, yhteiskunnassa tai salilla. Kun kunnioitus lähtee konkareista käsin, on myös tulokkaan helppo kunnioittaa vuosien työn tulosta. Ja samalla kunnioituksesta tulee aitoa ja molemminpuolista. #hespecttheother



Hanna & Venla

- - -

"Kamppailulajien yhteinen tahto on että kamppailu-urheilun harrastaja ei kiusaa ketään koskaan. Ei harjoituksissa, ei koulussa, ei vapaa-ajalla. Kamppailija ei Kiusaa -kampanjassa pyritään löytämään ja antamaan käytännön helppoja työkaluja kiusaamisen ehkäisyyn oman yhteisön jäsenten parissa. Kamppailija on kaikkien kaveri ja puuttuu kiusaamistilanteisiin, jos sellaisia havaitsee." 
(lainaus Kamppailija Ei Kiusaa -kampanjan Facebook-sivuilta)

Ensimmäistä kertaa kisoihin ulkomaille

Meillä on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa aiheesta. Pari vuotta sitten koottiin ensikertalaisen kisaajan ohjeita tänne, ja teksti "Ensimmäistä kertaa kisoihin? Mitä siellä tapahtuu ja miten siitä kaikesta selviää?" onkin ollut yksi blogin luetuimpia tekstejä. Tähän tekstiin ollaan pyritty kokoamaan lähinnä vinkkejä niin sanotusti käytännön asioihin, joita ulkomaan kisareissuihin kuuluu, ilmoittautumisesta ja matkustamisesta aina kisamatolle saakka. Erityisesti kirjoitellaan IBJJF:n alaisista kisoista, koska tuon järjestön alta löytyy useimmat bjj-harrastajan ulkomaiden kisakohteet. Myös esimerkiksi ADCC- tai WPJJC- turnauksia on melko paljon Euroopassa ja sen ulkopuolella. Ylipäätään suosittelen lukemaan kisakohtaisia ohjeita eli kisakutsun tarkkaan, sillä näissä yleensä selvitetään kisoihin kuuluvia käytännön asioita. Ja jos on epäselvää, niin kannattaa mahdollisuuksien mukaan kysyä kisajärjestäjältä tai jolta kulta, joka on joskus itse käynyt ko. järjestön kisoissa, ettei jää kaikki tieto satunaisen treenikaverin "kyllä mä luulen, et sä voit niin tehdä" -tiedon varaan. Paikkakohtaisia matkavinkkejä annetaan Euroopan (Lissabon) ja Amerikan (Long Beach) mantereen kisoihin, niissä kun on tullut vierailtua useampaankin kertaan. Itse kisavalmistautumiseen emme tässä postissa puutu, eli treenivinkkejä ei ole luvassa. Käytännön asioiden sujuminen helpottaa kuitenkin kummasti paikan päällä operointia, jolloin voi keskittyä itse ottelemiseen.

Lissabon, European Open 2012 ja jännityksen väreitä ilmassa

IBJJF - kiemurat

Kisoihin päästäkseen on tietysti sinne myös ilmoittauduttava, jolloin pääsee tutustumaan ns. ibjjf-kiemuroihin. Kyseisen järjestön nettisivuthan löytyvät osoitteesta http://ibjjf.org, ja ainakin periaatteessa sieltä pitäisi löytyä kaikki tarvittava tieto. Tietoa joutuu kuitenkin usein hakemaan varsin monen linkin kautta, joten tässä muutamia tsekattavia asioita.

* Milloin kisaan?

Sivuilta löytyy kisojen päivämäärät, ja jossain vaiheessa myös alustava aikataulu eli "pre-schedule". Päivämäärät pitävät oman kokemuksen perusteella paikkansa, mutta liian sokeasti ei kannata luottaa tuohon alustavaan aikatauluun. Kisajärjestäjä odottaa usein ilmoittautumisajan loppumiseen saakka, ennen kuin vahvistaa kunkin sarjan otteluajankohdan. Eli jos alustavassa aikataulussa (ja kaikkien kavereiden mukaan) sinivöiset naiset -69kg on AINA otellut vasta perjantaina, voikin ottelupäivä olla jo torstaina tai vasta lauantaina, osallistujamääristä riippuen. Eli jos kisat ovat keskiviikosta sunnuntaihin, kannattaa varautua olemaan paikalla koko aika. Tietysti valkovöiset yleensä kisaavat ensimmäisinä päivinä ja vyön väri tummenee loppua kohti.

* Tarvitsenko ibjjf-jäsenyyden?

Jos olet alle 18-vuotias tai sinulla on ruskea/musta vyö, niin sinun täytyy hankkia ibjjf:n jäsenyys. Muussa tapauksessa et tarvitse jäsenyyttä, ellet satu olemaan brasilialainen, portugalilainen jne. Tällöin riittää, että ilmoittaudut kisoihin kisakutsussa olevan linkin kautta. Jos taas olet junnu tai ruskea/mustavöinen, kannattaa jäsenprosessi hoitaa ajoissa kuntoon. Ennen sitä ei kisoihin pysty ilmoittautumaan, ainakaan omaan sarjaansa (periaatteessa ruskeavöinen voi ilmoittautua purppuravöiden sarjaan, mutta jos tummempi vyö on olemassa, niin jäsenyys tosiaan kannattaa hoitaa ajoissa). Jäsenyyttä haetaan täyttämällä ibjjf:n nettisivuilla jäsenhakemus sekä ns. beltrecords -lomake, johon kirjoitetaan kunkin saavutetun vyön tiedot. Nämä molemmat laput pitäisi saada allekirjoitettavaksi ibjjf-jäsenyyden omaavalle mustavyölle. Kannattaa kysyä omassa seurassa, kenen nimi milloinkin paperiin vaaditaan, sillä tässä kuvioon astuvat tiimit. Joka tapauksessa, kun allekirjoitukset on saatu, voi paperit lähettää skannattuna liitetiedostona ibjjf:lle. Tämän lisäksi pyydetään usein kopio passista sekä kasvokuva, joka painetaan ibjjf-jäsenkorttiin. Jäsenyys on voimassa aina kalenterivuoden kerrallaan, ja uusimisprosessin voi hoitaa jo marras-joulukuun puolella. Tällöin yleensä tarvitsee vain hoitaa jäsenmaksu netissä, ja uusi kortti lähetetään kotiin.

Long Beach, Worlds 2012, seura (ja tiimi) edustettuna

* Mitä seuraa edustan?

IBJJF:n kisoissa edustetaan useimiten seuran sijasta tiimiä. Tiimeillä on puolestaan hieman erilaisia käytäntöjä sen suhteen, minkälaisia vaihtoehtoja tiimi-kohtaan voi laittaa. Tässä vaiheessa kannattaakin kääntyä oman seuran vetäjien puoleen ja kysyä tarkempia ohjeita sieltä. Joskus seuran täytyy rekisteröityä ibjjf:n jäseneksi ennen kisaajan rekisteröitymistä. Esimerkiksi Jyväskylässä edustamme kotimaan kisoissa Jyväskylän Fight Clubia ja ulkomailla Hilti BJJ Jyvaskylaa. Tiimillä/seuralla on merkitystä mm. siinä, että samassa painosarjassa saa olla maksimissaan kaksi saman seuran edustajaa, ja avoimessa sarjassa maksimissaan kaksi saman tiimin edustajaa. Tämä voi siis tarkoittaa sitä, että kaikki samaa tiimiä edustavat eivät avoimeen pääse, vaikka omasta sarajsta olisikin tullut mitali.

* Milloin ilmoittaudun?

Suosittelen, että heti kun lähtö on varmistunut. European Open- ja Worlds- kisoissa ns. kapasiteetti ei ole vielä tähän mennessä tullut täyteen, mutta pienempien Euroopan kisojen kohdalla ilmoittautuminen on avoinna viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka TAI siihen saakka, kunnes kapasiteetti on tullut täyteen. Ei tule sitten turhaan ostettua lentoja ja hotellia. Ja tuo kapasiteetti -käsite on hyvin hämärä, siinä ei seurata sarjakohtaisia ilmoittautumisia vaan kokonaiskisaajamäärää. Pahimmassa tapauksessa kisoissa on siis monta yhden ihmisen sarjaa. Silloin suosittelen, jos vain mahdollista, vaihtamaan painoluokkaa ylöspäin(alaspäin). Kisaamaan sinne mennään. Nykyään kisamaksun voi myös saada takaisin ja nimen pois listoilta, jos on ainoa osallistuja sarjassaan ja pyytää poistoa ennen ns. registeration check date -päivää. Tarkemmat ohjeet tähän löytyy jokaisen kisan kohdalta.

* Mihin sarjaan ilmoittaudun?

No siihen, mihin painoissa pääsee. Sarjaa voi vielä muuttaa tuohon "tarkistuspäivään" saakka, mutta sen jälkeen on painoluokkaan mahduttava. Muuten diskataan. Samoin kannattaa tarkistaa ilmoittautumisen yhteydessä, että oma nimi on tavattu oikein. Kisapaikalla pitää olla mukana kuvallinen henkilöllisyystodistus (tai se ibjjf-jäsenkortti), ja siinä olevan nimen pitää täsmätä ilmoittautumislapun kanssa. Joskus tuolla on ns. näppäilyvirheitä, jolloin kannattaa laittaa sähköpostia järjestäjälle.

Long Beach, Worlds 2012, käytännön asiat kunnossa, nyt tarttee vaan otella

* Milloin ja ketä vastaan ottelen?

Nyt ollaan päästy jo kisapäivään saakka. Kaaviot ilmestyvät nettiin yleensä muutamaa päivää ennen kisoja. Taas kannattaa tarkastaa, että oma nimi löytyy sieltä mistä pitääkin, kisapäivänä on turha yrittää saada muutoksia aikaan. Samoin paria päivää ennen pitäisi ilmestyä lopullinen aikataulu, jossa on mukana myös tarkemmat kellonajat kullekin sarjalle. Nämä ajat ovat arvioita, ja yleensä paikalla pyydetään olemaan varulta 30-60 min. ennen oman sarjan alkua. Kannattaa olla, esimerkiksi tämän vuoden MM-kisoissa ottelijoiden kuuluttaminen aloitettiin jopa 30 minuuttia ennen sarjan alkua. Joissakin pienemmissä IBJJF-turnauksissa matseja on myös laitettu pyörimään ennen sarjan ilmoitettua alkamisaikaa. Kannattaa myös varautua odottamaan, joskus jopa tunteja, sillä joskus aikataulut mättävät. Vuosi vuodelta tämä on mennyt eteenpäin, mutta erityisesti isoissa sarjoissa odotteluun voi varautua. Juomaa ja evästä on siis hyvä olla mukana, jos tuntee niitä tarvitsevansa. Myös jotain lämmintä päälle pantavaa on hyvä olla, sillä lämmittelylle/odottelulle varattu alue ei aina ole kovin suuri. Oman otteluajan lähestyessä kannattaa olla skarppina ja kuunnella kuulutuksia. Oman nimen kuullessasi pitää yleensä ottaa yhteys johon kuhun mattokordinaattoreista, yleensä näillä on numerot, ja kuullutuksessa kerrotaan, kuka on vastuussa mistäkin sarjasta. Tämän jälkeen koordinaattori on pelastava enkeli, joten kannattaa kysyä tältä, jos on yhtään epäselvää. Ja tässä en erikseen kirjoita sen kummemmin, mutta muistakaa tsekata etukäteen painot (kisapaikalta löytyy testivaaka) sekä puku ja vyö (molemmilla on tietyt mittastandardit, jotka täytyy täyttää).

ADCC, WPJJC yms. -kiemurat

Kisajärjestäjiä niin bjj:ssä kuin lukkopainissakin löytyy monia, ja ulkomailla kisat saattavat usein kuulua jonkun pääjärjestön alle. IBJJF-kisojen lisäksi suomalaisille tutuimpia lienevät ADCC -lukkopainikisat sekä World Pro Jiu-Jitsu Cup -turnaukset. Toistaiseksi ainakin ADCC -turnauksiin osallistuvilta ei ole vaadittu jäsenyyttä (lajissa kun ei ole vöitä, eikä näin ollen niiden rekisteröintiä), ja ainoa vaatimus lieneekin kansalaisuus "maaosakisojen" kohdalla, eli täytyy olla eurooppalainen kisatakseen Euroopan mestaruudesta jne. ADCC-karsintakisojen kohdalla kannattaa myös kiinittää huomiota siihen, mistä kaikista sarjoista MM-paikkoja on tarjolla. Esimerkiksi tällä hetkellä naiset karsivat ainoastaan yhden kerran per maanosa eli tämän syksyn EM-kisoista ei ollut naisille tarjolla MM-kisapaikkaa. World Pro Jiu-Jitsu Cup taas järjestäytyy jatkuvasti, ja kannattaa ilmoittautumisen yhteydessä tarkastaa mahdolliset jäsenliittymiskuviot yms. Eli ohjeita ajoissa lukemaan. Myöskään Suomen BJJ-liitto ei ole yhteydessä mihinkään isompaan kattojärjestöön, eli käytännössä jäsenyys-/linsenssiasiat ovat aina liittokohtaisia.

Matkustusvinkkejä: Eurooppa (Lissabon)

Tässä hieman Lissabonin matkavinkkejä, jotka pätevät kyllä hyvin myös monissa muissa Euroopan kohteissa.

Lissabon, European Open 2012, koneen vaihtoa odotellessa

* Lennot: Yleensä kohtuuhintaiset, jos varailee paria kuukautta ennen. Senkään jälkeen hinta ei älyttömästä nouse. Vertaa.fi on vallan hyvä paikka etsiä lentotarjouksia, ja muutamana päivänä viikossa löytyy myös suoria lentoja välillä Helsinki-Lissabon. Lissabonissa kenttä sijaitsee melkolailla keskustassa, ja taksilla on yleensä melko halpaa suunnata hotellia kohti.

* Majoitus: Lissabonissa löytyy varmasti majoitusvaihtoehtoja joka makuun. Ensimmäisinä vuosina olin hotellissa, mutta parina viime vuonna ollaan vuokrattu isommalla porukalla asunto. Viikon mittainen majoitus keskustassa on tullut maksamaan n. 70€ per pää, joten kallista lysti ei ole. Asunnon hyviä puolia on ollut ruoanvalmistusmahdollisuudet: sekä painonvetäjät että painonvartijat ovat pystyneet valmistamaan tarvittaessa oman ruokansa, jolloin on ollut helppoa saada juuri sitä itselle sopivaa tankkausruokaa. Ollaan oltu tyytyväisiä asuntoelämään, ja valitaan kyllä tämä vaihtoehto ensi vuodellekin. Myös esim. Roomassa kisareissulla oltiin pienessä asunnossa, samoin eduin. Asunnot/hotellit on löytänyt booking.com ja vastaavien yleishakupalvelujen kautta.

Lissabon, European Open 2014, oman asunnon olkkari

* Ruoka ja juoma: Lissabonissa löytyy kyllä ravintoloita ja hyvää perusruokaa melko halvalla. Ja jos tosiaan haluaa itse kokkailla ja siihen on mahdollisuus, on liha- ja kalakaupat hyviä paikkoja aloittaa ruokaostosten teko. Suosittelen varaamaan hieman aikaa kisojen jälkeen portugalilaiseen leivos- ja viinikulttuuriin tutustumiseen. Hyvää on.

* Liikkuminen: Taksit ovat halpoja, mutta julkinen liikenne toimii erittäin hyvin, joten ollaan jätetty taksimatkat vain lentokentälle ja sieltä kaupunkiin siirtymiseen. Majoituspaikkaa voi etsiä kisapaikan läheltä (ja vaihtoehtoja kyllä löytyy), mutta myös keskusta on oikein mukavaa aluetta. Itse ollaan majailtu nyt keskustassa päin Chiadon alueella, mistä vihreällä metrolinjalla on päässyt parissakymmenessä minuutissa kisapaikalla, kävelyt mukaan lukien. Keskustan alue on ollut mukava iltaisin ja niinä päivinä, kun ei itse kisapaikalla ole tekemistä. Netistä kannattaa jo etukäteen katsella kaupungin liikennejärjestelyitä ja suunnitella etenkin kisapäivän liikkuminen valmiiksi. Näin vältetään ikäviä myöhästymisiä.

* Jos miesystävä/naisystävä/koko perhe aikoo lähteä mukaan reissuun, niin Lissabonissa ja sen lähialueilla riittää kyllä nähtävää ja koettavaa. Jos ei siis kisapaikalla hengailu kiinnosta.

* Arvio matkabudjetista (ilman shoppailuja) yhdelle hengelle, porukassa matkustava, ajoissa ilmoittautuva ja lennot/hotellit varaava: kisamaksu 80€,  lennot HEL-LIS 200€, majoitus (viikko) 70€, ruoka ja juoma (superraskassarjalainen) 10-30€/päivä.

Matkustusvinkkejä: USA (Long Beach)

Long Beach, Worlds 2013, ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon

* Lennot: Mitä aiemmin varaa, sitä halvemmalla saa, pätee useimiten tässäkin. Tämä matka on pitkä, joten aiemmin varaamalla saa yleensä myös hieman enemmän valinnanvaraa lentoaikatauluihin. USA:n puolelle matkustettaessa vaaditaan matkustajalta yleensä hieman enemmän tietoja, joten yleensä kannattaa kirjautua varsinaisen lentoyhtiön sivuille varausnumeronsa kanssa ja täydentää mahdolliset puuttuvat tiedot (esim. passinumero, jos tätä ei varausvaiheessa olla kysytty). Jotkut lentoyhtiöt saattavat nimittäin periä lisähintaa, jos näitä ei ole täytetty etukäteen. Ylipäätään varatessa kannattaa olla tarkkana nimien kanssa, jotta menevät niinkuin passissa. USA:n viranomaiset eivät ole joustavia. Ja passin tulee olla voimassa myös puolisen vuotta reissun jälkeen, kannattaa siis tarkastaa tämäkin. Lisäksi passin tulee olla fyysisesti kunnossa eli kannet eivät saa olla repeilleet tai muitakaan näkyviä vaurioita ei saa löytyä.

* ESTA eli Electronic System for Travel Authorization Application, USA:n hallituksen kehittämä matkustuslupasysteemi, joka suomalaisen täytyy hakea päästäkseen maihin. Tämä täytyy olla hankittuna viimeistään 72 tuntia ennen matkaa, ja se kannattaakin hankkia melkeinpä lentolippujen jälkeen. ESTA maksaa suurinpiirtein 14 dollaria ja on kerralla voimassa kaksi vuotta. Ainakin siis aikaisemmin on ollut näin. ESTA-hakemuksen voi tehtä täällä, ja sen voi halutessaan täyttää suomeksi. Yleensä hakemus menee läpi jo lähetysnappia painaessa, mutta viime tippaan tätä ei kannata jättää.

* Maahantulo: Jonossa joutuu seisomaan, mutta on hyvin ohjeistettu paikan päällä. Eli lähinnä odottelua tämä.

* Majoitus: Ollaan yritetty löytää täältäkin asuntotyyppistä majoitusta, mutta toistaiseksi tämä on ollut hankalaa. Ollaan siis oltu erinäisissä hotelleissa ja motelleissa, ja valintakriteereihin on kuulunut sijainti ja jääkaappi huoneessa. Long Beachilla ollaan tykästytty Long Beachin Downtown alueeseen, mutta Losin alue on niin suuri, että varmasti vaihtoehtoja löytyy. Downtownissa ruokapaikat/-kaupat ovat olleet muutaman korttelin sisällä, eikä liikkumiseen itse asuinalueella ole tarvinnut käyttää autoa. Paikka on myös sijainnut alle puolen tunnin ajomatkan päässä Worlds-kisojen pitopaikasta, joten siinäkin suhteessa se on ollut hyvä.

Long Beach, Worls 2013, Road trip kisojen jälkeen, omalla autolla

* Liikkuminen: Vuokraa auto. Melkeinpä pakollinen, vaikka ilmeisesti ilmankin on selvitty. Jos ei itsekseen halua vuokrata, niin kannattaa yrittää etsiä joku tuttu porukka, ja osallistua auton vuokraukseen. Ainakin kisapaikalle ja pois liikkuminen helpottuu huimasti, ja jos yhtään haluaa nähdä amerikkalaista unelmaa hieman enemmän, on auto välttämätön. Suosittelen myöskin hoitamaan varauksen etukäteen: säästää aikaa ja rahaa. Suurimmat yhtiöt sijaitsevat lentokentällä, ja niihin pääsee ilmaiseksi autoyhtiön shuttlebusseilla. Kun auto on varattu etukäteen, selviää yleensä nopeasti matkaan. Ja jos vielä haluaa muuttaa mallia, erityisesti kalliimpaan ja hienompaan, hoituu sekin paikan päällä myyntimiesten voimin. Luottokortti on myös yleensä oltava, ja kaikkien mahdollisten kuskien ajokortteineen paikan päällä. Meillä varaaminen on onnistunut hyvin www.rentalcars.com palvelun kautta, ja hinta on ollut halvempi kuin yhtiöiden omilla sivuilla. Yhdysvalloissa nuoreksi kuljettajaksi vuokrayhtiöt laskevat alle 25-vuotiaat. Nuori kuljettaja nostaa auton hintaa, joten kannattaa mahdollisuuksien mukaan delegoida ajohommat yli 25-vuotiaille.

* Ruoka ja juoma: Löytyy varmasti, jokaiselle ruokavaliolle ja paljon, paljon, paljon. Isot annokset. Ei muuta.

* Jet lag: Aikaerorasitus on hyvin yksilöllistä, joten tähän täytyy vähän hankkia omakohtaista kokemustakin. Long Beachin ja Jyväskylän välinen aikaero on 10 tuntia, joten melkolailla saa kellon kääntää ympäri. Omalla kohdalla tottumista ovat auttaneet mm. seuraavat asiat:
- Muutaman tunnin rytmin siirto jo Suomessa.
- Syöminen "oikeaan aikaan" eli paikallisen ajan mukaan.
- Päivällä nukkumisen välttely, vaikka väsyttäisi, ja öisin sängyssä pysyttely, vaikka olisi pirteä.
- Melatoniini ennen nukkumaan menoa, itsellä ainakin auttanut nukahtamista.
- Kevyt liikunta päivisin ns. kisa-aikaan, herättelee kroppaa.
- Ei liikaa turistirientoja ennen kisoja, enemmän syömistä ja lepäilyä.
- Liiallisen auringossa makoilun välttäminen.
- Ajoissa paikalle matkustaminen, vaikkakin viimeksi matkustettiin myöhemmin kuin koskaan ennen. Toisaalta nyt turistihommat saivat jäädä ja kaksi täyttä perilläolopäivää ennen kisoja meni oikeasti lepäillessä (ei päivisin nukkuessa) ja syödessä.

* Arvio matkabudjetista (ilman shoppailuja) yhdelle hengelle, porukassa matkustava, ajoissa ilmoittautuva ja lennot/hotellit/auto varaava: kisamaksu 80€, lennot HEL-LAX 600€, majoitus (reilu viikko) 300-400€, auto n. 70€ (kun porukassa on neljä henkeä jakamassa kuluja), ESTA 14€, ruoka&juoma 10-30€/päivä.

Long Beach, Worlds 2014, aikaeroon totuttelua ja lepäilyä

Matkustusvinkkejä *bonus*: Ruotsi

Jos Suomen kisat on jo "niin nähty", niin naapurimaasta löytyy melko paljon kisoja. Ruotsiin matkustaminen ei yleensä paljoa maksa, ja kisoissa yleensä riittää porukkaa. Näissä kisoissa ei tarvitse miettiä ibjjf-juttuja, vaan katsoa kunkin kisan kohdalla ohjeet ilmoittautumiseen. Tukholmaan ja lähialueille voi harkita lentojen ja laivan välillä, molemmat melko edullisia. Muualle Ruotsiin lennot ovat niin ikään suhteellisen halpoja. Ruotsin kisat tuovat siis yleensä vaihtelua vastuksiin, mutteivät ole kustannuksiltaan vielä järjettömän kalliita. Myös muita lähimaita, kuten Viro, kannattaa katsastaa mahdollisten ulkomaan kisareissujen kannalta.

Reissu on parasta seurassa

Tärkeää on myös olla sinut oman kisatavoitteen kanssa: toiselle se voi olla kirkkain mitali, toiselle ulkomaan kisareissu itsessään. BJJ-kisoissa on myös vyöluokat, eli taso on aina sen oman vyön mukainen. Jos kukkaro ja kello antaa myöten, niin kisaamaan voi ja kannattaa lähteä, vaikkei SM-kisoissa kultaa tullutkaan. (Ulkomaan) kisarutiinin saa kisaamalla (ulkomailla).

Ja ennen kaikkea, vaikka kisoihin voi lähteä tavoittelemaan sitä kultaa, niin kyllä niissä reissussa kannattaa myös nauttia ihan itse reissusta ja seurasta. Ellei nauti nimenomaan yksin matkailusta, niin kannattaa houkutella treenikavereita mukaan tai kysellä vaikka muilta suomalaisilta, josko nämä olisivat lähdössä. Vähintäänkin kisapaikalla voi yrittää etsiä suomalaisten tai muuten tutun poppoon, tämä saattaa auttaa mm. kisajännitykseen ja kivahan sitä on porukassa seurata kisoja.

Lissabon, European Open 2014, parasta seuraa

ps. Jos jolle kulle tulee mieleen muita "käytännön vinkkejä", niin kommentoikaa vapaasti.

Kuopio Fight Night 11 - Matsitunnelmia

Lauantaina 20.9. oli siis Fight Clubin tyttöjä (ja poikia) kisaamassa sekä vapaaottelussa että lukkopainissa. Jälkimmäisesta tapahtumasta saadaan raportti myöhemmin, mutta itse olin siis reissussa Kuopiossa, jossa järjestettiin Fight Night 11 -vapaaottelutapahtuma. Matsaamassa oli sekä amatöörejä että ammattilaisia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Oma matsini oli elämäni kolmas kun taas ammattilaisottelua Fight Clubilta lähti ottamaan Ville Vanhanen. Jyväskylästä reissuun lähtikin siis aika iso ja (minua lukuunottamatta) kokenut porukka. Olin siis erittäin hyvissä käsissä koko reissun ajan. :)

Edellisestä ottelustani oli kulunut suhteellisen vähän aikaa ja treenit olivat kulkeneet aika lailla samalla tahdilla loppukeväästä asti. Matsinalusviikolla tunnelmat olivat kuitenkin harvinaisen huonot, sillä joko painonvedosta tai orastavasta flunssasta johtuen olo meni alkuviikosta todella heikoksi ja vetämättömäksi. Hetken aikaa näytti jo todella epävarmalta pääsisinkö laisinkaan ottelemaan, mutta onneksi olo helpotti loppuviikkoa kohden lepäämisen myötä.

Kuva by Tommi Joutjärvi

Jyväskylästä lähdimme Kuopioon jo perjantai-illaksi, sillä ammattilaisten punnitus sekä amatöörien lääkärintarkastus olivat jo tuolloin. Näiden jälkeen muut lähtivät tankkaamaan illallista ja itse hipsin hotellin saunaan tiristelemään neisteitä pois ennen omaa aamuista punnitusta. Itse punnitus järjestettiin onneksi hotellilla, eli pääsin marssimaan sinne suoraan sängystä ja sen jälkeen aamiasbuffettiin tankkaamaan. Koska illan ottelut alkoivat vasta seitsemältä, oli meillä runsain mitoin aikaa kulutettavaksi. Päivä kului kuitenkin aika nopeasti ympäriinsä kävelyn, herkistelytreenien, syömisen sekä päiväunien merkeissä ja tuota pikaa tulikin jo aika lähteä kisapaikalle.

Olin tietoisesti koittanut olla miettimättä tapahtuman kokoa tai yleisömäärää, mutta kisapaikalla tämä kaikki tuli kyllä aika selkeästi ilmi, vaikka katsojia ei vielä paikalle ollutkaan valunut. Tämä tietysti hieman hirvitti, mutta toisaalta puitteet olivat todella hienot ja ottelijoiden pukuhuoneet sekä lämmittelyalueet olivat tilavat. Muutenkin järjestelyt toimivat jouhevasti eikä mitään viime hetken epäselvyyksiä ilmennyt. Matsiin valmistautumista helpotti suuresti se, että oma otteluni oli järjestyksessä heti ensimmäisenä. Tiesin siis lähes minuutilleen milloin pitää olla kehässä eikä turhalle jännittämiselle tai odottelulle jäänyt aikaa - vaatteiden vaihto, käsien teippaus, suojat päälle, hiki pintaan ja mars häkin taakse odottelemaan.

Kuva by Tommi Joutjärvi

Matsi otettiin siis C-säännöin (hanskat + jalkasuojat, ei mattolyömistä) ja otteluaika oli 3 x 3 min. Vastaan asettui Gladiator Factoryn Tinja Lesonen, joka oli otellut kerran aiemmin Jyväskylässä vuoden 2012 Basement Beatdownissa. Tinja oli erittäin tiukka vastustaja ja kaikki kolme erää menivät aika lailla samoin sävelin; molemmat hakivat ja myös saivat pystyssä osumia ja minä ajoin Tinjan seinää vasten, missä yritin saada alasvientiä Tinjan puolustaessa ja hakiessa polvia kroppaan. Valitettavasti onnistuin alasviennissä vasta ihan kolmannen erän lopussa, jolloin ei enää jäänyt aikaa hakea matosta ratkaisua matsiin. Tinja hallitsi pystyottelua paremmin ja vei lopulta ottelun tuomarien päätöksellä täyden ajan jälkeen.

Vaikka tappio tulikin, niin ottelusta jäi kuitenkin pääosin hyvä fiilis: matsi oli erittäin tiukka ja tasainen ja sain itsekin lyöntejä perille, vaikka pystyottelu ei omaa vahvinta osaamista olekaan. Hieman jäi tietysti harmittamaan, että alasvientien haku jäi vähän puolitiehen ja pystyssä tuli pari turhaa herpaantumista, joiden seurauksena otinkin sitten kovempia osumia. Mutta sehän ottelemisen suurin hyöty onkin; näkee mikä toimii ja mikä ei ja osaa sitten treenata taas oikeita asioita tulevaisuudessa. Oli myös erittäin hienoa päästä ottelemaan noin isossa ja hienossa tapahtumassa. Ja kun oma ottelu oli niin aikaisin, niin hyvin kerkesi vielä katsomaan myöhempiä matseja, joissa mm. Ville otti hienon voiton omasta vastustajastaan.

Kuva by Tommi Joutjärvi

Polvi sanoi ruks-ruks-ruks

Minulla on ollut liikuntaharrastusten parissa ilmeisesti poikkeuksellisen hyvä tuuri, sillä en ole liiemmin loukkaantunut: salibandyssä murtui kerran pohjeluu, ihan vähän vaan, ja kuukausi kipsissä teki tehtävänsä. Capoeira-treeneissä osuneen potkun myötä sain tikit huuleen, sekin siis ihan pieni tapaturma. BJJ- ja lukkopainiuran aikana ei ole koskaan sattunut oikeastaan mitään (kop, kop, koputan puuta), mistä ei olisi selvinnyt viikon levolla. Varsin harmitonta siis tämä liikkuminen kohdallani.

Viime lauantain No-Gi Finnish Openissa jouduin kasvotusten oman kuolevaisuuden kanssa: Toisessa matsissa vastustajalla oli nilkkani kainalossaan, ja tämä yritti horjuttaa tasapainoani jaloillaan. Liikkeessä oikea sääreni kääntyi hieman sisäänpäin, polven ulkosyrjässä muljahti, ja kuului pahaenteinen ja varsin kova ruks-ruks-ruks, ilmeisesti katsomoon saakka. Kipua en varsinainsesti tuntenut, taisin kuitenkin huudahtaa säikähdyksestä, samoin vastustajani. Tämän seurauksena sekä minä että vastustajani hypättiin toisistamme irti ja lopetettiin matsi. Tuomari katsoi minua ja kysyi ”mitäs nyt?” Vastasin tyyliin ”kai se oli tässä, kun kerta huusin.” Niinpä vastustajan käsi nostettiin pystyyn ja tilastoihin kirjattiin voittotavaksi injury.

Seurakaveri talutti matolta pois, sillä jalalle varaaminen aristi hieman parin askeleen jälkeen, ja kisalääkäri tulikin heti paikalle jäiden kanssa. Siispä jalka ylös ja jäihin. Kipua ei edelleenkään tuntunut, eikä polvi alkanut turvota, oli vain vähän jäykän oloinen. Lääkäri tutki polven, ja totesi sen tuntuvan varsin stabiililta. Kotimatkalle sain jäitä mukaan ja sain varattua ajan lääkäriin seuraavalle aamulle. Nyt polvi on tutkittu käsin toisen kerran ja alustava diagnoosi on, ettei mitään ole mennyt rikki. Polvi ei edelleenkään turpoa ja se tuntuu stabiililta; jos jossain on vikaa, niin todennäköisesti ulommassa kierukassa, sillä se oli ainoa hieman aristava kohta polvea väänneltäessä ja käänneltäessä. Ohjeena on nyt kaksi viikkoa treenitaukoa, sekä muuta liikkumista kivun sallimissa rajoissa. Jos sen jälkeen tuntuu oudolta, niin sitten ortopedille ja jatkotutkimuksiin. Olen siis varsin toiveikas!

Samalla kuitenkin päässä on pyörinyt jos jonkinlaisia ajatuksia: Jos mitään ei kerta mennyt rikki, niin lopetinko ottelun ihan turhaan? Olisin päässyt ottelemaan avoimeenkin, olisiko pitänyt mennä edes siihen, kun polvi ei alkanut turvota? Olenko ihan liian nössö, kun en jatkanut sankarillisen haavoittuneena maaliin saakka? Kovat jätkät olisivat otelleet loppuun saakka ja tietysti vielä voittaneet.

Kaiken pähkäilyn keskellä vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on edelleenkin ei. Olen sivustaseurannut liian monta tapausta (usein polviin liittyvää), joissa ensin ”ei sattunut mitään” ja sitten jatkon seurauksena ”sattui kaikki”. Nyt näyttäisi siltä, että kahden viikon päästä pääsen takaisin treenimatolle: ei pitkää treenitaukoa, yhtään suunniteltua kisaa ei jää väliin ja pääsen treenaamaan niihin kunnolla, pääsen vetämään syksylle sovitut leirit, en tarvitse sairaslomaa, elämä jatkuu niin kuin ennenkin.

Lajia on itsellä takana vasta kuusi ja puoli vuotta, mutta niiden vuosien aikana oma kehitys on ollut nopeaa ja menestys huimaa. Uskallan väittää, että yksi syy tähän on edellisen pähkäilyn tapainen, kamppailupiireissä vähän lammasmaisena pidetty luonne. Treeneissä harvoin skrämblään ns. loppuun saakka, jos epäilen jonkun paikan olevan vaarassa loukkaantua. Saan siitä välillä huutia, ja toki loppuun saakka taistelu tilanteissa kuuluu harjoitteluun. Mutta on tässä luonteessa hyväkin puoli: kun niitä isoja loukkaantumisia ei ole ollut, ei ole ollut niistä johtuvia taukoja, on päässyt treenaamaan ja kisaamaan ehjänä. Sitä myötä on tullut myös niitä tuloksia.

Vahinkoja tietysti sattuu, tekevälle ainakin. Silti hyvä tuuri kohdallani näyttää jatkuvan (kop, kop jälleen). Toki täytyy odotella nyt se pari viikkoa ja katsoa tarina loppuun saakka, polvi ei tunnu täysin normaalilta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin, että lauantainen ruks-ruks-ruks oli vain paljon melua tyhjästä. Vaikka tuli tappio, niin parempi näin. Harmittaa, ettei päässyt avoimeen, mutta onneksi kyseessä ei ollut kisakauden tärkein koitos. Nyt voin keskittyä pari viikkoa kehonhuoltoon ja saada jäkissä olevaa oikeaa puolta kropasta auki. Sen jälkeen treeni- ja kisa-arki jatkuu tavalliseen tapaan. No pain, only gain!

Sain kämppikseltä kaksi kaveria lainaan pariksi viikoksi. Näillä mennään.

ps. Myös varsinainen kisaraportti tulee pian, samoin kuin raportti lauantain Kuopio Fight Nightista, jossa Helillä oli elämänsä kolmas vaparimatsi.