Polvi sanoi ruks-ruks-ruks

Minulla on ollut liikuntaharrastusten parissa ilmeisesti poikkeuksellisen hyvä tuuri, sillä en ole liiemmin loukkaantunut: salibandyssä murtui kerran pohjeluu, ihan vähän vaan, ja kuukausi kipsissä teki tehtävänsä. Capoeira-treeneissä osuneen potkun myötä sain tikit huuleen, sekin siis ihan pieni tapaturma. BJJ- ja lukkopainiuran aikana ei ole koskaan sattunut oikeastaan mitään (kop, kop, koputan puuta), mistä ei olisi selvinnyt viikon levolla. Varsin harmitonta siis tämä liikkuminen kohdallani.

Viime lauantain No-Gi Finnish Openissa jouduin kasvotusten oman kuolevaisuuden kanssa: Toisessa matsissa vastustajalla oli nilkkani kainalossaan, ja tämä yritti horjuttaa tasapainoani jaloillaan. Liikkeessä oikea sääreni kääntyi hieman sisäänpäin, polven ulkosyrjässä muljahti, ja kuului pahaenteinen ja varsin kova ruks-ruks-ruks, ilmeisesti katsomoon saakka. Kipua en varsinainsesti tuntenut, taisin kuitenkin huudahtaa säikähdyksestä, samoin vastustajani. Tämän seurauksena sekä minä että vastustajani hypättiin toisistamme irti ja lopetettiin matsi. Tuomari katsoi minua ja kysyi ”mitäs nyt?” Vastasin tyyliin ”kai se oli tässä, kun kerta huusin.” Niinpä vastustajan käsi nostettiin pystyyn ja tilastoihin kirjattiin voittotavaksi injury.

Seurakaveri talutti matolta pois, sillä jalalle varaaminen aristi hieman parin askeleen jälkeen, ja kisalääkäri tulikin heti paikalle jäiden kanssa. Siispä jalka ylös ja jäihin. Kipua ei edelleenkään tuntunut, eikä polvi alkanut turvota, oli vain vähän jäykän oloinen. Lääkäri tutki polven, ja totesi sen tuntuvan varsin stabiililta. Kotimatkalle sain jäitä mukaan ja sain varattua ajan lääkäriin seuraavalle aamulle. Nyt polvi on tutkittu käsin toisen kerran ja alustava diagnoosi on, ettei mitään ole mennyt rikki. Polvi ei edelleenkään turpoa ja se tuntuu stabiililta; jos jossain on vikaa, niin todennäköisesti ulommassa kierukassa, sillä se oli ainoa hieman aristava kohta polvea väänneltäessä ja käänneltäessä. Ohjeena on nyt kaksi viikkoa treenitaukoa, sekä muuta liikkumista kivun sallimissa rajoissa. Jos sen jälkeen tuntuu oudolta, niin sitten ortopedille ja jatkotutkimuksiin. Olen siis varsin toiveikas!

Samalla kuitenkin päässä on pyörinyt jos jonkinlaisia ajatuksia: Jos mitään ei kerta mennyt rikki, niin lopetinko ottelun ihan turhaan? Olisin päässyt ottelemaan avoimeenkin, olisiko pitänyt mennä edes siihen, kun polvi ei alkanut turvota? Olenko ihan liian nössö, kun en jatkanut sankarillisen haavoittuneena maaliin saakka? Kovat jätkät olisivat otelleet loppuun saakka ja tietysti vielä voittaneet.

Kaiken pähkäilyn keskellä vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on edelleenkin ei. Olen sivustaseurannut liian monta tapausta (usein polviin liittyvää), joissa ensin ”ei sattunut mitään” ja sitten jatkon seurauksena ”sattui kaikki”. Nyt näyttäisi siltä, että kahden viikon päästä pääsen takaisin treenimatolle: ei pitkää treenitaukoa, yhtään suunniteltua kisaa ei jää väliin ja pääsen treenaamaan niihin kunnolla, pääsen vetämään syksylle sovitut leirit, en tarvitse sairaslomaa, elämä jatkuu niin kuin ennenkin.

Lajia on itsellä takana vasta kuusi ja puoli vuotta, mutta niiden vuosien aikana oma kehitys on ollut nopeaa ja menestys huimaa. Uskallan väittää, että yksi syy tähän on edellisen pähkäilyn tapainen, kamppailupiireissä vähän lammasmaisena pidetty luonne. Treeneissä harvoin skrämblään ns. loppuun saakka, jos epäilen jonkun paikan olevan vaarassa loukkaantua. Saan siitä välillä huutia, ja toki loppuun saakka taistelu tilanteissa kuuluu harjoitteluun. Mutta on tässä luonteessa hyväkin puoli: kun niitä isoja loukkaantumisia ei ole ollut, ei ole ollut niistä johtuvia taukoja, on päässyt treenaamaan ja kisaamaan ehjänä. Sitä myötä on tullut myös niitä tuloksia.

Vahinkoja tietysti sattuu, tekevälle ainakin. Silti hyvä tuuri kohdallani näyttää jatkuvan (kop, kop jälleen). Toki täytyy odotella nyt se pari viikkoa ja katsoa tarina loppuun saakka, polvi ei tunnu täysin normaalilta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin, että lauantainen ruks-ruks-ruks oli vain paljon melua tyhjästä. Vaikka tuli tappio, niin parempi näin. Harmittaa, ettei päässyt avoimeen, mutta onneksi kyseessä ei ollut kisakauden tärkein koitos. Nyt voin keskittyä pari viikkoa kehonhuoltoon ja saada jäkissä olevaa oikeaa puolta kropasta auki. Sen jälkeen treeni- ja kisa-arki jatkuu tavalliseen tapaan. No pain, only gain!

Sain kämppikseltä kaksi kaveria lainaan pariksi viikoksi. Näillä mennään.

ps. Myös varsinainen kisaraportti tulee pian, samoin kuin raportti lauantain Kuopio Fight Nightista, jossa Helillä oli elämänsä kolmas vaparimatsi.