sunnuntai 9. helmikuuta 2014

perjantai 07.02. ja sunnuntai 09.02.2014 peruskurssi: Pystypaini

Perjantaina ja sunnuntaina keskityttiin pystypainin saloihin. Perjantaina opeteltiin shoottaamaan kahteen jalkaan ja sunnuntaina hyökättiin yhteen jalkaan.

Shootista ja kahden jalan alasviennistä löytyy teksti täältä, ja yhden jalan alasvienneistä (sekä muista pystypainijutuista) täältä.

Päivän alasvienti oli samantyylinen, kuin oheisen videon toinen alasvienti (n. 1 minuutin kohdalta). Yksityiskohdat olivat taas hieman erilaisia, mutta idea sama. Huomatkaa kiertosuunta.


Venla jatkaa tästä…

Pystypainin lisäksi treenattiin myös yksi lopetus lisää lopetusarsenaaliin, giljotiinikuristus. Katsotiin kuristusta kaverin ollessa kilpparissa, mutta giljotiini on myös hyvin tavallinen pystystä haettu lopetus, jos pystyasento on huono: etenkin jos katse on alaspäin ja kaula pitkänä, niin päähän on helppo tarttua. Giljotiinissa kaverin pää haetaan ns. kainaloon, eli oma käsivarsi viedään tämän niskan takaa kaulalle ja siitä ohi. Oma rintakehä pidetään kaverin pään päällä, jotta tämä ei saa vedettyä päätä vapaaksi.Kiristystapoja on monia, treeneissä käytettiin tapaa, jossa toisen käden avulla työnnetään kuristus tiukaksi kaverin verisuonia vasten. Giljotiinin suhteen saa olla tarkkana, ettei lähde kääntämään kaverin päätä tämän leuasta sivulle; tämä tuo kovan paineen kaverin niskaan, eikä enää niinkään kurista vaan käy niskalle. Kisatilanteesta tästä seuraa suora hylkäys. Alla olevalla videolla kiristellään hieman eri tavalla, ja viedään kuristus myös guardiin saakka, mutta siitä saanee paremman käsityksen kun yllä olevasta tekstistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti