Jyväskylän Fight Like a Girl Club on Jyväskylän Fight Clubilla treenaavista naisista koostuva treeniporukka. Lajeinamme ovat brasilialainen jiu-jitsu, lukkopaini ja vapaaottelu. Klubilla on naisten treenit kahdesti viikossa. Tämä blogi toimi vuosina 2011-2018 näiden treenien treenipäiväkirjana. Toiminta salilla jatkuu entisellään, mutta treenipäiväkirjan sijaan blogissa julkaistaan nykyisten ja maailmalla vaikuttavien klubilaisten kirjoituksia treeneistä, kisaamisesta ja kamppailevista naisista.
Perjantai 31.01.2014 - Peruskurssi: Avoin guardi alta
Tänään kävimme läpi avointa guardia alla olevan näkökulmasta. Aloitimme liikkumisharjoituksilla, joiden tarkoitus oli opettaa hyvää guardissaoloasentoa. Alla oleva istuu siten, ettei hän nojaa liikaa taaksepäin, eikä myöskään liikaa eteen omien jalkojen päälle. Toista kättä käytettiin liikuttaessa tukikätenä lattia vasten, ja toinen käsi pidetään jalkojen suojana valmiina blokkaamaan päällä olevan hyökkäysyrityksiä. Ideana ei tokikaan ole vain liikkua karkuun ja puolustaa.
Ida Hansson demonstroi avoimen guardin istuma- ja liikkuma-asentoa.
Jo aiemmin kurssilla kävimme läpi yhden avoimen guardin perussweepin, Hessu Hopon. Tuota sweeppiä voi kerrata tästä linkistä. Tällä kertaa kävimme läpi kaksi sweeppiä, joita voi käyttää tilanteessa, jossa guardin ohittaja ohittaa niin sanotusti alhaalta eli polviltaan.
Ensimmäisenä opettelimme perhossweepin. Perhossweeppi suoritetaan perhosguardista eli tilanteesta, jossa ohittaja istuu alhaalla, ja guardin pelaajan molemmat jalat ovat hookkeina ohittajan jalkojen sisäpuolella.
Toisena sweeppinä käsiteltiin arm dragia, joka tehtiin niin ikään perhosguardista. Oheisessa videossa on hieman eri yksityiskohtia, kuin treeneissä tehdyssä käsivedossa, mutta idea on sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti