perjantai 1. marraskuuta 2013

Tiistait 22. ja 29.10. - Spiderguard

Kahtena edellisenä tiistaina ollaan käyty läpi spiderguardia kaverin ollessa alhaalla polvillaan. Lähtötilanteina on ollut sekä suljettu guard että "vastaisku" kaverin ohitusyritykseen, jossa tämä kontrolloi niin sanotulla double under -otteella. Molemmissa otetaan ensin haltuun kaverin hihat ja oman lantioliikkeen avulla haetaan jalat joko spiderhookeiksi kaverin kyynärtaipeelle tai puolispideriksi kaverin lantiolle (kaverin käsi jää jalan ulkopuolelle) kontrolloimaan. Tavoitteena on eristää kaverin käsiä siten, ettei tämä saisi pidettyä käsiään lähellä omia kylkiään.

Guardinpelaaja on hakenut toisen jalan spiderhookiksi hauikselle
Ensimmäisenä katsottiin saksisweepin haku spiderista. Tässä kaverin toista kättä kontrolloidaan spiderhookilla, ja kaarimaisella liikkeellä horjutetaan kaverin tasapainoa hieman etuviistoon. Toinen jalka kontrolloi aluksi puolispiderilla, mutta horjutuksen tapahtuessa se siirtyy lantiolta ja saksaa lattiaa pitkin kaverin ympäri. Myös omat kädet täytyy pitää koko ajan aktiivisena, sweeppi perustuu yhtäaikaiseen horjutukseen, vetoon (kädet) ja työntöön (jalat).

Spiderhookit sopivat hyvin myös käsien eristämiseen ja näin ollen siis lopetusten hakuun. Tällöin kaveria ei välttämättä pyritä horjuttamaan spiderhookilla, vaan sillä työnnetään kaverin toinen käsi irti tämän vartalosta. Puolispiderhookilla eristetään niin ikään kaverin toista kättä. Tähänkin liittyy yhtäaikainen veto (kädet) ja työntö (jalat). Lopetukseen lähdetään potkaisemalla yhtäaikaa spiderhookki kaverin hartian yli ja puolispider kaverin kainalon ali: tuloksena kaverin pää ja käsi jäävät haltuun. Tästä voi sitten tilanteen mukaan lähteä hakemaan joko triangelia tai omoplataa (tai vaikka jujia), riippuen kaverin liikkeistä.

Kertauksena siis vielä loppuun: tavoitteena on eristää kaverin käsiä ja horjuttaa tätä, jolloin voidaan hyökätä joko lopetuksilla tai sweepillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti