F.L.A.G. sekä Akademi Nord -edustus kuvassa |
Omalla kohdallani viikonloppu meni nappiin. Omaan sarjaani en valitettavasti vastustajia saanut kumpanakaan päivänä, mutta avoimissa sain sekä gi- että no gi -päivänä täydet neljä matsia, ja nämä päättyivät kohdaltani voitokkaasti. Oli rento olo otella, ja se näkyi ja tuntui matseissa.
Minulle ja Hannalle kulunut treenivuosi on ollut hyvin erilainen. Hannan muutettua kokonaan Örebrohon syyskuussa ja minun viettäessäni osan ajasta Ruotsin puolella, ei meillä ole ollut omaa tuttua F.L.A.G.in ja Fight Clubin porukkaa kisavalmistautumisissa mukana. Pääsiäisen tyttöleiri oli todella arvokas, sillä erityisesti muiden naisten kanssa sparraaminen on hyödyllistä kisoja silmällä pitäen.
Hannalla lääkis ja itsellä väitöskirjan viimeistely ovat nyt pääasia, eivätkä treenimäärät ja -tavat ole niitä, mihin olemme tottuneet. Tällä hetkellä panostamme muutamiin hyvin ajoitettuihin vierailuihin (Oslon Frontline, Jönköpingin JJK Samurai), keskinäisiin treeneihin mahdollisuuksien tullen sekä treeniolosuhteiden luomiseen Akademi Nordille. Treeni on tietyllä tapaa rikkonaisempaa, mutta tällä hetkellä sen on riitettävä.
Rooma ei ollut kummallekaan kauden pääkisa niinkuin ei ole tämän viikon Finnish Openkaan. Sen sijaan tavoitteena oli saada hyviä matseja alle kovalla tasolla. Tässä molemmat onnistuimme, ja erityisesti Hannan nousujohteinen viikonloppu ansaitsee hatun noston. Tappion jälkeen paketti on kasattava uudelleen, eikä se ole aina niin helppoa lyhyessä ajassa.
Nyt viikonloppuna kisataan Espoossa BJJ Finnish Open. F.L.A.G. -edustus Laura, Heli, Elina, Hanna ja Venla ovat siis vauhdissa kisamatolla tänäkin viikonloppuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti