keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Naamalukko 2013

Viime viikonloppuna kisattiin jälleen kotitantereella Naamalukossa, sekä lukkopainissa että brassi jiu-jitsussa. Fight Clubin tytöt kunnostautuivat kisatatamilla ja tuomaroinnissa. Lauantaina lukkopainissa kisasivat aloittelijoissa -60 sarjassa Laura ja Heli, +60 sarjassa Hennariikka ja Kaisa ja kokeneiden +60 sarjassa Sini. Matsikuvaukset ovat (enemmän tai) vähemmän tarkkoja, johtuen siitä, että tuomaroinnin lomassa ei ihan kaikkialle ehtinyt yhtä aikaa...

NLO 2013 (©Karin Gren)
-60 sarjassa Laura ja Heli aloittivat eri puolilta kaaviota. Heli sai vastaansa virolaisen Liisin, joka oli aloittanut oman urakkansa jo kierrosta aiemmin. Heli lähti hakemaan alasvientiä, mutta Liisi veti nopeasti suljetun guardin lopetusta hakien. Heli onnistui puolustamaan ensimmäiset yritykset, mutta sitkeä virolainen haki tiukan käsilukon paikoilleen ja Heli joutui luovuttamaan. Isossa sarjassa Helin tie päättyi tällä kertaa ensimmäiselle kierrokselle. No GI -kisoissa sitten uudestaan kisatatamille!

Laura sai ensin vastaansa Hipkon Ellin. Ottelu oli hyvin tasainen ja päättyi jatkoajan jälkeen Lauran voittoon tuomariäänin. Semifinaalissa Vantaan Kamppailukeskuksen Kristaa vastaan Laura joutui puolustuskannalle ja eteni pistetappion myötä pronssiotteluun. Siellä vastaan asettui MMA Imatran Tiina, joka vei pronssimatsin nimiinsä. Hyvä ensimmäinen lukkopainikisa Lauralta,  ja kisaviimestelyistä tarttunut oppi näkyi otteissa!

+60 sarjassa oli kolme osallistujaa, joista ensin ottelivat vastakkain Kaisa ja Proeliator Jiu-Jitsun Elina. Kaisa otteli hienosti positiopainilla itsensä pistevoittoon edeten finaaliin. Hennariikka kohtasi Elinan, ja paini niinikään pisteillä itsensä voittoon. Finaali käytiin siis jyväskyläläisvoimin, tällä kertaa Kaisa veti pidemmän korren. Molempien otteet olivat hyviä, Kaisan kisapää ja -tahto toimivat loistavasti ja Hennariikan viimeistelytreenit olivat tehneet tehtävänsä.

Ainoa kokeineiden edustaja oli tällä kertaa tuore jyväskyläläisvahvistus Sini, joka kohtasi ekassa matsissaan ex-fightclubilaisen Gladiator Factoryn Emmin. Tasainen ottelu alkoi Sinin hallinnassa, mutta Emmi sai käännettyä ottelun itselleen pisteellisellä ajalla ja vei lopulta matsin pisteillä. Pronssimatsissa Sini kohtasi entisen seurakaverinsa Elinan, joka oli aiemmin päivällä paininut myös aloittelijoiden sarjassa meidän tyttöjä vastaan. Tästä matsista voitto Sinille ja pronssia Jyväskylään. Hienoa työtä kokeneelta kisaajalta! Sivumainintana voi sanoa, että Emmi vei myös finaalin nimiinsä, eli Jyväskylän opit näkyivät sielläkin ;)
NLO 2013 (©Karin Gren)
Sunnuntain BJJ-sarjoissa meitä edusti pääosin sama joukko kuin lauantainakin - vain Heli joutui jättämään sunnuntain väliin käsilukkokättä parannellessa. Valkovöisten +69 sarja käytiin jyväskyläläisvoimin, sillä ainoa ulkopuolinen ilmoittautunut oli loukkaantunut aiemmin viikolla. Niinpä sarja alkoi Sinin ja Kaisan keskinäisellä väännöllä, jonka Sini vei kokeneena lopetuksella. Hennariikka pääsi siis walkoverilla Siniä vastaan finaaliin, jossa Sini sai niin ikään kaivettua lopetuksen. Kaikki mitalit siis Jyväskylään tästä sarjasta. Toivottavasti seuraavissa kisoissa tytöt saavat vastustajia myös oman salin ulkopuolelta.

Laura kisasi painosarjaa alempana saaden vastaansa Lahden Gentain Elinan. Ottelussa Elina haki hyvin lopetuksia, mutta Laura onnistui puolustautumaan hyvin ja vei tasaisen matsin lopulta pisteillä. Semifinaalissa vastassa oli niin ikään Elina, tuttu Proeliator Jiu-Jitsun edustaja. Kokenut Elina vei matsin pisteillä, ja Laura sai näin ollen pronssia sarjasta.

Erityismaininnan viikonlopusta saa meidän oma Elina (Elinoita kun viikonloppuna nähtiin useita), joka toimi molempina päivinä tuomarointihommissa ensimmäistä kertaa. Näin on Suomen kolmas naistuomari nähty matolla! Hanna ja minäkin urakoitiin tuomarointipuolella sekä Linnea ja Tiia punnituspisteellä, joten viikonloppu oli kaikkien osalta työntäyteinen. Valitettavasti kuvamateriaali jäi tällä kertaa ottamatta ainakin meidän toimesta, mutta saattaahan noita kuvia jostain ilmaantua. Hieno viikonloppu kaikenkaikkiaan. Syksyn kisakausi on nyt virallisesti avattu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti