perjantai 26. lokakuuta 2012

London open & No-gi European open 20.- 21.10.2012

20.-21.10.2012 oteltiin sekä Lontoon avoin bjj-turnaus että no-gi euroopanmestaruuskilpailut. Jyväskylän Fight Clubia olivat edustamassa Elina ja Hanna, joista ensimmäinen urakoi molemmat kilpailut jälkimmäisen keskittyessä lukkopainiin.

Elinan urakka alkoi lauantaina aamulla omalla painoluokalla sinivöiset -69 kg. Vastassa oli Kirsty Fright. Ottelu alkoi suunnitelman mukaan gaurdiin vedolla ja vahvalla guardipelillä. Elina päätyi scramble-tilanteesta päälle, mutta toinen peräkkäinen scramble vei Elinan taas alle ja toi vastustajalle pisteet sweepistä. Tiukka loppukiri oli tasoittaa pelin, mutta Elina ei saanut viimeisteltyä hyvin rakennettua triangelikuristustaan. Harmittavan niukka tappio ja tuloksena pronssia.

Sinivöiset naiset -69 kg
Edessä oli pitkä ja puuduttava odotus illan avointa painoluokkaa varten. Elina pääsi suoraan toiselle kierrokselle, mistä johtuen ensimmäisen matsin odotus venyi lähes kahteen tuntiin. Vastaansa Elina sai tanskalaisen Ambar Villagránin. Ottelu lähti taas hyvin liikkeelle ja Elina vaikutti sähäkämmältä kuin aamuisessa ottelussa. Vastustaja pääsi kuitenkin livahtamaan hyvien kontrollien kanssa guardista ohi, ja viimeisteli ottelun nopeahkosti sivukuristuksella. Avoimesta ei siis tällä kertaa tullut sijoitusta.

Elina edustaa.
Sunnuntaina oli vuorossa no-gi lukkopainin Euroopanmestaruusturnaus. Elina aloitti kisapäivänsä ottelulla saksalaista Anke Muelleria vastaan. Vastustaja veti heti ottelun alussa guardin kiinni ja siitä alkoi uuvuttava taistelu käsilukkoa vastaan. Anke eristi Elina käsiä ja sai pidettyä guardin korkealla. Elina ei päässyt käynnistämään omaa peliään, vaan vastustaja sai lopulta tiukan käsilukon kohdalleen ja vei voiton. Tuloksena Elinalle omasta sarjasta siis pronssia.

Sinivöiset naiset -66,5 kg
Allekirjoittava oli valmiina ottelemaan pieneksi muodostuneessa purppurapaitaisten naisten -66,5 kg sarjassa. Vastustaja saapui lukuisten kuulutusten jälkeen paikalle 1,5 paunaa ylipainoisena. Paunan pudotus ei riittänyt, ja hänet diskattiin sarjasta. Tuloksena siis em-kultaa hylkäyksellä. Tämä ei ollut mitenkään ilahduttava aloitus päivälle, mutta illalla oli luvassa vielä avoimet painoluokat.

Illalla starttasimme ottelut samaan aikaan. Elina kohtasi jälleen edellispäiväisen vastustajansa Ambarin. Elina sai haluamansa alun otteluun, mutta jäi nopeasti suoraan nilkkalukkoon. Itse kohtasin ensimmäisellä kierroksella Elisabeth Olbertin. Ottelu alkoi hieman hermostuneissa merkeissä, ja en saanut alasvientejä haettua. Päädyimme lopulta mattoon vastustajan guardiin vedon seurauksena. Minä yritin ohittaa guardia ja vastustaja yritti sweepata. Tuloksena voitto minulle eduin 2-1.

Toisella kierroksella kohtasin Rebecca Hillin. Päädyin ilokseni taas päälle kaverin istuttua alas. Sain pidettyä guardin hyvin auki ja lopulta pääsin myös ohittamaan. Ohituksen jälkeen sain vastustajan selän, josta rnc löysi tiensä kohdalleen. Tuloksena voitto lopetuksella.

Kolmannella kierroksella vastaan asteli Charlotte von Baumgarten. Vastustajan otteet olivat alusta asti varmat ja määrätietoiset, ja aloin hieman turhaan pakitella yritysteni kanssa. Päädyimme mattoon Charlotten alasviennillä. Guardipelini toimi kohtuullisesti, mutta varoivaisuuteni maksoi lopulta selkäkontrollin vastustajalle. Jouduin taputtamaan takakuristukseen vain hieman ennen loppua. Matka päättyi siis kolmannelle kierrokselle, mutta tuloksena kuitenkin ilahduttavasti pronssia avoimesta.

Purppurapaitaiset naiset, avoin painoluokka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti