keskiviikko 8. elokuuta 2012

Tiistai 7.8.2012 Kuristelua selästä


Tällä kertaa käytiin läpi kolme kuristusta selkäkontrollista. Jokaisessa läpikäydyssä kuristuksessa lähdettiin liikeelle siitä, että molemmat hookit on saatu sisään ja kaverista on hyvä turvavyöote. Hyökätessä selästä, tulee ensimmäisenä pitää mielessä paljon puhuttu oman rinnan ja kaverin yläselän yhteys. Eli tärkeintä on aina muistaa pitää kontrolli hyvänä. Ilman kontrollia kuristaminen on aikalailla hankalaa. Toisena asiana tulee muistaa pitää kontrollia myös jaloilla. Eli pienellä jalkojen puristuksella kaveri pysyy paremmin kontrollissa. Jalkakontrolli unohtuu usein erityisesti silloin, kun aletaan kuristamaan. Selkäkontrollissa ei myöskään pidä laittaa omia nilkkoja ristiin, koska vaarana on joutua nilkkalukkoon.

Ensimmäisenä kuristuksena käytiin läpi RNC (rear naked choke). Kuristava käsi on se, joka turvavyöotteessa on jo luonnollisesti kaverin kaulan vieressä. Kuristava käsi pyritään saamaan tiukasti kaulalle esim. yrittämällä saada ote kaverin hartian takaa. Näin kaulalle ei jää tilaa ja kuristus on tiukka. Kuristavalla kädellä otetaan kiinni toisen käden hauiksesta ja viedään toinen käsi kaverin pään taakse. Kuristus tehdään puristamalla omia kyynärpäitä yhteen. Tärkeää on myös pitää itsensä/oma pää koko ajan kaverin lähellä.

Toisena käytiin läpi banaanikuristus. Lähtotilanne on siis sama kuin edellisessä. Nyt kuristavalla kädellä otetaan kiinni kaverin kauluksen sisältä. Oma peukalo kauluksen sisällä, tuodaan ote mahdollisimman syvälle niskan taakse. Jotta ote saadaan mahdollisimman syvältä ja kuristus tiukaksi, samaan aikaan kun tuodaan kuristavaa otetta kaulukselle, vedetään toisella (kainalossa olevalla) kädellä saman puolen kauluksesta alaspäin. Näin saadaan ns. löysät pois. Kainalossa olevalla kädellä otetaan ote kaverin housuista polven kohdalta. Tuodaan oma kuristavan käden puoleinen jalka pois hookista. Vedetään molemmilla käsillä kaveria banaaninmuotoiseksi, jolloin kaveri kuristuu. Samalla hookkina oleva jalkaa käännetään eli tuodaan oma nilkka kaverin lantion toiselle puolelle.  Jos kaveri ei tahdo kuristua, omalla vapaalla jalalla voidaan myös puristaa kaverin hartiaa, jolloin kuristus tulee tiukemmaksi. Yhtenä vaihtoehtona on myös tuoda vapaa jalka kaverin selän taakse, mutta tässä on usein vaarana se, että kaverille jää tilaa paeta.

Kolmantena kuristuksena tehtiin jonkimoinen ristikuristus selästä. Alku on täysin sama kuin banaanikuristuksessa, eli oma peukalo kauluksen sisällä, tuodaan ote mahdollisimman syvälle niskan taakse. Autetaan taas toisella kädellä löysät pois. Tämän jälkeen tuodaan kainalossa oleva käsi toisen puolen liepeeseen. Nyt otetta ei tarvitse ottaa kauluksesta asti, mutta kuitenkin niin ylhäältä liepeestä kuin vain saadaan. Vedetään liepeestä alaspäin ja samaan aikaan kuristavaa kättä tuodaan pyöreällä liikkeellä taaksepäin.

Sellaisia kuristuksia tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti