Vuoden viimeiset tyttöpainit mentiin edellisen viikon toivomusten mukaan, eli jatkettiin saksisweepistä ja selkäpakojen kanssa.
Saksisweeppiä pyrittiin nyt ajoittamaan kaverin seisomaannousu avauksen yhteyteen. Omat otteet edelleen saman puolen hihasta ja kauluksesta. Kaverin annetaan nostaa ensimmäinen jalka. Kun tämä alkaa nostaa toistakin jalkaa, on hetki saksisweepille paras. Kaverin tasapaino on huonompi jälkimmäisen jalan puolelle, joten se on myös parempi sweeppisuunta. Ilman otteita en lähtisi tätä edes yrittämään, vaan siirtyisi jonkinlaiseen avoimeen guardiin tai vaihtoehtoisesti johonkin toiseen sweeppiyritykseen. Edelleen on tärkeää, että saksisweepatessa lantio kääntyy lähes sivuttain.
Selkäpakoja katseltiin ensin ns. "alakautta". Kaverin ollessa selässä liikutaan pikkuisen alas, jotta rintakehä/selkäkontakti rikkoutuu. Vapautetaan itsemme toisesta hookista potkaisemalla, joskus useamman kerran, alaspäin. Tämän jälkeen käännytään jäljellä olevan hookin puolelta pakoon ja päälle.
Toisena vaihtoehtona katsottiin kuristavan käden alta puikkausta. Ote kaverin kädestä kaulalla, jälleen liu'utaan hieman alas, ja työnnetään käsi pään yli/vedetään pää ulos. Pidetään tiukka ote kädestä koko ajan ja kierretään käden puolelta pakoon ja päälle.
Lopuksi hieman spesiaalimpi tapa poistua. Jos kaverin pää on omamme vieressä, voi siitä tarttua molemmin käsin takaa ja vetää alas päin. Samalla pyritään viemään kaveri selälleen alle ja kääntyä itse päälle. Tämä ei ehkä ole keinoista se varmin, mutta voi joskus toimiakin yllättävänä suuntana.
Tästäpä sitten jatketaan 3. päivä tammikuuta uuden peruskurssin voimin.
Jyväskylän Fight Like a Girl Club on Jyväskylän Fight Clubilla treenaavista naisista koostuva treeniporukka. Lajeinamme ovat brasilialainen jiu-jitsu, lukkopaini ja vapaaottelu. Klubilla on naisten treenit kahdesti viikossa. Tämä blogi toimi vuosina 2011-2018 näiden treenien treenipäiväkirjana. Toiminta salilla jatkuu entisellään, mutta treenipäiväkirjan sijaan blogissa julkaistaan nykyisten ja maailmalla vaikuttavien klubilaisten kirjoituksia treeneistä, kisaamisesta ja kamppailevista naisista.
tiistai 3. tammikuuta 2012
tiistai 27.12.2011 - toivelista jatkuu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti