Saaristo Fight Night 18.07.2014 - Helin tunnelmat

"Ottelin siis 18.7. Paraisilla järjestetyssä Saaristo Fight Nightissa elämäni toisen vapaaottelumatsin. Ottelu oli ollut pitkään suunnitteilla, sillä ensimmäisen matsini olin ottanut jo joulukuussa 2011 kotisalilla järjestetyssä Basement Beatdown -tapahtumassa. Alkuvuoteen 2012 suunniteltu toinen matsi jäi silloin ottamatta sairastumisen takia ja tämän jälkeen vapaaottelun treenaaminenkin hiipui painitouhujen ja muiden kiireiden tieltä. Ajatus vaparitreenien sekä ottelemisen jatkamisesta kyti kuitenkin koko ajan mielessä ja kun minua pyydettiin Paraisille ottelemaan päätin taas tarttua härkää sarvista.

Hieman tämä kyllä hirvitti, sillä tiedossa oli, ettei omia ruosteessa olevia pystyottelutaitoja vajaassa parissa kuukaudessa kovin paljoa pystyisi parantamaan – etenkin kun vastaan oli asettumassa thainyrkkeilytaustainen tyttö. Vaparivalmennuksesta vastanneen Sauvolan Jannen kanssa päätettiin kuitenkin, että treenaan pystyä sen minkä kerkeän ja luotan omiin vahvuuksiini eli mattopainiin. Otteluun valmistautuessa kävin normaaliin tapaan BJJ- ja lukkopainitreeneissä noin 3-4 kertaa viikossa, minkä lisäksi pidimme Jannen kanssa pistaritreenejä kerran tai korkeintaan kahdesti viikossa. Varsinaisia pystysparreja ei treeniohjelmassa ollut laisinkaan.

Valmiina matsiin (kuva by Timo Blomberg)

 Valmistautumisen kattavuudella ei siis voi kehuskella, mutta tällä kertaa teknistä osaamista tärkeämmässä osassa olikin luottamuksen rakentuminen omiin vahvuuksiin ja game planiin. Alkuperäinen vastustajani joutui perumaan osallistumisensa muutama viikko ennen ottelua, mutta korvaajaksi tullut tyttö oli niin ikään pystypainotteinen eikä muutos siten vaikuttanut omaan valmistautumiseeni. Iso plussa oli myös se, että en saanut liikkeellä ollutta kevätflunssaa ja olo oli pääosin hyvä ja luottavainen, vaikka olenkin kyllä kova jännittämään kaikkia kisoja. Itseluottamusta lisäsi myös se, että olin voittanut aiemman vaparimatsini ja pyrin jännityksen herätessä aina tietoisesti kääntämään ajatukset silloisiin hyviin fiiliksiin. Myöskään painonvedosta ei tarvinnut liiemmin huolehtia ja pystyin onneksi syömään lähes normaalisti matsia edeltävinä päivinä.

Paraisille lähti Fight Clubilta yhteensä nelihenkinen porukka, sillä myös Luukkosen Jyrillä oli ottelu tiedossa. Kahden huoltomiehen sekä tapahtuman järjestäjän hankkiman majoituksen ansiosta ei onneksi itse tarvinnut pahemmin stressata käytännön asioista. Myös sää suosi ulkoilmassa järjestettyä tapahtumaa. Lähdimme ajamaan Jyväskylästä kohti Varsinais-Suomea klo 9 aamulla ja perille päästyämme marsimme suoraan punnitukseen. Muut ottelijat olivat käyneet puntarilla jo aamupäivällä, mutta meille pitkänmatkalaisille järjestyi onneksi mahdollisuus myöhäisempään punnitukseen. Tämän jälkeen jäi vielä hyvin aikaa tankkaamiselle sekä päiväunille. Kisapaikalle menimme kuuden aikaan jonottamaan lääkärintarkastukseen, minkä jälkeen saikin jo aloittaa käsien teippaamisen sekä lämmittelyt. Itse tapahtuma alkoi klo 20 ja oma otteluni oli ohjelmassa heti toisena. Tämä sopi minulle oikein hyvin, sillä kisapaikalla ehdottomasti ahdistavinta on toimettomana odottelu. Lämmitellessä avasin ensin paikkoja treeneistä tutuilla hölkkäämisellä sekä dynaamisilla venytyksillä. Tämän jälkeen pummeloitiin ja lyötiin pistareita huoltomiesten kanssa. Lopuksi vedettiin vielä sykkeet kunnolla ylös ja odoteltiin viimeiset minuutit ennen kehään pääsyä.

Matsin tuoksinnassa (kuva by Timo Blomberg)

Kehän toiseen kulmaan tuli siis FFG:n Minna Grusander, jolla oli niinikään alla yksi voittoisa vaparimatsi aiemmin tältä vuodelta. Ottelu käytiin Shooton C+ säännöin ja otteluaika oli 2x3 min. Minna lähti odotetusti lyömään napakasti pystyssä ja saikin pari osumaa perille. Ajoin kuitenkin heti kiinni iholle ja hetken kehäköysissä painittuamme sain kampattua kaverin mattoon. Päädyin kuitenkin suljettuun, mistä Minna kaivoi hyvin triangelia kiinni ja jouduinkin puolustamaan sitä erän loppuun asti. Toinen erä lähti liikkeelle samoin sävelin, mutta pääsin tällä kertaa alasviennistä halffiin ja siitä edelleen ohi sivusidontaan. Tästä koitin hakea armtriangelia ja samalla kytätä paikkaa mountiin siirtymiselle. Kaveri pääsi kuitenkin siltaamaan ja kääntymään kilppariin, mutta seurasin perässä selkään ja sain aika tiukan oloisen RNC:n kiinni. En kuitenkaan saanut kiristettyä kuristusta ja Minna pääsi kiemurtelemaan pakoon. Pääsin kuitenkin takaisin päälle ja loppuaika menikin taas sivukontrollissa. Voitin siis matsin lopulta tuomariäänin.

Tuomarin nostettua oman käden pystyyn oli fiilis luonnollisesti mahtava. Matsi oli mielestäni todella hyvä ja oli hauska otella selkeästi eri tyylistä vastustajaa vastaan. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että sain toteutettua omaa pelisuunnitelmaa ja vietyä ottelun omalle mukavuusalueelle. Triangeliin joutumisen olisi tietysti voinut välttääkin, mutta onneksi toisessa erässä pääsin hallitsevaan positioon ja haettua itsekin lopetuksia. Painikisoissa minulla on ollut vaikeutena saada kroppaa ja päätä ”kisakierroksille”, mutta molempiin vaparimatseihin valmistautumista on helpottanut se, että huoltajien kanssa on saatu hoidettua hyvät ja terävät lämmittelyt alle. Toisaalta painikokemuksen ansiosta olo oli matossa todella rauhallinen ja pystyin seuraamaan myös kulmamiesten ohjeita matsin aikana. Kaiken kaikkiaan ottelureissu oli siis oikein onnistunut ja mukava kokemus, joka toivon mukaan toimii hyvänä lähtöpotkuna syksyn kisakaudelle."

Matsin jälkeen on helppo hymyillä (kuva by Timo Blomberg)

Kesä vie naisia ja naiset kesää

Viime viikkoina Klubin tytöt ovat huidelleet enemmän ja vähemmän ympäri Suomea, mutta tyttötreenejäkin on pidetty!

Hennariikka on ohjannut kertausaiheisia treenejä, joissa on käyty läpi de la riva -guardia, berimboloa sekä lukkopainissa jalkalukkoja. Näistä teemoista postauksia löytyy alempaa.

Heli edusti Fight Clubia vapaaottelun merkeissä Saaristo Fight Nightissa, mistä irtosikin komeasti vapariuran toinen voitto! Hieno työtä Heli! Raportti matsista tulee blogiin piakkoin.

Kesä kauneimmillaan. Kuvan auringonlasku ei liity kesätreenihin.

Sunnuntait 29.6. ja 6.7. sekä tiistai 1.7. - lisää De La Riva -hommia, x-guardia ja lopetuksia

Näin kesäisin on helpompi kirjoittaa monesta treenistä kerralla, etenkin kun ollaan saatu nyt hyvä jakso treenattua samojen teemojen ympärillä. Sunnuntait ovat nyt olleet lukkopainivarusteissa ja tiistaisin ollaan treenattu puku päällä. Teemana on edelleen ollut De La Riva ja reverse De La Riva guardi, johon on sitten pikkuhiljaa lisätty x-guardia ja De La Riva x-guardia.

Tiistai 1.7. - pukupainit ja omoplata

Aloitan helpoimmasta, eli viime tiistaina jatkettiin De La Riva x-guardin höystämistä omoplatan lisäämisellä palettiin. Etenkin kaverin viedessä painoa pois päin, otetaan haltuun tämän lähempi käsi ja kaulus. Taaempi jalka irrotetaan guardista ja ammutaan lantio edellä omoplataan. En käy tässä läpi tarkemmin omoplatan kiristämistä, kiristellään tuttuun tapaan siis. Tärkeintä on, että sweeppien lisäksi positioon saadaan lisää uhkaa myös lopetusten avulla.

Sunnuntai 29.6. - reverse De La Rivasta x-guardiin ja ylösnoususweeppi

Viikko sitten sunnuntaina jatkettiin lukkopainin puolella reverse De La Rivaa. Tästä lähdettiin siirtymään x-guardiin sääriguardin avulla. Kaverin jalka haetaan olkapäälle ja kämmenellä otetaan ote tämän polven kohdalta. Tavoitteena on, ettei kaveri saa tuotua painoa etujalalle. Tästä lähdettiin ns. ylösnoususweeppiin, eli noustaan käytännössä päälle kaverin jalka olalla teknisellä ylösnousulla.

Sunnuntai 6.7. - jatko jalkalukkoihin

Tästä siirryttiin jalkalukkojen hakemiseen x-guardista. ADCC  -säännöillä mentiin, eli hiilari ja toukkari ovat mukana kuvioissa. Viedään oma jalka kaverin reiden yli ja samalla käännetään oma lantio sivuttain. Kaverin polvi täytyy pitää hallussa ja omat jalat on hyvä piilottaa kaverin jalkalukotushauilta. Jos kaveri pyrkii karkuun pyörimällä, niin pyöritään itse mukana. Hiilarissa tärkeää on muistaa, ettei lukkoa tehdä käsillä vaan vartalolla.

Kuvattiin treenien päätteeksi pieni videon pätkä muistin tueksi, jossa näytetään tuo x-guardiin siirtyminen, ylösnoususweeppi sekä nuo jalkalukot lyhyesti. Jalkalukot kuvattiin vielä toisestakin kulmasta, joka on yleensä optimaalisempi etenkin hiilarin viimeistelyyn.

Tämän lisäksi tehtiin vielä onnettomasta töpö x-guardista suora nilkkalukko, mutta siitä enemmän toisen kerran.

Tie superraskaaksi mestariksi

Nyt on melkein kuukausi aikaa Long Beachin mm-kisoista. Reissu sinne ja takaisin tuntuu aika kaukaiselta tällä hetkellä, aivan kuin kaikki olisi tapahtunut toisessa ulottuvuudessa. 1. kesäkuuta minusta tuli mustavöisten naisten superraskaan sarjan maailmanmestari.

Lopputulema

Valmistautuminen kisoihin

Tämä kevät oli kisavalmistautumisen kannalta äärimmäisen epäonninen. Hyvin sujuneiden European open -kisojen jälkeen panostin päivätyöhöni jatko-opiskelijana. Toki kävin myös treeneissä, mutta niiden fokus oli enemmän ajanvietossa kuin tavoitteellisessa kisavalmistautumisessa. Suunnitelmana oli aloittaa mundiaaleihin valmistautuminen huhtikuun alussa.

No, suunnitelmat eivät aina pidä. Huhtikuun alussa tulin kipeäksi, pientä kuumeilua ja muutenkin vetämätön olo. Ratkaiseuna oli siis lepo. Yhdessä vaiheessa luulin taudin jo menneen ohi parin viikon kotona oleilun jälkeen. Ehdin pikkuisen treenatakin; hyvä herätys kisojen kannalta oli Konivuoren Jonnan vierailu Jyväskylässä. Pääsin pitkästä aikaa painimaan oman painoluokan naistaiturin kanssa, mikä paljasti hyvin etenkin guardipelin aukkoja. (Jonna voittikin sitten mundeissa purppuravöisten superraskaan sarjan!)

Sitkeä tauti tuli kuitenkin takaisin ja lepo astui taas kuvioihin. Toukokuun alussa kisasin BJJ Finnish Openissa, jossa kohtasin kahdesti ruotsalaisen purppuravyön Klara Tibblingin, häviten tälle molemmat matsit. Ruskealla vyöllä kisatessani en kohdannut kuin muutaman oikeasti oman painoiseni vastuksen, ja nämäkin olivat vastassa lukkopainikisassa. Aivan kuten sparri Jonnan kanssa, myös matsit Klaraa vastaan muistuttivat oman pelin aukoista, joihin puuttua ennen mundiaaleja.

Sairastelun vuoksi en edelleenkään voinut panostaa täysillä treenaamiseen. Niinpä suurin osa viimeisten viikkojen valmistautumisesta oli henkistä. Viimeisellä viikolla ennen rapakon taakse lähtöä valikoitiin sitten muutamia harjoitusvastuksia, joiden kanssa keskityttiin matsin aloitukseen: tärkeintä on saada oma peli käyntiin heti alusta saakka. Viimeisissä kovissa treeneissä taidettiin ottaa seitsemän erää, aina pystystä lähtien. Erän mitta oli yksi minuutti, taukoa erien välissä neljä minuuttia. Tavoitteena oli terävyys matsin alkuun.

Matkalla rapakon yli saatiin jätskit

Jenkkeihin ja aika siellä ennen otteluita

Bisnesreissu. Aikasempina vuosina ollaan aina lennetty kisoihin n. viikkoa ennen alkua. Aikaeron ollessa 10 tuntia ainakin minua vaivaa jet lag. Tänä vuonna päästiin kuitenkin matkaan myöhemmin, vasta keskiviikkona matsien ollessa lauantaina. Hotelli valittiin tutulta alueelta Long Beachin Downtownin alueelta. Koska matkassa olivat lisäkseni kokeneet mm-konkarit Hanna ja Elina, pystyimme keskittymään itse asiaan. Ei turistireissuja Hollywood -kyltille tai Venice Beachille, vaan pysyteltiin kisoja edeltävät päivät hotellilla ja Long Beachin alueella. Tutut ruokapaikat ja muutenkin tuttu alue helpottivat oleilua, jolloin pystyi keskittymään kisoihin ilman stressiä. Käytännössä emme siis tehneet oikeastaan mitään muutamaan päivään. Jännitti paljon, miten mahdan tottua aikaeroon muutamassa päivässä, mutta melatoniini iltaisin auttoi kääntämään unirytmin kohdilleen.

Elina otteli perjantaina, joten kisapaikalla tuli käytyä muutama tunti sinä päivänä. Muuten pyrittiin välttelemään kisapaikalla hengailua, sillä se on melkoisen väsyttävää. Urheiluhallin penkit eivät ole ne kaikkein ergonomisimmat ja ilma hallissa on paksua.

Kisat - lauantai

Omat matsit alkoivat lauantaina aamukymmenen aikoihin. Ajattelin ajankohdan olevan hyvä, koska se vastasi Suomen iltakahdeksaa. Mustavöisissä ottelujärjestys on erilainen, ja urakka alkoi oman painoluokan sijaan avoimella sarjalla. Ensimmäiseen matsiin sain vastaani Leanna Ditrichin; en tiennyt Leannan tyylistä niinkään, mutta tiesin hänen olevan minun tapaani ensimmäistä kertaa mustavöisenä mundiaaleissa.

Lämmittelyn ajoittaminen oli tänä vuonna käyttöön otetun matsijärjestelmän vuoksi aiempaa helpompaa. Näytöltä pystyi seuraamaan oman tatamin otteluiden etenemistä ja oman matsin arvioitua alkamisajankohtaa. Lämmittelin tavalliseen tapaani juoksemalla hien päälle sekä avaamalla paikkoja dynaamisilla venyttelyillä. Hiki pysyi hyvin päällä matsiin saakka ja olo tuntui ihan hyvältä, joskin luonnollisesti jännitti matolle meno.

Ekan matsi lähti käyntiin hyvin, ja pääsin pelaamaan päältä vastustajan vetäessä guardiin. Alun jälkeen kuitenkin huomasin, että kroppa ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Hapotti, enkä saanut raajoja liikkumaan, vaikka pää olikin hereillä. Selvisin kuitenkin kahdeksanminuuttisen loppuun. Jännitys seuraava matsia kohtaan muuttui huolestuneeksi: jaksanko enää painia? Ja oman sarjan alku oli vasta iltapäivällä, olisinko enää kunnossa siellä?

Ekan ja toisen matsin välillä oli aikaa tunnin verran. Yritin puhua pään ympäri huolehtimisesta ja keskittyä tulevaan. Söin vähän suklaata. Tiesin jo tässä vaiheessa, että seuraava vastus olisi kova, Beatriz Mesquita. Tunnin tauko tuli näköjään tarpeen. Matsin alkaessa huomasin kropan olevan jälleen pelissä mukana ja hapotuksen hävinneen. Ilmeisesti kroppa oli käynnistynyt ekan matsin aikana ja tunti välissä sai sen hyrräämään tasaisesti. Olo oli hyvä!

Ja matsi Biaa vastaan alkoi niin ikään hyvin. Pääsin päälle ja pysyin alkuun otetaistelussa mielestäni ihan hyvin kärryillä. Matsin edetessä Bian kokemus kuitenkin alkoi näkyä, ja tämä otti koko matsin täysin haltuunsa. Ekan hip bump -sweepin jälkeen löysin itseni pinon alimmaisena. Jossain vaiheessa pääsin vielä kampeamaan takaisin päälle ja yrittämään ohikin guardista, mutta ohituksen sijaan päädyin taas (kevyesti) alle ja lopulta Bia sai kuristettua minut selästä. Tappiosta huolimatta olo oli mahtava: kroppa toimi ja sain otella kovaa vastaan. Parasta oli, että Bian vei minua täydellisesti ajoitetulla "peruskurssipainilla". Olisin voinut voittaakin Bian, sitä en epäile. Sitä varten olisi vaan pitänyt olla paljon röyhkeämpi omissa yrityksissä. Kroppa oli nyt mukana, mutta pää ei niinkään.

Tappion jälkeen piti sitten koota itsensä omaa sarjaa varten, mikä ei ollut mitenkään vaikeaa. Eniten vaikutti pitkä odotus välissä, mutta käytin sen superraskassarjalaisena syömiseen ja lepoon. Omassa sarjassa oli vuorossa semifinaalimatsi, finaalit käytiin vasta seuraavana päivänä. Tiesin siis, että nyt tarvitsee vain tämä matsi hoitaa. Vastassa oli ennestään tuntematon Leticia Lalli, joka etukäteen katsomieni videoiden perusteella vaikutti painitaustaiselta. Bia-matsin jälkeen olo oli itsevarma, sillä ajattelin, ettei ainakaan kovempaa vastusta ole luvassa. Tämä näkyi ja tuntui otteissa heti matsin alusta saakka, ja sain alasviennin melko nopeasti. Loppumatsi oli sitten "pidä-pää-kylmänä" ottelua, ohittamisen hakemista ja päälliposition pitämistä. Pää piti, voitto tuli ja pääsin huohahtamaan helpotuksesta. Ottelen huomenna mm-finaalissa.

Ruokakuva, pakollinen

Sunnuntai ja finaali

Jännitti jo aamusta saakka. Oma matsi oli merkattu iltapäivälle vasta viiden kieppeille, joten aikaa jännittämiselle oli hyvin. Hanna häipyi omille teilleen, jotta saisin keskittyä rauhassa. Laitoin sitten tv:n päälle ja katselin sieltä Tappajahaita puolella silmällä. Ehdin hyvin nauttia aamiaisen ja lounaan - jännitys ei syö minulta ruokahalua, ja oman kroppa toimii parhaiten hyvin tankattuna.

Areenalle lähdettiin kolmen maissa, ja siellä painuin melkein heti vaihtamaan gin päälle. Finaalien käynnistyessä ottelualueita oli enää yksi ja katsomot olivat täynnä. Oman ottelun alkuun oli aikaa parisen tuntia. Otin lämmöt päälle noin tuntia ennen, jonka jälkeen vietin aikaa katsomoiden alla silmät kiinni. En seurannut muita finaalimatseja, mutta yleisön huudot ja etenkin jalkojen tömistely kaikui moninkertaisena katsomon alla. Oman matsin ollessa enää yhden ottelun päässä siirryin puvun mittaukseen ja odottelemaan omaa hetkeä. Nyt näin yleisön ja ottelualueen, mutta pyrin sulkemaan ne keskittymisen ulkopuolelle.

Lopulta siirryttiin maton laidalle odottamaan: minä valkoisessa puvussa ja vastustaja Andrea Pereira sinisessä puvussa. Kuulluttaja kuullutti meidät matolle: Venla Luukkonen, Hilti BJJ J (ja loppu Jyväskylästä jäi sanomatta). Katsomon eri laidoilta kuului suomalaisten "hyvä Venla!" kannustushuutoja. Kättelin tuomarit ja odotin matsin käynnistymistä. Katse vastustajaan, tämä vaikutti olevan hieman hukassa. Oma olo oli varma.

"Combate!" Ottelu käynnistyi. Oltiin varmaan melkein minuutti pystyssä, otteita hakien ja tunnustellen. Lähdin viemään mattoon samalla suunnitelmalla kuin semarissakin. Meni niin kuin piti, uhrautumisheitolla suoraan sivusidontaan. Loppumatsi sujui niin ikään käsikirjoituksen mukaan. Pää oli mukana, kuulin sekä kulmassa olevan Tuomaksen että katsomon puolelta Hannan huudot. Tuntui, että alusta saakka minulla oli henkinen yliote vastustajasta. Mounttiin päästyäni sain rauhassa eristää tämän kädet ja sain lopulta käsilukon kiinni.

Tuomarin nostaessa käteni ilmaan olo oli lähinnä hämmentynyt: tässäkö tämä nyt oli? Samalla sisällä kupli riemu: olin maailmanmestari.

Kisan jälkeen rentoutumista

Jälkipuinti

Jo Jenkeissä oli mahtavaa huomata, miten suomalaiset jiujiteirot vetävät yhtä köyttä niin kisapaikalla kuin Suomessakin. Tiimi ei ole se tärkein. Onnitteluja ja kannustusta on tullut joka puolelta, kisapaikalla ne kuuluivat huutoina suomalaisten suusta ja muu Suomi BJJ -kansa tuuletti somessa.

Vaikka oma suoritus meni oman sarjan puitteissa nappiin, jäi minua myös myös harmittamaan. Ennakkosuosikin Gabi Garcian jättäydyttyä pois loukkaantumisen vuoksi jäi meitä sarjaan enää kolme. Uusi superraskas painoluokka teki tulonsa näihin kisoihin ja se sai aikaan sen, että omassa sarjassani oli entistä vähemmän porukkaa. Jos sarja olisi ollut raskas viime vuoden tapaan, meitä olisi voinut olla yli kymmenen. Haluaisin enemmän otteluita. Onneksi on avoin sarja, siinä ainakin riittää tekemistä. Katseet siihen suuntaan. Mutta ensin haluan ottaa rennosti ja lomailla. Tiedossa on vähän treenejä ja paljon muuta.

Most muscular

Kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet mukana tässä: treeneissä treenikaverina, kisoissa vastustajana, kotijoukkona, Jyväskylän Fight Clubille! Kiitokset Tammilehdon Tuomakselle, joka tuli mustavöisenä finaalin kulmaan! Kiitos Suomen BJJ -kansa! Kiitos Elina! Ja Hannalle kiitos kaikesta: paras treenikaveri ja vastustaja, kotijoukko, kulmaaja sekä valmentaja.

Pari linkkiä loppuun

BJJ Scandinavian haastis
Yle Keski-Suomen haastis
Iltalehden uutiskynnys ylitetty ;)
Finaalimatsi
Avoimen matsi Biaa vastaan

Vaikeaa on edelleenkään kuvata sanoiksi kaikkea. Tässä oli pieni yritys siitä, mitä päässä liikkui ja miten tähän tultiin.

Tiistait 17. ja 24.6. - De La Riva hommia (sekä sunnuntain 22.6. juhannustaikoja)

Tiistai 17.6.

Jatkettiin tutuissa teemoissa, eli lisää De La Riva guardin hienouksia. Viikko sitten tiistaina käytiin läpi "perinteisempää" selkään menoa sekä istumaannoususweeppiä.

De La Riva guardia pelattaessa yleensä ensimmäinen suunta on yrittää päästä kaverin selkäpuolelle. Vapaa jalka auttaa liikkumisessa kaverin selkäpuolelle delarivahookin kontrolloidessa kaverin toista puolta. Tällä kertaa otettiin kontrolli myös kaverin vyöstä, mikä saattaa helpottaa selkäpuolelle menemistä. Tavoitteena on saada mahdollisimman nopeasti ote kaverin kauemmasta jalasta, ja samalla tuoda oma vapaa jalka hookiksi selkäpuolelle. Tämän jälkeen viedään delarivahookki kaverin toiselle polvitaipeelle ja kaadetaan kaveri eteenpäin jalkoja levittämällä. Päälle noustessa pidetään huolta, että pidetään kaverin nilkat mahdollisimman pitkään hallussa. Jos ja kun ote nilkasta irroitetaan, vaihdetaan ote heti esimerkiksi kaverin lantiolle. Ylös pääsee helpoiten teknisen ylösnousun avulla.

Istumaannoususweepissä lähdetään kirjaimellisesti nousemaan istualleen. Tavoitteena on päästä koko kropalla kiinni kaverin jalkaan, aina päätä myöten. Vapaa jalka viedään kaverin jalan ympärille ja samalla delarivahookkina ollut jalka käännetään niin ikään osoittamaan kaverista pois päin. Halutessaan voi hakea ulkopuolelle jäävällä kädellä otteen kaverin jalkojen välistä joko liepeestä, vyöstä tai tämän hihasta. Toinen käsi toimii hetken tukipisteenä, mutta tavoitteena on lähteä mahdollisimman yhdellä liikkeellä työntämään kaveria kumoon: tällöin tukikädellä tavoitellaan kaverin kauempaa jalkaa aina nilkan kohdalta, jotta tämä ei saisi käytettyä jalkaa tasapainoiluun. (Yritin löytää tilanteesta videota, muttei oikein onnistanut - kysykää treeneissä, jos jäi epäselväksi:)

Tiistai 24.6.

Eilen katsottiin vuorostaan paria muuta sweeppiä tilanteesta, jossa päällä olija on istunut toisen kankun päälle etujalan jäädessä pystyyn. De La Riva -hookki viedään nyt aina kaverin kauempaan jalkaan saakka samoin kuin pelattaisiin x-guardia. Toinen jalka tuodaan niin ikään x-guardimaiseen positioon. Ainoa ero on, että nyt kaverin hookattu jalka jää meidän jalkojen väliin puristuksiin(!) ns. de la riva x-guardiin.

Tästä edettiin kahteen suuntaan. Jos kaveri vie painopistettään enemmän eteenpäin, haetaan ote tämän kauemmasta kauluksesta sekä etukäden hihasta. Nykäistään kaveria ensin hieman itseä kohti, jonka jälkeen kaadetaan tämä eteenpäin. Itse seurataan perässä -> päälle noustessa haetaan ensin oma alempi jalka alle, jonka jälkeen päästää mukavasti päälle yleensä suoraan knee slide -positioon. Kaverin nojatessa enemmän taaksepäin haetaan ote tämän lähemmästä kauluksesta sekä hihasta. Jälleen horjutetaan kaveria ensin kohti ja sitten taaksepäin. Niin ikään noustaan päälle ensin tuomalla alempi jalka alle.

Tästä positiosta aukeaa myös muutama lopetus, joita ei eilen käyty läpi. Kuitenkin erityisesti omoplata on otollinen lopetus haettavaksi kaverin käden ollessa kaukana tämän kropasta.

Sunnuntai 22.6.

Bonuksena pieni videon pätkä juhannusviikon sunnuntaitreeneistä, jossa paikalla Venlan ja Hannan lisäksi myös vieraileva tähtönen.

Sunnuntai 16.6. - Lohikäärmeen suukko

Vaihdettiin gi:t lukkopainivarusteisiin ja kerrattiin jälleen Ernon leirin tekniikoita. De La Rivasta siirryttiin samalla reverse De La Rivaan, josta lähdettiin hakemaan tekniikkaa Kiss of the Dragon (mistä lienee tulee tuokin nimi). Käänteisen De La Rivan avulla kontrolloidaan käytännössä samaa jalkaa kuin perus De La Rivassakin - nyt kuitenkin huukkaava jalka vaihtuu sisempään ja samalla nilkkaa pitävä käsi.  Toista jalkaa voi käyttää kontrolloimaan etäisyyttä kaverin lantiolta. Ylemmäksi jäävä käsi olisi hyvä jättää omien jalkojen väliin, jolloin jalkojen prässääminen päältä vaikeutuu.

Erno näyttää käänteistä De La Rivaa

Tästä lähdetiin pyörähtämään kaverin alle "lohikäärmeen suukkoon". Alempi käsi sukelletaan kaverin nilkan ympärille kyynärtaivetta myöten. Samalla pyörähdetään kunnolla niskoilleen, eli nostetaan lantio ilmaan. Toisella kädellä haetaan ote kaverin kauemmasta jalasta ja oma "vapaa jalka" viedään polvi edellä, läheltä toista jalkaa, kaverin selkäpuolelle. Kun ollaan kokonaan kaverin takapuolella, tuodaan toinenkin jalka hookiksi kaverin polvitaipeisiin.

Tästä jatko riippuu siitä, jääkö kaveri pystyyn vai kaatuuko eteenpäin. Jos kaveri jää pystyyn, niin tämän voi kaataa hookkien avulla. Tärkeintä on säilyttää koko ajan otteet kaverin nilkoissa, jotta tämä ei pääse pakoon tilanteesta. Kun kaveri on saatu polvilleen, haetaan toisella kädellä ote esimerkiksi kaverin lantiolta, noustaan päälle ja otetaan kaverista kunnon kontrolli.

Liike on tehtävä kerralla, eikä kaverin alle voi jäädä passaillemaan. Muuten on vaarana tulla prässätyksi lyttyyn.

BJJ Mundials 2014

BJJ:n mm-kisat oteltiin tuttuun tapaan Long Beachilla Kaliforniassa. Fight Clubia oli edustamassa tuttu kolmikko: Venla, Elina ja Hanna. Reissuun lähdettiin kaikkien kolmen osalta varsin huonosti valmistautuneina, sillä jokainen oli kärsinyt pitkästä tai vielä pidemmästä kuumeilusta pitkin kevättä. Perinteiset kisavalmistautumiset piti siis unohtaa, ja pääpaino kisaa edeltävinä kuukausina olikin levossa ja henkisessä valmistautumisessa.

Elina matkusti vuonna Long Beachille kuusi päivää ennen kisoja. Venlan kanssa matkustimme poikkeuksellisesti vasta kisaviikon keskiviikkona eli kolme päivää ennen omaa ottelupäivää. Tämä järjestely osoittautui toimivaksi, ja tuntui että aikaeroon ehti sopeutua mukavasti.

Fight Like a Girl Club valmiina ensimmäiseen kisapäivään.

Elina kilpaili tänä vuonna purppuravöisten -69 kg sarjassa, joka oteltiin perjantaina. Vastaansa Elina sai yhdysvaltalaisen Crystle Ashfordin. Ottelu päätyi lyhyen pystytunnustelun jälkeen mattoon Elinan guardiin vedolla. Elinan guardipeli lähti liikkeelle hyvin, mutta fyysinen Crystle sai hiljalleen paineen  kohdilleen, ja pääsi yrittämään ohitusta. Elina sai puolustettua ohituksen kilppariin, mutta Crystle sai hyödynnettyä position ja kaivoi pisteiden arvoisesti selkäkontrollin. Elina sai vielä taisteltua itsensä vapaaksi, mutta vastustaja sai napattua triangelin kiinni ottelun viimeisellä minuutilla. Elinan purppuravyö debyytti mm-kisoissa päättyi siis tällä kertaa ensimmäiselle kierrokselle.

Vastustaja prässää.

Elina hakee lopetusta.

Ruskea- ja mustavöiset naiset aloittivat kisaurakkansa lauantaina. Venla pääsi ottelemaan ennen oman sarjansa semifinaalia avoimessa painoluokassa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui yhdysvaltalainen Leanna Dittrich. Leanna aloitti matsin guardiin vedolla ja sai sweepattua itsensä päälle. Venla sai kuitenkin guardipelinsä nopeasti käyntiin ja käänsi pakan jälleen ympäri päästen lopulta myös ohi guardista. Leanna sai palautettua guardin ja pääsi vielä uhkaaman hyvällä triangeliyrityksellä. Venla sai kuitenkin pidettyä päänsä kylmänä, ja vei lopulta otteluvoiton pisteillä.

Avoimen painoluokan toisessa ottelussa vastaan asettui kokenut ja kova brasilialainen Beatriz Mesquita. Bea veti guardiin, ja sai hetken taistelun jälkeen suljetun guardin. Kokemus näkyi, ja Venlalla oli täysi työ saada guardia avatuksi. Yksi avaus onnistui, ja Venla pääsi hetkeksi kokeilemaan guardin ohitusta. Bea palautti kuitenkin nopeasti suljetun guardin, ja sweeppasi Venlan. Venla sai taisteltua itsensä takaisi päälle, mutta uusi sweeppi toi Bean mounttiin, ja ottelu päättyi lopulta Bean voittoon kuristuksella.

Lauantain edustusryhmä edustavana.

Mustavöisten avoimia sarjoja oteltiin samaan aikaan, kun aloitin valmistautumisen omaan otteluuni. Sarjani ruskeavöiset -69 kg oli surkean pieni, sillä osallistujia oli vaivaiset viisi kappaletta. Sain vastaani kokeneen brasilialaisottelijan Monique Eliasin, jonka peliä olimmekin kotisalilla opiskelleet. Ottelu käynnistyi Moniquen guardiin vedolla. Pääsin hetkellisesti ohittamaan suunnitelmani mukaan, mutta päädyin lopulta suljettuun guardiin. Monique tuntui olevan koko ajan puoli askelta edellä, ja saikin sweeppattua itsensä nopeasti päälle. Loppu olikin minun osaltani puolustustaistelua, joka päättyi lopetukseen.

Venlalla oli edessään vielä yksi matsi eli mustavöisten +79,3 kg sarjan semifinaali, jossa vastaan asettui brasilialainen Leticia Lalli. Ottelu alkoi käsikirjoituksen mukaan eli Venla sai alasvientinsä onnistumaan, ja pääsi 2-0 johtoon. Ohitusyritystä puolustaessaa Leticia kääntyi kilppariin, missä vietettiinkin suurin osa ottelusta. Leticia puolusti huolellisesti, eikä Venla saanut purettua tiivistä puolustusta. Tuomarin varoitettua molempia ottelijoita passiivisuudesta, Venla sai haettua selkäkontrollin, ja ottelu päättyi Venlan 6-0 voittoon. Finaalipaikka oli siis varmistettu, ja pääsimme siirtymään hotellille valmistautumaan seuraavaan kisapäivään.

Venla valmistautumassa finaaliin.

Sunnuntaina edessä olikin suomalaisittain historiallinen hetki, kun finaalimatolle asteli suomalainen mustavyö. Venlan finaalivastustaja oli brasilialainen Andréa Mc Comb Pereira. Jos lauantain semifinaali alkoi käsikirjoituksen mukaan, niin sunnuntain finaali kulki alusta loppuun saakka Venlan pelikirjaa mukaillen. Venla onnistui alasviennissään päätyen suoraan päälle sivusidontaan. Tästä edettiin tasaisen varmasti polvi pakilla -positioon, ja lopulta mounttiin. Mountista Venla ei kiirehtinyt, vaan rakensi oppikirjamaisen käsilukon, johon Andréa joutui taputtamaan. Näin jo valmiiksi historiallinen päivä muuttui vielä historiallisemmaksi, ja ensimmäinen suomalainen adult-sarjan mustavöisten maailmanmestari sai kultamitalin kaulaansa. Tämän hienommin ei kisareissu olisi voinut päättyä!

Hyvä Venla! Kuva IBJJF

Team Jyväskylän Fight Like a Girl Club.

Muitakin erinomaisia suomalaissuorituksia näissä mm-kisoissa nähtiin:
Kari Peltola otteli itsensä pronssille ruskeavöisten miesten -100,5 kg sarjassa, ja Valtteri Serimaa nappasi niin ikään pronssia samassa painoluokassa, mutta purppuravöisten sarjassa. Jesse Urholin urakoi itsenä hopealle sarjassaan purppuravyöt -94 kg. Suomalaisnaisilla näytti olevan näissä kisoissa kaikki tai ei mitään -periaate, sillä kaikki suomityttöjen mitalit olivat tänä vuonna kultaisia! Outi Järvilehto taisteli itsensä upeasti uuden painoluokan -48,5 kg voittoon, ja samana päivänä Jonna Konivuori nappasi kultaa purppuravöisten naisten +79,3 kg sarjassa. Onnittelut vielä kaikille mitalisteille ja mestareille Fight Clubin tyttöjen puolesta!

3 x maailmanmestari :)