Jyväskylän Fight Like a Girl Club on Jyväskylän Fight Clubilla treenaavista naisista koostuva treeniporukka. Lajeinamme ovat brasilialainen jiu-jitsu, lukkopaini ja vapaaottelu. Klubilla on naisten treenit kahdesti viikossa. Tämä blogi toimi vuosina 2011-2018 näiden treenien treenipäiväkirjana. Toiminta salilla jatkuu entisellään, mutta treenipäiväkirjan sijaan blogissa julkaistaan nykyisten ja maailmalla vaikuttavien klubilaisten kirjoituksia treeneistä, kisaamisesta ja kamppailevista naisista.
Hämeenlinnassa oteltiin sunnuntaina No-Gi SM-mestaruuksista ja samalla BJJ -liiton sponsoroimista lentolipuista huhtikuun Rooman Euroopan avoimiin No-Gi -kisoihin. Fight Clubin tyttöjen kisaedustuksen muodostivat Hennariikka, Heli ja Hanna. Alla hieman tuloksia kolmikon matseista, valitettavasti en aivan kaikkia päässyt näkemään tuomaroinnin vuoksi, ja kuvaukset ovat siten hieman vajaat ja osittain liiton ottelukaavioihin perustuvat. Myös kuvamateriaali puuttuu sunnuntain oltua melko hektinen päivä.
Hennariikka otteli valkopaitaisten +66,5kg sarjassa: ensimmäisenä vastaan asettui Lahden Gentain Mona Lindfors. Hennariikka pääsi aloittamaan suunnitelman mukaisesti guardiin vedolla ja teki töitä sweepin eteen. Monan hyvä posture päältä kuitenkin torppasi yritykset ja tämä vei ottelun lopulta kahdella edulla. Hennariikalle näin ollen pronssia ja samalla pääsy avoimeen sarjaan.
Avoimessa Hennariikka sai vastaansa Lohjan Kamppailukeskuksen Leia Frenchin. Tällä kertaa Hennariikka pääsi hyvin käyntiin ja sai kaivettua itselleen 9-0 voiton lohjalaisesta. Semifinaalissa vastaan tuli BJJ Centerin Silja Voutilainen, joka sai haettua hienosti selkäpisteet ja voitti matsin 4-0. Avoimen lopuksi Hennariikalle siis kaulaan päivän toinen pronssimitali!
Valkopaitaisten naisten avoin sarja.
Heli otteli sinipaitaisten -56,5kg sarjassa. Ensimmäisessä matsissa vastaan asteli Vantaan Kamppailukeskuksen Krista Latvala. Ottelu käynnistyi pystykamppailulla, josta Krista sai vietyä matsin mattoon alasviennin arvoisesti. Heli pyrki hakemaan niin sweeppejä kuin lopetuksia, mutta Krista sai puolustettua yritykset ja haki hienosti myös ohituksia. Ottelu päättyi täyden ajan jälkeen Kristan voittoon pistein 2-0. Kolmen naisen sarjassa Heli pääsi tappiosta huolimatta ottelemaan Turun jujutsuseuran Kaisa Yli-Paunua vastaan, mutta Kaisa vei ottelun tällä kertaa lopetuksella. Helille sarjassa pronssia ja niin ikään lippu avoimeen.
Sinivöisten naisten avoin kutistui tällä kertaa kahden naisen kamppailuksi, liekö syy ollut melkoisen pitkässä odotusajassa. Heli ja BJJ Centerin Maria Liuska ottelivat sinivöisten naisten korkeimmasta kruunusta, ja kokenut Maria vei tällä kertaa ottelun 15-0. Helille siis hopeamitali kaulaan ja kaksi hyvää matsia päivän saldona.
Sinipaitaisten naisten avoin.
Tänä vuonna myös eliten naisille on lisätty painoluokat ja Hanna pääsikin ottamaan +61,5kg sarjassa matsin Forssan Kamppailijoiden Päivi Aittamaata vastaan. Hanna aloitti matsin suunnitelman mukaisesti guardiin vedolla. Päivi pääsi kuitenkin hyvin mukaan peliin ja haki ohituksen siirtyen pistejohtoon. Tämän jälkeen matsissa nähtiin molempien taholta sekä sweeppejä että lopetusyrityksiä, ja täyden otteluajan jälkeen Päivi vei matsin pistein 7-2. Hannalle siis hopeaa ja lippu avoimeen.
Poolisysteemillä otellussa avoimessa sarjassa Hanna pääsi ottelemaan kahdesti Tampereen jujutsukoulun Katjusa Hörmanin kanssa. Molemmat matsit alkoivat pystykamppailulla, jossa Hanna veti tällä kertaa pidemmän korren vieden Katjusan mattoon. Semifinaalimatsi päättyi Hannan saadessa käsitriangelin kiinni. Finaalissa Katjusa otteli entistä ärhäkämmin, ja sai tasoitettua tilanteen sweeppaamalla itsensä päälle. Hanna sai kuitenkin kaivettua Katjusan triangeliotteeseen, josta sai kaivettua rannelukon. Päivän viimeisestä matsista tytöt pääsivätkin palkintopallille, jossa Hannalle ripustettiin kulta kaulaan.
Syrän Michelle ja leirin naiset ja tytöt (kuva by Pirita Hipp-Koskenoja)
Tässä on ollut sen verran haipakkaa kaikenlaisten kisavalmistautumisten, kisojen (raporttia tulossa niistäkin) ja muiden jiu-jitsujuttujen kanssa, että ei ole vielä ehtinyt kirjoittaa viikon takaisesta vierailustamme Forssaan Michelle Nicolinin leirille. Forssan Kamppailijoiden Päivi Aittamaa kutsui pitkän linjan mustanvyön Michellen jälleen kerran Suomeen vetämään seminaaria. Viikonloppu oli omistettu naisille ja paikalla taisikin kaksipäiväisen leirin aikana olla reilu nelisenkymmentä naista treenaamaassa, ikähaitarilla junnuista äiteihin edustettuna. Jyväskylästä matkaan lähti viime hetken sairastumisien ja perumisten jälkeen luottokolmikko, eli allekirjoittanut, Hanna ja Elina.
OTA OTE! Jyväskylän luchadorat ottivat Michellen heti lauantaina kainaloon
Jälleen kerran täytyy kehua naisten leirin hyvää henkeä ja loistavaa opetusta. Sparrille olisin toivonut lisääkin aikaa, mutta ehkäpä ensi kerralla. Joka tapauksessa viikonlopun aikana painittiin sekä gi päällä että ilman. Varsinaisina tekniikoina katsotiin lähinnä sweeppejä ja lopetuksia spiderguardista, chinguardista ja suljetusta. Tullaan käymään niitä läpi kevään mittaan treeneissä ja säästän tarkemmat kuvaukset niihin treeneihin. Omalla kohdalla tärkeimmät havainnot liittyivät hookkien aktiivisen käyttöön (nilkka on todella flexissä koko ajan!). Lisäksi oli mukavaa päästä sparraamaan niin Michellen kuin muidenkin leirin naisten kanssa. Erityishuomio niille muutamalle junnulle ja juniorille, jotka painivat menemään aikuisten seassa - tällaiselle aikuisiällä lajin aloittaneelle on hienoa nähdä ja kuulla, kuinka yli kaksi kertaa nuoremmat ovat ehtineet harrastaa lajia jo melkeinpä yhtä kauan. Siellä se tulevaisuus odottaa.
Lopuksi linkin takaa löytyy vielä klassista ryhmäkuvasekoilua.
Olemme saaneet kysymyksiä siitä, miten valmistaudumme kisoihin. Päätin kirjoittaa siis tällaisen tajunnanvirtaisen pohdinnan kisavalmistautumiskulttuuristamme.
Brasilialaisessa jiu-jitsussa ja lukkopainissa ei ole vielä kovin pitkälle kehittynyttä valmennuskulttuuria, ja monet harrastajat ainakin Suomessa joutuvat suunnittelemaan treeninsä omatoimisesti tai yhdessä treeniporukan kanssa. Jyväskylässä on melko aktiivinen ryhmä kilpailevia naisia, ja olemme vuosien saatossa kokeilleet erilaisia tapoja valmistautua kisoihin. Syksyllä 2013 perustettu kisaryhmä on helpottanut kisoihin valmistautumista, sillä kisaryhmällä on kaksi vakiovuoroa viikossa, ja täten kisatreeneille ei tarvitse yrittää löytää aikaa treenikalenterin ulkopuolelta. Vakiovuoro on tuonut mukanaan myös uusia treenaajia, ja mitä enemmän eri sparrikavereita kisatreeneissä on, sitä parempaa treeniä on tarjolla.
Mitään kovin spesifejä jaksotuksia emme ole kisaryhmän harjoitusten kohdalla toteuttaneet, sillä kyse on kuitenkin kaikille harrasteurheilusta, ja kaikki harrastajat ovat sen verran tuoreita lajin parissa, että tärkeintä on saada paljon lajiharjoitusta. Liiallinen kikkailu tuntuu ainakin itselle vaivalloiselta ja se vie ajatuksia liikaa pois itse asiasta eli painimisesta.
Treenin tiimellyksessä.
Ensimmäinen ja tärkein periaate kisaryhmän harjoittelussa on se, että kaikki kilpailijat pysyvät ehjinä, mutta saavat silti kovaa treeniä. Huonoin mahdollinen kisavalmistautuminen on liian kova harjoittelu, jonka seurauksena pahimmillaan loukkaannutaan eikä päästä lainkaan kisaamaan tai vaihtoehtoisesti ollaan niin piipussa, ettei kisapäivänä saada parhaita mahdollisia tehoja irti kropasta. Toisena tärkeänä periaatteena on ollut periksiantamattomuuden ja kovuuden harjoittaminen.
Kovaa sparraaminen/treenaaminen on mielestäni lajin parissa kovin väärinymmärretty käsite. Kovaa sparraamisen ei kuulu olla päätöntä, raivokasta vouhkaamista, jossa ainoana tavoitteena on vääntää nopea kuristus tai lukko. Meille kovaa sparraaminen tarkoittaa sitä, että voimaa ja nopeutta käytetään, mutta tämä tehdään ajatuksen kanssa siten, että positioissa eteneminen ja lopetusten tavoitteleminen ovat samalla viivalla. Kovaa voi painia myös niin, että ajattelee sitä mitä tekee ja pyrkii maksimoimaan hyödyn kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Ylivoima positiopainissa johtaa siihen, että lopetuksia voi hakea rauhassa siten, että on itse hyvässä ja turvallisessa asemassa. Kovaa voi painia myös rikkomatta harjoituskaveria, ja nuo edellämainitut järjenkäyttö ja positionhallinta ovat avaimet turvalliseen ja kovaan sparriin. Onnistuneet, nopeat lopetuksetkin perustuvat usein hyvään positionhallintaan. Hyvällä positionhallinnalla vältetään myös turhat pisteiden menetykset lopetuksen jostain syystä epäonnistuessa.
Kisaryhmässä miehet ja naiset treenaavat keskenään, ja kaikilla on lupa ja velvollisuus sparrata ns. kovaa (kts. edellinen kappale). Kisatreeneissä harjoittelijoiden ei tarvitse tai kuulu miettiä sitä, miten opettaa jokin tekniikka painiparille verbaalisesti, vaan oppiminen tapahtuu erilaisten positioharjoitteiden ja sparrien kautta. Kisaryhmän harjoituksissa parasta oppia harjoituskavereille tarjoaa painimalla heidän kanssaan mahdollisimman tarkasti ja hyvin, sillä tällä tavalla saa osoitettua mahdollisia aukkopaikkoja toisen pelissä. Ketään ei siis tarvitse ryhmän treeneissä "sääliä", vaan kaikkien kanssa saa lähteä painimaan sitä omaa kisapeliään. Järjenkäyttö on kuitenkin ehdoton vaatimus, ja kaikki ovat tähän mennessä ymmärtäneet sen, että jos on itse fyysisesti ylivoimainen suhteessa sparrikaveriin, tulee keskittyä äärimmäisen tarkkaan kontrolliin ja huolellisiin lopetusyrityksiin. Reilun 6 kk:n aikana kisaryhmässä on sattunut yksi lievä loukkaantuminen harrastajan nilkan jäätyä lahkeeseen jumiin, ja tästä seurasi nilkan nyrjähdys. Mennään siis kovaa, mutta ajatuksella.
Mitä me sitten konkreettisesti kisaryhmässä teemme? 1,5 tunnin kisaryhmäharjoituksessa aloitamme yhteisillä lämmittelyillä, joissa on tarkoitus lämmittää koko kroppa, käyttää sykkeet ylhäällä ja saada täten kone kunnolla käyntii ja pää orientoitumaan intensiiviseen harjoitukseen. Lämmittelyssä käytämme paljon perinteisiä juoksentelu-, hyppely- ja pyörittelyharjoitteita. Kun kroppaa on saatu lämpenemään, teemme ns. dynaamisia venytyksiä, joissa siis aktivoidaan niveliä, lihaksia ja keskivartaloa ilman että lihasta "venytetään väsyksiin".
Dynaamiset venyttelyt käynnissä.
Mikäli jotkut isot kisat on juuri oteltu (BJJ SM/FO/EM, No-gi/ADCC SM/FO) olemme tehneet kisaryhmässä ns. worst-case sparreja eli lähdemme pakenemaan sivusidonnasta, mountista tai selkäkontrollista. Tämä on itselle ollut hyvää nollausta isojen kisojen jälkeen, sillä pakeneminen huonoista positioista on melko raakaa työntekoa, eikä hyökkäysmahdollisuuksia juuri ole. Mitä pidemmälle harrastuksessa etenee, sitä vähemmän huonoihin positioihin omissa harjoituksissa usein joutuu. Kisoissa voi siis tulla yllätyksenä se, kuinka työlästä on paeta kovaa painivan vastustajan puristuksesta. Lämmittelyiden jälkeen tällaista worst-case-sparria on toteutettu esim. seuraavalla tavalla:
- Parin kanssa 2-3 min eriä siten, että toinen lähtee koko erän ajan hallitsevasta positiosta, ja sparri jatkuu niin pitkään kunnes pakenija on päässyt päälle tai saanut palautettua kunnollisen guardin. Jokainen tilanne jatketaan huolellisesti loppuun saakka siten, että pakenijan täytyy todella saada kunnollinen guardi, josta hyökkääminen olisi mahdollista. Paremmasta positiosta lähtevän tulee pystyä pysymään hallitsevassa positiossa (side, mount, selkä)
TAI
- Kolmen hengen ryhmissä keskellä oleva lähtee 3 minuutin ajan sovitusta huonosta positiosta, ja pari vaihtuu kun keskellä oleva on päässyt pakoon. Tässä harjoituksessa keskellä oleva joutuu työskentelemään hieman kovempaa, ja jatkuvasti vaihtuva pari tuo haastetta myös isommalle/taitavammalle harjoittelijalle.
1,5 tunnin harjoituksessa koko aikaa ei yleensä käytetä näihin pakenemisharjoitteisiin, vaan lopussa sparraamme 5-8 minuutin eriä aina pystystä aloittaen.
Pahassa paikassa kisoissa.
Worst-case-painotteista treeniä tehdään yleensä maksimissaan neljässä treenissä isojen kisojen jälkeen. Tästä siirrytään tasaväkiseen positiopainiin mikä tarkoittaa siis käytännössä joko avoimesta tai suljetusta guardista lähteviä sparreja. Yleensä teemme niin, että joka toisella viikolla treenaamme alta aloittavaa ja joka toisella viikolla päältä aloittavaa. Jos seuraaviin isoihin kilpailuihin on vielä aikaa, saatamme harjoitella esimerkiksi perusohitusten ketjuttamista tai tiettyjen sweeppisarjojen toteuttamista. Spesifimpiä ohitus/sweeppiketjutuksia tehdään yleensä siinä vaiheessa, kun kisoihin on enemmän aikaa. Kisaryhmässä ei koskaan tehdä pelkkiä tekniikkatoistoja, vaan tekniikoita lähdetään tekemään vastaan laittavalle parille. Treenien alussa pari vastustaa siten, että iso osa kaverin suorituksista päättyy onnistumiseen, mutta treenin edetessä vastusta aletaan kasvattaa siten, että viimeisessä tekniikkasparrissa mennään jo normaalilla sparri-intensiteetillä.
Tärkeitä seikkoja näissä tasaväkisissä positiosparreissa ovat paitsi itse suoritukset, myös se että asennetta työstetään koko harjoituksen ajan. On tärkeää, että sweeppaaja nousee tosissaan päälle sweepin jälkeen eikä tyydy vaan kippaamaan päällä olevaa. Samoin päältä pelattaessa on tärkeää haluta pysyä päällä siitä huolimatta, että sweeppiyritykset ovat lähellä onnistua ja horjahduksia tulee. Määrätietoisuus ja periksiantamattomuus ovat kisoissa menestymisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä, ja niitä tulee treenata jo salilla. Mikään kisasuoritus ei ole koskaan täydellinen ja virheitä tulee, mutta se kumpi ottelija jatkaa työntekoa ja etenemistä virheitä huolimatta usein voittaa otteluita. Tämän vuoksi painotamme kisatreeneissä kunnollatekemistä sekä sitä, että virheen sattuessa korjataan tilanne välittömästi ja jatketaan työntekoa. Jos näissä positioharjoituksissa vaikkapa päällä olevan treenivuorolla tulee sweepatuksi, voidaan antaa sweeppaajalle tehtäväksi antaa kaksi sekuntia aikaa toiselle nousta ylös ja jatkaa peliä. Virheet tulee merkata, mutta harjoituskaveria tulee myös auttaa näiden virheiden korjaamisessa.
Tasaväkisiä positioita sisältävä treeni voi olla esimerkiksi tällainen:
- Lämmittelyt (keho lämpimäksi, dynaamiset venyttelyt, sykkeennostot)
- Ensimmäinen positiosparri 5 minuuttia. Vastusta annetaan, mutta suurinosa tekijän suorituksista päättyy onnistumiseen. Molemmat parista tekevät oman 5 minuuttisensa.
- Toinen positiosparri 5 minuuttia. Vastus kovenee, tekijän on edelleen saatava suorituksia läpi, mutta virheitä aletaan merkata tarkemmin. Molemmat tekevät vuorollaan.
- Kolmas positiosparri 5 minuuttia. Vastus normaalilla sparri-intensiteetillä. Jos parin koko tai taitotaso eroaa paljon, voi hieman höllätä. Sparri jatkuu ohitukseen/sweeppiin/selkään menoon/lopetukseen saakka ja sitten palataan guardiin.
- Sparria pystystä lähtien 4-8 minuutin eriä.
- Loppuun n. 5 minuutin jäähdyttely, jossa hölkätään kevyesti tms.
Treenin kestosta riippuen positiosparrieriä on joko tuo kaksi tai kolme paria. Normaalille sparrille jätetään kuitenkin yleensä 30 minuuttia aikaa. Sparratessa on tärkeää, että harjoittelijat pystyisivät pitämään ajatuksen mukana tekemisessä, ja toteuttaisivat jonkinlaista gameplania. Tämä on paljon harjoittelijoista itsestään kiinni, sillä varsinaista valmennusta meillä ei ole, ja treenien vetäjä harjoittelee itse muiden mukana. Löysin erinomaisen videon, missä judon ja bjj:n mustavyö Travis Stevens puhuu psyykkeen merkityksestä lajin harjoittelussa ja oppimisessa. Itse en osaisi tai voisi näitä asioita yhtään paremmin tiivistää, joten katsokaa video.
Mitä lähemmäs kisoja mennään, sitä lyhyemmäksi muuttuvat sparrierät. Kisojen lähestyessä pyrimme löytämään suorituksiin terävyyttä, ja painotamme sitä, että kilpailijoiden gameplan olisi selvä ja sitä lähdettäisiin toteuttamaan suoraviivaisesti heti ottelun alusta alkaen. Paria viikkoa ennen kisoja painimme yleensä 3 minuutin eriä, ja viimeisellä viikolla ennen kisoja siirrymme usein 2 minuutin eriin. Samalla palautukset erien välillä kasvavat, jotta kaikilla olisi aikaa koota itsensä sekä henkisesti että fyysisesti jokaisen erän jälkeen. Tarkoitus on pystyä suorittamaan jokainen lyhyt 2 minuutin erä täydellä intesiteetillä ja keskittyen. Esimerkkinä tämän viikon viimeistely no-gi -kisoja varten:
- Aluksi lyhyt positiosparrierä 3-5 minuuttia per naama.
- Vuorotelle toistoja omaan ottelun avaukseen kevyesti vastustavalle parille: alasviejät valitsevat yhden alasviennin mitä hiovat, ja tämä tehdään kunnolliseen mattokontrolliin saakka. Guardiinvetäjät vievät tilanteen guardiinvedon jälkeen siihen pisteeseen saakka, että ovat hyvässä asemassa hyökkäämään.
- Sparria 2-3 minuutin erissä 1-1,5 minuutin palautuksella.
- Loppuun n. 5 minuutin jäähdyttely.
Silloin tällöin käytämme yhden treenin ns. hapotusharjoituksiin, joissa pyrimme simuloimaan otteluväsymystä ja harjoittamaan periksiantamattomuutta. Hapotusharjoituksessa 3-4 hengen ryhmissä yksi on keskellä 3-4 minuuttia ja pari vaihtuu 30-45 sekunnin välein. Vaihtuvien vastustajien tehtävänä on pitää sparrin vauhti nopeana, ja laittaa keskellä oleva liikkumaan. Ideana ei siis ole mennä 30 sekunniksi puristamaan väsynyttä kaveria kiinni mattoon. Nämä harjoitukset ovat olleet "mukavaa" vaihtelua normaaliin treeniin, ja omaa päätä ja kroppaa joutuu tosissaan haastamaan pysyäkseen mukana koko treenin ajan. Hapotusharjoituksia ei tehdä kisojen lähellä.
Kisaharjoittelumme periaatteet:
- Pysytään ehjänä, pidetään kaveri ehjänä, ei ylitreenata kroppaa väsyksiin
- Treenataan kovaa, mutta fiksusti
- Keskitytään treeniin ja omaan tekemiseen
- Ei anneta periksi vaikka tilanne olisi itselle epäedullinen
- Tehdään töitä
Kisaharjoittelussa olen pyrkinyt ammentamaan aiemmista kilpaurheiluharrastuksistani, kirjallisuudesta, omista kokemuksista sekä osaavammilta harrastajilta. Kiitoksia vaan Tampereen jiu-jitsu mestareille Janne-Pekka Pietiläiselle ja Tero Pyylammelle ajatusten jakamisesta ja ohjauksesta kisaharjoitteluasioissa! Tällä tavalla me Jyväskylässä treenaamme tällä hetkellä. Kisatreenikonsepti on koko ajan työn alla, ja pyrimme kehittämään toimintaa parempaan suuntaan. BJJ ja lukkopaini ovat lajeja, joissa voi pärjätä kovin monella eri tavalla, joten myös treenaamiseen ja valmistautumiseen löytyy takuulla monen monta toimivaa kaavaa, jotka poikkeavat toisistaan paljonkin.
Tiistaina kävimme läpi muutamaa etenkin lukkopainissa paljon käytettyä kuristusta.
Teimme kuristukset sivusidonnasta, sillä tästä positiosta aukeaa usein paikka hakea kuristuksia ilman pakottamista. Lähdimme siis hyödyntämään sivusidonnasta pakenevan osapuolen tavallisia virheitä. Ensimmäisenä teimme käsitriangelin (Jyväskylässä tunnetaan myös nimellä kästriangeli) tilanteesta, jossa alla oleva on tuonut "kauemman" kätensä päällä olevan pään ohi oman päänsä puolelle.
Tärkeät yksityiskohdat tiivistettynä kirjalliseen muotoon:
- Pää kiinni! Sekä kaverin olkapäähän, että kohti lattia.
- Lantio alhaalla: myös ennen siirtymistä toiselle puolelle on tärkeää muistaa pitää lantio mahdollisimman alhaalla, jottei alla oleva saa palautettua jalkoja väliin. Kiristysvaiheessa lantio pysyy matossa, ja olkapää liikkuu.
- Olkapääpaine: olkapää ei purista suoraan leualta, vaan liikkuu rintakehästä kohti kaulaa. Kiristysvaiheessa pää ja lantio pysyvät alhaalla, ja olkapää liikkuu.
- Malttia! Varsinkin ohutkaulaisille henkilöille (ns. kynäniskat) kuristus uppoaa hitaammin. Kontrolli tässä kuristuksessa on kuitenkin oikein tehtynä hyvä, ja kiristyksen kanssa kannattaakin olla kärsivällinen.
Toinen kuristus oli nimeltään brabo, joka tunnetaan myös nimellä darce. Jotkut ovat herkkiä siitä, mitä nimeä käytetään, mutta koska allekirjoittava ei tiedä mikä on nimitysten ero, niin heittelen huolettomasti molempia sekaisin sinne tänne.
Tärkeitä seikkoja:
- Painopiste alhaalla: vaikka joudumme avaamaan tilaa kuristuksen hakemiseen, tulee meidän pysyä riittävän lähellä alla olevaa, jottei tämä saa liikaa tilaa ja palauta guardia.
- Kädet: ns. kuristava käsi syötetään niin syvälle kuin mahdollista, ja toinen käsi auttaa tässä asiassa painamalla kaverin päätä kohti tämän omaa rintakehää.
- Paine: tuodaan rintakehällä reilusti painetta kaverin olkapään päälle, ja pidetään näin huolta siitä, että kuristus pysyy tiukkana. Pidetään tässäkin kuristuksessa lantio alhaalla, jotta saadaan maksimoitua paine.
Sivusidonnasta pakenevan näkökulmasta tärkeää on siis pitää kädet lähellä omaa kroppaa eli käyttää tilan luomiseen niitä kuuluisia raameja. Käsien ojentelu villisti kauas kropasta johtaa usein paineen tunteeseen kaulalla sekä kyynärnivelessä.
Olen nyt ollut vajaan kuukauden mustalla vyöllä, ja sinä aikana olen pohtinut vyöarvoa ja sen merkitystä monelta eri kantilta. Yritän tässä purkaa päälimmäisiä ajatuksia jonkinnäköisen puheen muodossa, sellainen kun on tapana.
Edelleen on outoa nähdä vyö roikkumassa makuuhuoneen oven päällä, oman vanhan ruskean ja Hannan purppuran vieressä. Vielä oudompaa on pukea vyö lanteille ja mennä pyörimään matolle. Olihan tämä itselle valtavan iso juttu, mustan vyön saavuttaminen. Yllättävämpää onkin ollut, miten iso juttu se on muille. Tämän voi aistia sosiaalisen median kommenteista, mutta ehkä isoin kolahdus tuli postiluukun muodossa, kun posti toi onnittelukortin toiselta naisharrastajalta: ”Kiitos kun teit historiaa!”
"You Can Do It" -kortti kolahti luukusta
Ensimmäinen nainen Suomessa. Se on outoa. Kun aloitin bjj:n kuusi vuotta sitten, oli Suomessa tasan yksi mustavyö ja korkein naisharrastaja purppuralla. Nyt mustia vöitä on Suomessa 39, ruskea ja purppuravöisiä naisia löytyy kymmenkunta, sekä monen monta sini- ja valkovöistä naista. Lajin harrastajamäärähän on suorastaan räjähtänyt. Ja minusta on tullut kai jonkinlainen esikuva naisille. ”Jos sä voit saada mustan vyön, niin mäkin joku päivä.” Tulevaisuudessa meidän kotisalilla treenavat naiset (ja miehet) näkevät heti ensimmäisistä treeneistä lähtien koko vyökirjon. Musta vyö ei ole enää niin mystistä.
Vielä valkoisella vyöllä, 2009. (kuva: Karin Gren)
Sain vyöni verrattain nopeasti. Minulle se on ennen kaikkea kisavyö. Kun aiemmilla vyöarvoilla on mennyt hyvin, niin on mahtavaa päästä ottelemaan niiden kaikista kovimpien kanssa. Samalla tajuan, kuinka alussa olen. Vastassa on kilpasiskoja, jotka ovat olleet mustavöisiä pidempään kuin itse olen lajia harrastanut. Nopea eteneminen vöissä ei korvaa lajin parissa käytettyjä vuosia. Pelissäni on paljon aukkoja, enkä omasta mielestäni tiedä melkeinpä mitään, mitä mustavöisenä ”kuuluu tietää”. On pakko olla röyhkeä, niin sanotusti nälkäinen nuori haastaja, jos aikoo jollain kisata kokemusta vastaan. Vähän kuin olisi uudestaan valkovöinen, matkalla ekoihin kisoihin. Luotan silti omiin mahdollisuuksini, että vyö on tullut ajallaan, ja minulla on mahdollisuus pärjätä.
Girls Only -leiri Tukholmassa 2010
Kisaaminen on ollut mukana kuvioissa melkeinpä alusta saakka. Tosin ensimmäinen kisa sai odotuttaa itseään kymmenen kuukautta Pohjois-Norjassa vietetyn kesän vuoksi. Sen jälkeen kisaaminen on ollut säännöllinen tapa käydä testaamassa itseään ja taitojaan. Voin nimetä matseja, jotka ovat olleet käännekohtia tiettyjen asioiden kehittymiseen. Nämä matsit ovat melkeinpä poikkeuksetta olleet hävittyjä matseja. Voittoja on kuitenkin tullut tasaiseen tahtiin. Kisaamisen ja kisoissa menestymisen salaisuus on kohdallani ilmeisesti hyvä pää ja iso koko. Hyvä pää näkyy siinä, ettei jännitys tai pelko syö kisasuoritusta. Minulle kisamatolla oleminen on samantapainen kokemus kuin aktiivisina muusikkoaikoinani esiintymistilanne. Sitä varten on harjoiteltu, tehty virheitä ja pyritty petraamaan suoritusta, jotta itse esiintyessä olisi mahdollisimman rento olo. Ja vaikka kuinka olisi harjoitellut, niin välillä niitä virheitä tulee itse esityksessä. Joskus ne vaan pystyy paikkaamaan siten, ettei kukaan huomaa niiden olemassa oloa. Ison koon hyöty on myös pakko tuoda esille, kun kyse on painoluokkaurheilusta. Kyllähän sitä isompana on usein etulyöntiasemassa ainakin voimatasojen, jos ei muun suhteen.
Jkl Fight Like a Girl Club ja joukkuekisakulta 2011
Treeneissä olen yleensä lauhkea lammas, iso kiltti jätti. Tämä asenne seuraa välillä kisoihinkin, joskin viimeisen vuoden aikana olen pikkuisen onnistunut tuomaan kaivattua ”kovuutta” kisasuoritukseen. On lempeästä asenteesta kuitenkin ollut hyötyäkin. Luulen, että sen vuoksi en ole oikeastaan loukkantunut missään vaiheessa uraani pahemmin. Olen melkoisen hyvä luovuttamaan ajoissa ja lepäämään tarvittaessa. Sosiaalisessa mediassa eteen tulee lähes päivittäin ”no excuses” ja muita vastaavia treenisloganeja. Kipu nähdään synonyymina kovalle treenille ja tuloksille. Oma mottoni taitaa olla päinvastainen ”kipuu, ei hyötyy”. Itsestä, niin mielestä kuin kropasta on pidettävä huolta. Joskus väsyneenä on parempi jättää treenit väliin, nukkua ja syödä hyvin, ja ottaa seuraavista treeneistä täysi hyöty levänneenä. Mielestäni lajin parissa vallitsee välillä hieman vääristynytkin käsitys siitä, että kaikki pitäisi saavuttaa heti. Kun alusta saakka voi kisata niin sanotusti suomen-, euroopan- tai maailmanmestaruudesta, niin se luo painetta menestyä koko ajan ja kaikkialla, joskus hinnalla millä hyvänsä. Tavoiteet olisi kuitenkin hyvä asettaa kauemmaksi ja olla valmis tekemään töitä niiden saavuttamiseksi. Olisihan se mahtavaa olla treeni- ja kisakunnossa vielä kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua.
Iloisena finaalin jälkeen, Mundials 2012
Minulle tämä laji on harrastus – vaikkakin vakava sellainen. Minulle tämä ei ole ammattiurheilua, ja lajikin on melko marginaalinen siihen hommaan. Se, että iso osa viikosta kuluu tatamilla pyörien, on täysin oma valinta. Se, että iso osa palkasta menee harrastukseni rahoittamiseen on niin ikään oma valinta. Vastineeksi ajalle ja rahalle vaadin ennen kaikkea hyvää mieltä ja oloa. Se ei tarkoita, että jokainen treeni olisi aina ruusuilla tanssimista ja mahtavaa, eikä sitä, etteikö pitäisi treenata kovaa. Mutta nautinnon vuoksi tätä tehdään.
Varsovassa 2013
Kaikista pelottavinta mustassa vyössä on sen tuoma vastuu: nyt on mahdollisuus, mutta samalla myös velvollisuus seurata kanssatreenaajia ja auttaa näitä etenemään lajissa ja vyöarvoissa. Meillä on toki aiemminkin ruskeavöisenä saanut antaa sinisiä vöitä, mutta nämä vyöt merkitään kirjoissa ja kansissa muiden nimien alle. Vaikka alussa kirjoitin mustan vyön mystisyyden hälvenemisestä, niin siihen liittyy yhä eräänlainen totuuden aura. Se ei kuitenkaan saisi olla itsestään selvyys, vyön väri ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Omissa opeopinnoissa esiin on tullut ajatus, jonka pitäisi päteä myös kamppailulajeissa ja vyöhierarkiassa: ylemmän on aina ensin kunnioitettava alempaa, jotta kunnioituksesta voi tulla molemmin puolista. Kiitos siis Hiltin mustille vöille ja Pedro Duartelle, joka vyön minulle myönsi!
Turussa 22.2.2014, myös Ville sai mustan vyön
Vyön saannin jälkeisenä maanantaina kisatreeneissä myös totuus löi vahvasti vasten kasvoja. Vyö ei tuonut taikavoimia, jäin edelleen lopetuksiin ja löysin itseni puolustavista positioista. Näin sen pitääkin mennä. Treenikaverien tehtävänä on osoittaa niitä aukkoja ja paikkoja, joihin minun täytyy kiinnittää huomiota. Ettei kaikkia niitä tarvitsisi löytää kisamatolla. Treenikavereiden ansiosta minulla on nyt tuo outo vyö makuuhuoneen oven päällä. Tämän lisäksi Jyväskylän Fight Club on ennen kaikkea mukava paikka treenata: sinne saa mennä sellaisena kuin on. Siksipä koko porukka ansaitsee suuren kiitoksen!
Jyväskylän Fight Like a Girl Club ja tiistain tyttöpainit 26.2.2014
Erikseen tahdon kiittää Jyväskylän Fight Like a Girl Clubin naisporukkaa. Miestenkin kanssa on mahtavaa treenata, mutta henkisesti oma naisporukka Fight Clubin sisällä on ollut tärkeä paikka kasvaa ja olla. Kiitos klubin tytöt ja naiset ja Elina!
Rakkaimmat kiitokset menevät tietenkin Hannalle: Jos jota kuta pitää kutsua valmentajakseni, niin se olet sinä. Yhdessä ollaan löydetty uusia juttuja niin jiu-jitsussa kuin elämässä. Tästä mennään eteenpäin!
Sunnuntain treeneissä tehtiin kahta
sweeppiä tilanteesta, jossa kaveri on avoimessa guardissa ”alhaalla”
eli polvillaan. Itse istutaan lähtötilanteessa nk. perhosguardissa
eli jalat kaverin jalkojen välissä polvet ulospäin kääntyneenä.
Tämä on hyvin yleinen tilanne, josta lähdetään taistelemaan
otteista ja pistesuorituksista.
Ensimmäiseksi tehtiin perhossweeppiä,
jolle avautuu hyvä paikka, jos kaveri tuo painopistettään hieman
ylös ja eteen ohitusta hakiessaan. Kaverin yläkropasta lähdetään
hakemaan otetta viemällä toista kättä kaverin kainaloon. Samalla
käännytään istumaan toiselle kankulle siten, että kainaloon
menevän käden puoleinen polvi jää pystyyn ja toinen kääntyy
vasten mattoa. Näin saadaan oma yläkroppa tiukasti kaveria vasten:
kädellä haetaan tiukka ote kaverin selkäpuolelta ja hartia &
pää tulevat kiinni kaverin rintakehää vasten. Samalla omaa
lantiota liikutetaan kuitenkin hieman etäämmälle pois kaverin
jalkojen välistä. Kaverin toinen käsi haetaan tiukasti omaan
kainaloon, jotta sitä ei voisi käyttää tukipisteenä. Sweeppi
tehdään lähtemällä keikahtamaan tämän saman käden puoleiselle
hartialle ja nostamalla samalla omaa lantiota ylöspäin. Pystyssä
oleva hookkijalka pysyy koko ajan samassa asennossa kaveri reittä
vasten ja viimeistelee kaverin käännöksen selälleen. Sweepin
onnistumiseksi on tärkeää muistaa pitää tarpeeksi tiukka ote
kaverista, tuoda oma lantio tarpeeksi (mutta ei liian) kauas sekä
kääntyä kunnolla hartian päälle.
Perhossweep toimii hyvin, jos sen
onnistuu tekemään reaktiona kaverin liikkeeseen, mutta sitä on
vaikea pakottaa, mikäli kaveri pitää guardissa painopisteen hyvin
takana. Tässä tilanteessa on parempi tehdä päivän toista
sweeppiä eli käsivetoa. Sen sijaan, että lähdettäisiin suoraan
kiskomaan kaveria käsivarresta, haetaan aluksi ote kaverin
samanpuoleisesta ranteesta ja painetaan se kiinni kaverin lantioon.
Tällöin kaverin käsi on heikompi ja kyynärpää kääntyy usein
ulos sen verran, että päästään hakemaan ote ojentajasta.
Nopealla liikkeellä kiskaistaan kaveria ojentajasta eteenpäin ja
samalla liikutaan itse pois alta sivulle, kaverin jalkojen
ulkopuolelle. Samalla liikkeellä voi päästä suoraan kaverin
selkäpuolellekin. Usein kaveri kuitenkin blokkaa tätä nostamalla
toisen polvensa eteen. Tällöin haetaan ote kaverin reidestä,
pusketaan tämä kumoon takaviistoon ja hakeudutaan sivusidontaan.
Käytiin läpi ainakin allekirjoittaneelle kisoissa todella
tutuksi käynyttä positiota eli half guardia alta. Halfissa on tärkeää, että
ollaan ajoissa liikkeellä eikä päästetä kaveria painamaan selkää mattoon ja
ottamaan pää-käsikontrollia. Jos kuitenkin näin on päässyt käymään, lähdetään
rauhassa tekemään tilaa ja laittamaan raameja väliin. Kiepsautetaan kaverin
pään vieressä oleva käsi naaman edestä kaulaa/hartiaa vasten. Toinen käsi
vedetään itsen ja kaverin väliin. Käsiä hieman työntämällä saadaan poistettua
pahin paine, jota kaveri tuo olkapäällä. Kädet toimivat raameina. Tehdään
katkarapua kaverista poispäin, näin saadaan tehtyä tilaa ja tuotua polvi väliin.
Polvi tulee hieman lantiota korkeammalle polvi hieman ylöspäin. On tärkeää ettei jalkaa tuoda liian
pitkälle niin että sääri on mahaa vasten tai toisaalta ettei polvi on liian
alhaalla, lähellä omaa toista polvea. Tällöin kaverin on helppo srawlata jalat
lyttyyn. Kun polvi on saatu oikeaa paikkaan, työnnetään sen avulla itseä
kauemmaksi ja pidetään saman puolen käsi hartialinjalla raamina. Noustaan
toisen käden kyynärvarren varaan. Tästä positiosta voidaan sitten lähteä
taistelemaan uudestaan kainalosta ja kiertää selkää tms. Voidaan myös palauttaa
guardi, joko perhos- tai suljettu guard.
Katsottiin myös tilanne, jossa kaveri lähtee etenemään Marcelo
half guardilla eli kääntämällä selän. Myös tässä tilanteessa tulee olla
hereillä ja ajoissa. Kun huomataan, että kaveri kääntyy, työnnetään oma käsi
suoraksi kaverin kainaloon. Jalkojen puoleisella kädellä otetaan ote kaverin
nilkasta. Liikutetaan omaa lantiota poispäin (kaverin jalkojen puoleiseen
suuntaan). Työnnetään kainalossa olevalla kädellä ja nilkassa olevalla kädellä
kaveri itsensä yli. Tämän jälkeen rymistellään kaverin päälle. Tässä tekniikka
ei ole tärkein, kunhan taistellaan itsemme kasan päällimmäiseksi. Useasti
kaveri tajuaa, viimeistään kun tarraudutaan nilkasta kiinni, että jotain on
tapahtumassa ja kääntyy takaisin perushalfiiin. Tässä vaiheessa on yleensä
tilaa työntää itselle lisää tilaa ja saadaan palautettua esim. perhosguard.
