tiistai 28. tammikuuta 2014

BJJ European Open 2014

BJJ European Open oteltiin tuttuun tapaan Lissabonissa. Kisoissa Suomea edusti yli 110 ottelijaa, ja menestystä tuli kaikilla vyöasteilla. Jyväskylästä matkaan lähti naisista koostuva edustusjoukkue: Laura kilpaili valkovöisten -64 kg sarjassa, Elina ja allekirjoittava purppuroiden -69 kg sarjassa, ja Venla ruskeavöisten avoimessa painoluokassa.

Laura pääsi vauhtiin ensimmäisenä kisapäivänä torstaina. Ensimmäisessä ottelussa Lauran vastustaja ehti ensin alle, ja Laura pääsi aloittamaan guardin ohittamisella. Maltillinen ja väkevä eteneminen tuotti tulosta, ja Laura palkittiin eduilla ohitusyrityksestä sekä selkäkontrollin tavoittelusta. Tämä riitti voittoon, ja Lauran käsi nostettiin pystyyn täyden otteluajan jälkeen. Tämä ikimuistoinen hetki tallennettiin myös Graciemagin kuvaan.


Laura matkalla matolle.
Toisessa ottelussaan Laura pääsi nopeammin vauhtiin, mutta joutui taistelemaan pitkään päästäkseen omaan peliin. Laura rakensi maltillisesti käsilukkoa, mutta vastustaja sai yrityksen purettua, ja guardin jälleen auki. Laura lähti ottelun viimeisellä minuutilla taistelemaan riskillä pisteistä, ja vastustaja pääsi guardista ohi pisteiden arvoisesti. Matka päättyi tällä kertaa toiselle kierrokselle. Hieno ja varma suoritus kuitenkin ensimmäisistä kansainvälisistä kisoista.

Lauran ensimmäinen ottelu alkamassa.

Elina ja Emmi valmiina vääntämään.
Torstain edustus oli tiivistetty purppuravöisten naisten keskisarjaan: sekä klubilaiset Elina ja Hanna että ex-klubilainen Emmi kilpailivat kaikki samassa sarjassa. Elina ja Emmi aloittivat samalta puolelta kaaviota, mutta eivät joutuneet kohtaamaan toisiaan ensimmäisellä kierroksella. Elina sai vastaansa CheckMatia edustaneen Samantha Cookin. Ottelu alkoi Elinan määräämässä tahdissa, mutta Samanthan vahvat ohitusyritykset ajoivat Elinan puolustuskannalle. Elina ei kuitenkaan tyytynyt passailemaan, vaan palautti sinnikkäästi guardia ja piti pelin aktiivisena. Samantha prässäsi lopulta itsensä 5-0 voittoon. Elinalle lupaava kisastartti purppuravöisenä.

Elina pelaa guardia.
Sain ensimmäisellä kierroksella vastaani Hilti-sisko Karin Grenin Tukholmasta. Sain itseni liikkeelle erittäin hyvin, ja pistetaululla olikin reilun minuutin jälkeen lukemat 5-0. Ottelu päättyi voittoon käsilukolla halfguardista ajassa 1:58, joten sain säästeltyä hyvin voimia seuraavaan otteluun, jossa vastaan tuli ruotsalainen Diana Kajic. Pääsin nopeasti pelaamaan guardia, josta etenin nilkkalukon kautta päälle. Loppu ottelu menikin sitten guardia ohittaessa. Diana oli erittäin sinnikäs, ja sai passattua monta ohitusyritystä, mutta lopputuloksena 7-0 voitto ja paikka finaalissa.

Semifinaali ohi.
Finaalissa kohtasin Elinan voittaneen Samanthan. Sain otteluun unelma-alun päästessäni rakentamaan käsilukkoa guardista. Samantha sai kuitenkin purettua lukon, ja ottelu eteni pistettömänä loppuun saakka. Samantha oli parempi eduin 3-2, joten tällä kertaa jouduin tyytymään hopeamitaliin.

Purppuravöiset -69 kg. Tässä vaiheessa hopea ei vielä oikein hymyilyttänyt.
Venla pääsi ottelumaan sunnuntaina. Omaan sarjaan Venla ei saanut vastustajaa, mutta ruskeavöisten avoimessa oli onneksi neljä ottelua tarjolla. Venla pääsi heti alussa ottamaan mittaa kokeneesta ruotsalaisesta Maxine Thylinistä. Vahva painepeli tuotti tulosta, ja Venla pääsi nopeasti guardista ohi. Maxine kuitenkin palautti guardin, ja lähti hakemaan sweeppiä. Venla vastasi sweeppiyritykseen nappaamalla tiukan polvilukon kiinni, ja tuloksena ensimmäisestä ottelusta hienosti lopetusvoitto. Toisessa ottelussa väkevä keskisarjalainen Glaucia Braga ei päässyt hyödyntämään vahvuuksiaan, ja Venla otti varmoin ottein 10-0 voiton.

Venla ohittaa guardia.
 Sarjan semifinaali tarjosi kannatusjoukoille sydämentykytyksiä tasaisuudellaan. Vastassa oli taitava saksalainen Charlotte von Baumgarten. Charlotte pääsi nopeahkosti 2-0 johtoon, mutta Venla vastasi nopealla sweepillä ja tasoitti pelin. Venla sai vielä yhden sweepin jälkeen puristettua itsensä guardista ohi. Charlotte aloitti kuitenkin aggressiivisen loppukirin, ja olikin lopussa Venlan selässä, mutta tiukkaakin tiukemmat ottelun jälkeen Venla eteni finaaliin pistein 6-7. Finaalissa oli vastassa tuttu norjalainen Eirin Nygren. Finaali päättyi tiukoin lukemin 2-2, edut Venlan hyväksi 2-1. Kisat päättyivät siis hienoimmalla mahdollisella tavalla, kun Venlan kaulaan ripustettiin avoimen sarjan kultamitali.

Ruskeavöisten avoin sarja.
Kiitos taas kerran meidän huikealle kisa- ja reissutiimille! Kiitos myös suomalaisille mustavöisille Mikko Rouvalille ja Jarkko Mäkelälle, jotka ystävällisesti kulmasivat Venlaa koko sarjan ajan. Nykyisen karsinasysteemin vuoksi kulmaaminen alempivöisenä on mahdotonta, joten oli mahtavaa että apua löytyi vaikka meillä ei omaa mustavöistä mukana ollutkaan.

Luchadorat vapaapäivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti