maanantai 30. joulukuuta 2019

Kun tytöstä kasvoi nainen - vuosikymmen naisten treenien parissa

Lokakuussa tuli täyteen kymmenen vuotta Fight Clubin kaikkien aikojen ensimmäisistä tyttöpaineista (19.10.2009). Alussa painittiin tyttöjen kesken kerta viikkoon, ja tammikuussa 2011 järjestettiin ensimmäinen naisille suunnattu brasilialaisen jiu-jitsun peruskurssi Jyväskylässä. Keväällä 2011 sai alkunsa myös tämä blogi, erään treenajaan toiveesta. Tarkoituksena oli ylläpitää treenipäiväkirjaa, jotta olisi helpompi pysyä kärryillä viikottaisissa harjoituksissa. Treenipäiväkirjan lomaan syntyi myös kirjoituksia treenaamiseen ja kisaamiseen liittyen, näistä ehdottomana yleisön suosikkina 2012 kirjoitettu "Ensimmäistä kertaa kisoihin? Mitä siellä tapahtuu ja miten siitä kaikesta selviää?"

Jyväskylän Fight Like A Girl Club on aina perustunut yhdessä tekemiseen. Se ei ole yhden vetäjän ympärille rakentunut treeniryhmä vaan ajatuksena on ollut alusta saakka vastuun jakaminen ja eteenpäin siirtäminen. Uskon, että juuri tämän vuoksi naisten painit kukoistavat Fight Clubilla edelleen. Treenit eivät ole kaatuneet yksittäisen henkilön kyllästymiseen, väsymykseen tai poismuuttoon. Toiminta on pysynyt käynnissä ja kehittynyt. Tytöstä on vuosien mittaan kasvanut nainen. Vuosikymmenen aikana moni "tukipilari" on muuttanut työn ja opiskelun perässä maailmalle, osa on palannut maailmalta, ja osa pysynyt kotikentillä viemässä toimintaa eteenpäin. Nainen on saattanut lähteä Jyväskylän Fight Clubilta, mutta Jyväskylän Fight Club ei koskaan lähde naisesta. Yhteys kodin ja maailman välillä pelaa yhä, se on johtanut vuosikymmenen yli kestäneeseen ystävyyteen ja yhteistyöhön.

Ei löytynyt valokuvaa kaikkien aikojen ensimmäisistä treeneistä, mutta sen sijaan tällainen raportti Facebookin syövereistä.
20. joulukuuta 2010
13. syyskuuta 2011
18. syyskuuta 2012
4. marraskuuta 2013
26. helmikuuta 2014
15. maaliskuuta 2015
23. helmikuuta 2016
15. huhtikuuta 2017
25. helmikuuta 2018
19. marraskuuta 2019

Vuosikymmen on pitänyt sisällään hienoja hetkiä. On mahdotonta listata niitä kaikkia tähän, osan näistä voi löytää blogin Vuosikertomuksia -välilehdeltä. Tyydyin kasaamaan ryhmäkuvia erinäisistä tilanteista jokaiselta kuluneelta vuodelta. Treenikuvauksia tästä blogista löytyy vuosilta 2011-2018. Tämän jälkeen aika ja elämä ovat ottaneet vallan, ja treenien viikottainen raportointi on jäänyt. Kyseessä on kuitenkin hieno arkisto kamppailu-urheiluseuran treeneistä ja niiden kehittymisestä. Blogi ei siis ole ollut järin aktiivinen viimeisen parin vuoden aikana. Viikottaisen treenipäiväkirjan aika lienee ohi, mutta sen sijaan blogi jatkaa elämistään. Tavoitteena on julkaista treeneihin, kisoihin ja kamppailu-urheiluun liittyviä tekstejä silloin kun niitä tekee mieli kirjoittaa. Ja vaikka blogi onkin vähän vähemmän aktiivinen, on naisten painien toiminta salilla aktiivista. Jään odottamaan innolla mitä seuraava vuosikymmen tuo mukanaan.

- Venla

Niille, jotka eivät tunne tai tiedä, kirjoittaja, minä, Venla, treenasin aktiivisesti Jyväskylän Fight Clubilla vuosina 2008-2014. Olin järjestämässä 2009 ensimmäisiä tyttöpaineja, eli olen niin sanottu vanha kettu. Vuonna 2015 muutin Ruotsiin, Örebrohon, jossa treenaaminen on jatkunut Akademi Nord -seurassa. Yhteys Jyväskylän Fight Like A Girl Clubiin on säilynyt vahvana molemmin puolisten vierailujen, yhteisten kisareissujen ja tärkeiden ihmissuhteiden kautta. 

maanantai 12. marraskuuta 2018

Viikon tai kahden video

Viimeiset viikot tyttötreeneissä on keskitytty spider guardin pelaamiseen. Spider on erityisesti puvulla käytettävä tapa kontrolloida kaveria. Tiistaina 6.11. edettiin spiderista lassoon saakka. Viikon (tai kahden) videolla siis lassoon eteneminen ja sweeppi spiderhookkia hyödyntäen. Päälle noustessa avautuu usein paikka myös hauislukolle.


maanantai 22. lokakuuta 2018

Nealle sininen vyö

Sunnuntaina 7.10. saatiin Fight Like a Girl Clubiin lisää väriä kun Nea korotettiin siniselle vyölle. Nean paini on mennyt viime aikoina hurjaa vauhtia eteenpäin, säännöllisen treenin ansiosta. Vahvuutena Nealla on aina ollut vahva pystyottelu ja päältä prässääminen, mutta viime aikoina kehitystä on tapahtunut myös alta pelaamisesta.  Kaikin puolin oli siis jo aika siirtyä seuraavalle vyölle!

Uuden vyön omistaja ja muut päivän tyttötreenaajat

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Week 42: Attacking the turtle


The theme of week 42 was again related to taking the back, retaining back control, and submitting. On Tuesday, we drilled some of the staff of the previous week and finally we practiced some submissions that work nicely if you happen to fall from the underhook side of the back control. On Sunday, we practiced various ways to attack the turtle. After establishing back control, we finished the job with an RNC. Follow the link below to watch a video with one of the techniques that we practiced.
https://www.dropbox.com/s/ggx0i8gorl8fffl/VID_20181021_143130940.mp4?dl=0

lauantai 13. lokakuuta 2018

Week 40: More back takes and back control


On week 40, we did more back take and back control stuff. On Tuesday, we practiced arm drag and back take from butterfly guard. After establishing back control, we closed the deal with two different submission options (a choke and an armbar). On Sunday, we drilled again Tuesday's techniques and we also practiced how to retain or recover the back control when the opponent is trying to escape (see video). Nea was promoted to blue belt on Sunday. Congrats Nea!

maanantai 8. lokakuuta 2018

Viikon 39 video

Viikolla 39 katsottiin hieman yksityiskohtia selkäkontrollin saantiin ja yhtenä lopetusvaihtoehtona käsilukko.



lauantai 29. syyskuuta 2018

Week 38: Back takes

On week 38 we worked on two different back take scenarios. On Tuesday, we did a leg drag guard pass, and from side control transition to the back. On Sunday we did back takes starting from the closed guard. We also saw a couple of submissions from the back control. Here is one of the techniques that we practiced.