sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tiistai 9.12. - Peruskurssi: jalkalukot

Viime viikon tiistaina kävimme läpi jalkalukkoja: suora nilkkalukko, heel hook ja toe hold. Näistä ensimmäinen on sallittu aina aloittelijoista ja valkovöisistä saakka, kahteen muuhun liittyy laji- ja liittokohtaisia erityissääntöjä. Tärkeintä heel hookin ja toe holdin kohdalla on alkuun oppia tunnistamaan ne, jotta osaa reagoida ajoissa (taputtamalla) kaverin lukotusyrityksiin.

Suora nilkkalukko.
Kaverin jalka haetaan omaan kainaloon siten, että oman käden niin sanottu terävä puoli painautuu kaverin akillesjännettä vasten. Kaverin reisi otetaan omien jalkojen väliin siten, että ulompi jalkaterä on kaverin lantion kohdalla kontrolloimassa ja sisempi jalkaterä tämän lantion alla. Lukko kiristetään kyljellään taivuttamalla yläkroppaa taakse ja tuomalla lantiota eteenpäin. BJJ-säännöillä (ja no gi) ulompi jalka ei saa mennä kaverin reiden yli, ja lopetus tulee kiristää aina sille kyljelle, jonka puolen jalka kaverita on hallussa.

Heel hook.
Tässä ulomman jalan saa viedä kaverin reiden yli, ns. knee reaping -position kautta. Kyseinen lopetus on sallittu ADCC-lukkopainisäännöillä painittaessa. Lukotettava jalka viedään omien jalkojen väliin ja tällä kertaa vain kaverin jalkaterä viedään omaan kainaloon. Näkyville jää kaverin kantapää, jota lähdetään vääntämään ylös päin. Lopetus tulee kiertävänä polvilukkona, eikä aina varoita itsestään kovin aikaisin. Toisin sanoen ei kannata odottaa kovaa kipuaistimusta taputtamiseen, etenkään alussa lukon ollessa tuntemattomampi, sillä tässä rikkoo itsensä helposti.

Toe Hold.
Lähdettiin tekemään samasta paikasta kuin heel hook. Kaverin jalkaterästä otetaan ote jalkapöydän puolelta omalla saman puolen kädellä ja toisella kädellä haetaan kimuraote omasta ranteesta kaverin jalan ympäri. Lukko kiristetään viemällä kaverin kantapäätä kohti tämän takapuolta, samalla nilkkaa sisään päin kääntäen.

Alla havainnollistava video heel hookista ja toe holdista. Videolla on alkuun muuta, mutta noin 44 sekunnin kohdalla tulee vielä nuo. Yrittäkää saada jaloista selvää, mikä kuuluu kenellekin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti