Jyväskylän Fight Like a Girl Club on Jyväskylän Fight Clubilla treenaavista naisista koostuva treeniporukka. Lajeinamme ovat brasilialainen jiu-jitsu, lukkopaini ja vapaaottelu. Klubilla on naisten treenit kahdesti viikossa. Tämä blogi toimi vuosina 2011-2018 näiden treenien treenipäiväkirjana. Toiminta salilla jatkuu entisellään, mutta treenipäiväkirjan sijaan blogissa julkaistaan nykyisten ja maailmalla vaikuttavien klubilaisten kirjoituksia treeneistä, kisaamisesta ja kamppailevista naisista.
Sunnuntai 30.11. - Peruskurssi: pako alta sekä lopetuksia päältä sivusidonnasta
Sunnuntain treeneissä keskityttiin sivusidontaan sekä alta että päältä. Aluksi katsottiin pakenemista, eli alla olijan näkökulmaa. Alta paetessa on jälleen kerran muistettava, että pakeneminen on työtä, ja yleensä ei hirveän kaunista. Ensin täytyy hakea omat kädet itsen ja kaverin väliin: ne vähentävät kaverin painetta sekä tuovat ns. raamit myös työntämiseen. Jos kaveri sitoo perinteisellä pää-käsi -otteella, tuodaan päänpuoleinen käsi kaverin naaman edestä tämän kaulalle hartiallinjan suuntaisesti. Toinen käsi haetaan itsen ja kaverin väliin ensin siltaamalla kaveria kohti, jolloin käden saa vedettyä väliin. Tämän jälkeen tehdään katkarapuliike kaverista pois päin siten, että käännytään samalla kyljelleen kaveria kohti. Alempi jalka tuodaan väliin polvi edellä ja päälimmäinen jalka varpaat edellä. Tästä vedetän kaveri guardiin, näissä treeneissä suljettuun. Joku kontrolli täytyy aina olla, sillä muutoin kaveri pääsee helposti takaisin guardin ohi sivusidontaan, ja koko työ on tehty turhaan.
Sivusidontaa, kaverin puoleinen polvi estää tätä menemästä mounttiin
Toisena pakona katsottiin ns. testokääntö. Siinä halataan kaveri kiinni itseen omalla pää-käsi -kontrollilla. Ensin haetaan kaverilta työntöreaktio siltaamalla tätä kohti, jonka jälkeen sillataan kaverista pois päin. Jos ja kun kaveri työntää takaisin ensimmäiseen siltaan, lähtee tätä melko helposti toisella sillalla tilanteessa ympäri. Jos kaveri ei työnnä vastaan, voi tilanteesta pyrkiä yksinkertaisesti vain nousemaan päälle.
Sivusidonnassa alla kannattaa pitää kädet suojassa lähellä omaa vartaloa, sillä muuten ne ovat alttiina lopetuksille. Katsoimme päällä olijan näkökulmasta kaksi lopetusta, americanan ja kimuran. Periaatteessa kyseessä on sama tekniikka, mutta kaverin käsi on eri suuntaan. Americanassa kaverin käsivarsi osoittaa ylöspäin. Haetaan ote kaverin ranteesta tämän pään puoleisella kädellä ja paineitaan käsi kiinni mattoon. Oma käsi on tiiviisti kyynärpää kaverin päätä vasten, ja toisella kädellä haetaan ote omasta ranteesta. Kiristetään lopetus kääntämällä kaveria olkavarresta ylös päin.
Kimura on periaatteessa sama lopetus, mutta nyt kaverin käsi osoittaa alaspäin. Haetaan ote kaverin ranteesta tämän jalkojen puoleisella kädellä ja sen jälkeen omasta ranteesta toisella kädellä. Lukon voi yrittää kiristää tästä, mutta yleensä se ei onnistu. Säilytetään otteet käsillä. Pään puoleinen jalka astutaan kaverin pään toiselle puolelle, puristetaan kaverin vartalo jalkojen väliin ja vedetään kaverin olkavarsi vatsaa vasten. Tästä lähdetään kääntämään kaverin kyynervartta tämän selkäpuolelle.
Alla olevalta videolta ymmärtää ehkä paremmin kuin tekstistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti