keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tiistai 6.9.2011 - Peruskurssi: hip bump ja kimura

Peruskurssilla edettiin "ekaan" sweeppiin eli kääntöön saakka. BJJ:ssä sweepit lähtevät aina jostakin guardista, lukkopainissa myös muista positioista lähtevät käännöt ovat pistesuorituksia. Käytännössä sweeppaaminen tarkoittaa, että päästään alta päälle.

Edellisellä kerralla katsottiin suljettua guardia päällä olijan näkökulmasta. Nyt treeneissä opeteltiin eväitä myös alla olevalle, guardin pitäjälle. Kävimme läpi yhden sweepin, hip bump, sekä yhden lopetuksen, kimura.

Hip bump -sweep: lähtö suljetusta guardista. Oma käsi/kylki tähdätään kaverin ristikkäisen olkapään yli. Samalla otetaan kaverin tukikäsi haltuun. Jalkojen avulla ponnistetaan, ja "pukataan" voimakkaasti lantiolla kaverin kainaloon - tästä nimi hip bump. Liike jatkuu kääntönä ja päätyy mount -positioon (linkin video-esimerkistä poiketen jalat voi avata myös ennen ylös menemistä, jolloin ponnistus alkaa jo alhaalta). Hip bump on vaikeaa pakottaa, joten se kannattaa ajoittaa kaverin postuuran ollessa suorassa, tai etenkin jos kaveri nojaa taakse päin. Hyvä paikka saattaa avautua, jos on yrittänyt rikkoa kaverin postuuraa aktiivisesti ja tämä puolustautuu vetämällä itseään takaisin ylös. Liikkeen suunta ei ole suoraan eteenpäin vaan pikkuisen viistoon, kaverin hartian yli. Sen jalan nilkka, jonka yli sweepissä "käännytään" on hyvä muistaa pitää maata vasten suorana, eikä aktiivisena ponnistavan jalan tavoin!

Kimura suljetusta guardista: lähdimme tekemään kimuraa hip bump -liikkeestä, joka ei jostain syystä onnistu loppuun saakka. Kaverin tukikäsi otetaan haltuun hip bump -liikkeen tavoin ja toisella kädellä tartutaan kiinni kaverin tukikäden ranteesta. Ote suljetaan ottamalla toisella kädellä kiinni omasta ranteesta. Ote on ns. apinaote, eli peukalo on muiden sormien kanssa samalla puolella. Tällöin oma ranne pystyy liikkumaan vapaammin. Oma lukotettavan käden puoleinen jalka heitetään kaverin selän yli, jolloin kaveri saadaan pidettyä alhaalla. Kimuraa lähdetään kiristämään kaverin selkäpuolelle. Linkki -videolta voi katsoa perus kimuran guardista. Videolla kimuraa ei haeta hip bump -liikkeestä, mutta tapa on silti samanlainen.

Testasimme loppuun pikaisesti myös kimuran side-positiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti