keskiviikko 14. syyskuuta 2011

sunnuntai 11.9. - peruskurssi: side alta ja guardin ohituksen puolustaminen

Käsittelyssä side positio, tällä kertaa alla olevan näkökulmasta. Alta sidesta on hankalaa hyökätä, joten yleensä ainoa tehtävä on paeta sidesta ja samalla olla huolellinen, ettei joudu alle mountiin tai lopetetuksi. Omat kädet on hyvä pitää lähellä vartaloa, kyynerpäät kiinni omassa vartalossa. Käsiä ei kannata ojentaa suoraksi, sillä ne ovat altiit lukotukselle. Selkä maassa on vaikeaa liikkua mihinkään, joten ensimmäinen tehtävä on pyrkiä kyljelleen, kasvot kaveria kohti. Jotta kääntymiseen saadaan tilaa, tehdään silta ja katkarapu kaverista poispäin, samalla käännytään kyljelleen. Käsillä työnnetään kaveria päästä/hartiaseudulta/kainalosta (joskus siitä mistä saa työnnettyä;) samalla kun lantio ammutaan kaverista poispäin katkaravulla. Tämä voi antaa tarpeeksi tilaa (half-)guardin palauttamiselle.

Joskus kaveri päällä sitoo niin hyvin, ettei pysty kääntymään kyljelleen kaveria kohti. Tällöin voi yrittää toiseen suuntaan, kädet edelleen lähellä vartaloa. Omat jalat "vedetään alle" ja samalla käännytään polvilleen kilpikonna-asentoon. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana, jottei kaveri saa selkää haltuun.

Katsoimme myös hieman "framing" -ajattelua, puolustuksena guardin ohittamiseen. Periaatteesta sidesta pako on osa samaa ideaa, käsien toimiessa "kehyksinä", ja katkaravun kautta palautetaan guard. Idea toimii siten, että kun kaveri lähtee ohittamaan etupuolelta (=itse olet kyljellään, kasvot kaverin ohituspuolta kohti), käsien avulla muodostetaan ns. kehykset eli omat kädet laitetaan kaverin ja itsen väliin tämän lähtiessä ohitukseen. Hyviä kohtia ovat kaverin hartialinja tai lantio. Tarkoitus ei ole tarttua kaveriin vaan laittaa kämmenet tätä vasten. Katkarapuilemalla kaverista pois päin guardin palauttaminen onnistuu. Kun on aikaa, suosittelen katsomaan video-linkin, jossa paljon yksityiskohtia. Myös vinkkejä siihen, jos kaveri ohittaa toiselta puolelta. Kilppariin kääntyminen voi toimia tässäkin tapauksessa, mutta jälleen täytyy olla tarkkana, ettei toinen saa selkää haltuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti