torstai 25. helmikuuta 2016

Sunnuntai 21.2. - Peruskurssi: Kauluskuristuksia

Peruskurssin vikoissa treeneissä tutustuttiin pukupainin hienouksiin kuristusten muodossa. BJJ:ssä puku on siis olennainen osa kamppailua ja sitä voi hyödyntää sekä otteiden hakemiseen, kaverin kontrollointiin, horjuttamiseen että myös lukuisiin lopetuksiin. Pukuotteissa tyyli on suhteellisen vapaa, kunhan muistaa, että muita sormia kuin peukaloa ei saa laittaa kaverin hihan tai lahkeen sisään.

Ensiksi katsoimme ristikuristusta suljetusta guardista tehtynä. Haetaan toisella kädellä ote kaverin ristikkäisestä kauluksesta siten, että neljä sormea menee kauluksen sisään ja peukalo jää kaverin kaulaa vasten. Ote kannattaa hakea niin syvältä kuin saa, mieluiten ihan niskalapun kohdilta. Tästä nykäistään kaveria kädellä alaspäin ja samalla autetaan jaloilla. Jalat tuodaan kaverin hartioiden ympärille, jolloin tämän on vaikea palauttaa hyvää posturea. Lähdetään tuomaan toinen käsi kiinni olevan alta samanlaiseen otteeseen toiselle puolelle. Mikäli kaveri tuo leukaa rintaan tai tilaa on muuten vähän, voidaan ensimmäisellä kädellä aurata kaverin leukaa hieman ylöspäin - kuitenkin ote koko ajan kiinni pitäen. Kun molemmat kädet ovat ristikkäin kaverin kauluksissa lähdetään kuristusta kiristämään vetämällä omia kyynärpäitä kohti kylkiä. Samalla pidetään huolta, että ranneluiden terävä puoli on koko ajan kaverin kaulan verisuonia vasten. Kuristus toimii siis samalla periaatteella kuin selästä tehtävä RNC.

Ristikuristusta hakemassa
Ristikuristuksen voi aivan yhtä hyvin lähteä tekemään myös mountista päältä. Haetaan ensin toinen käsi paikalleen ristikkäiseen kaulukseen. Jos toista kättä ei saa samantien sujautettua paikalleen, voi tilaa lähteä hakemaan nojautumalla toisen käden varassa eteenpäin ja painamalla kaverin leukaa kauluksessa olevalla kädellä ylös ja sivulle päin. Otetaan otteet taas niin syvältä kuin saa ja vedetään kyynärpäät tiukasti omia kylkiä vasten. Tuodaan paino matalaksi kaverin päälle ja lähdetään tuomaan omaa päätä kohti mattoa kaverin pään yläpuolelle. Kuristus voi toki kiristyä aiemminkin. Sekä mountista että guardista tehtävässä ristikuristuksessa yleisin virhe on lähteä vetämään omia kyynärpäitä sivulle päin. Tämä luo illuusion kiristämisestä, mutta todellisuudessa paine kaverin kaulalla vain heikkenee. Maltti on siis valttia ja tiiviys takaa kuristuksen kiristymisen.

Helille pakkosyötetään hieman muunneltua banaania
Katsoimme treeneissä myös selästä tehtävän banaanikuristuksen (bow & arrow choke). Lähdetään liikkeelle tutusta turvavyöotteesta. Tästä lähdetään tarttumaan kaverin kaulaa vasten olevalla kädellä vastakkaisesta kauluksesta siten, että peukalo menee kauluksen sisään ja muut sormet jäävät ulkopuolelle. Toisella kädellä tartutaan kaveria housun lahkeesta (polvesta jos ylettää, muuten lantion seudulta) ja lähdetään istumaan ylös samalla kääntyen kohtisuoraan kaveria kohti. Kauluksessa olevan käden kyynärpäätä vedetään taas omaa kylkeä kohti ja ote kaverin lahkeesta estää tätä pyörähtämästä pakoon. Mikäli kuristuksen viimeistelyssä tarvitsee lisäapua, voi alemman jalan tuoda vielä kaverin hartian päälle.

Vikojen pekutreenien porukka
Peruskurssi on nyt siis kuristeltu ja taputeltu pakettiin. Jatkossa kaikki pekulaiset ovat tervetulleita osallistumaan kaikkiin Clubin ohjattuihin treeneihin (BJJ, lukkopaini ja vapaaottelu) sekä vapaavuoroille. Tyttöporukalla jatkamme painimista tuttuihin tyttöpainiaikoihin eli tiistaisin klo 18-19:30 sekä sunnuntaisin klo 13-14:30. Iso kiitos kaikille peruskurssille osallistuneille ja tervetuloa vakituiseen Figh like a girl -jengiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti