keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tiistai 9.2. - Peruskurssi: avoin guard päältä


Tällä kertaa keskityttiin guardin pelaamiseen päällä olijan näkökulmasta. Ensin katsottiin päällä olijan hyvää otteluasentoa, kun ollaan tilanteessa, jossa ei ole vielä otteita kiinni. Päällä ollessa tulisi tähdätä siihen, että oma pää olisi samalla tasolla kuin alla olijallakin. Tämä tapahtuu niin, että joustetaan polvista (eikä siis taiteta itseä selästä). Näin omiin jalkoihin jää vähemmän tilaa, minne kaveri voi hyökätä ja lisäksi oma liikkuminen on helpompaa (vaikka reisissä saattaakin tuntua!). Lähdettiin rikkomaan kaverin hyvää asentoa, tavoitteena oli saada kipattua kaveri selälleen. Hyviä paikkoja kaverin kumoamiseen on työntää käsistä, hartioista tai otsasta ja napata kaverin nilkan takaa kiinni.

Avoimessa guardissa joustetaan polvista

Jos kaveri on saanut omat jalat hookeiksi polvitaipeisiin, lähdettiin poistamaan hookkeja. Tuodaan kädet kaverin säärille (rapukädet), tuodaan omaa polvea sisäänpäin eli työnnetään polven avulla kaverin kantapäätä kohti pakaraa ja tehdään omalla jalalla tuulilasinpyyhkijäliike eli säärtä pyöräytetään viuhkamaisella liikkeellä. Näin saadaan oma jalka kaverin jalkojen väliin ja astutaan toista jalkaa hieman sivuun. Hookkien poistossa on tärkeää, että koko liikkeen ajan oltaisiin mahdollisimman tasapainoisessa asennossa. Eli ei lähdetä nostamaan omaa jalkaa suoraan ylöspäin, jolloin oma paino tulee kokonaan toisen jalan varaan. Useasti hookin poisto ei onnistu ensimmäisellä yrityksellä vaan vaatii kärsivällisyyttä.


Tehtiin tuulilasinpyyhkijään jatkoksi knee slide pass -ohitus. Eli on saatu astuttua toinen jalka kaverin jalkojen väliin. Tuodaan tämän jalan puoleinen käsi kaverin lantiolle ja toinen käsi kaverin polven kohdalle ja samalla lähdetään liuttamaan jalkaa kaverin reiden/nivusen päältä, polvea tähdätään mattoon. Samalla lantiolla oleva käsi liukuu kohti kaverin kainaloa, tuodaan pää kaverin pään viereen mattoon kiinni (samalle puolelle minne ollaan liukumassa) ja työnnetään kaverin päätä taas toiseen suuntaan (half guard -kerralta tuttu ”älä katto mua kun mä ohitan sua”). Toisella kädellä otetaan kontrolli kaverin ojentajan takaa. Jalka saadaan kokonaan ohi guardista niin, että liutetaan polvea suoraan sivulle, ja näin saadaan oma lantio mattoon. Viimeistellään ohitus hyvään sivusidontaan.





Toisena ohituksena katsottiin jalkaveto tilanteesta, jossa kaveri on tuonut jalat lantiolle. Otetaan saman puolen kädellä ote nilkasta, tuodaan omaa lantiota hieman eteenpäin, tuodaan lantiota taaksepäin ja samalla nilkalla olevalla kädellä tuodaan jalkaa sivuun ja otetaan toisella kädellä ote pohkeen takaa. Samalla tiputetaan itsemme kaverin sivuun, lantion päälle. Otetaan kädellä hyvä kontrolli niskan takaa ja liikutaan taas hyvään sivusidontaan. Jalkaveto on nimityksenä hieman harhaanjohtava, jalkaa ei siis varsinaisesti vedetä vaan siirretään pois tieltä. Tärkeintä tässä on saada lantiolla aikaan liike. Jalkavedossa auttaa myös se, kun työnnetään lantiolla ensin eteenpäin niin kaverin reaktio on yleensä tähän työntää jalalla. Näin ollen kun tuodaan lantiota taaksepäin, saadaan jalka jopa helpommin pois tieltä. Alla olevasta videosta saa kuvaa siitä, mihin päin liikutaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti