 |
| Lopputulema |
Tämä kevät oli kisavalmistautumisen kannalta äärimmäisen epäonninen. Hyvin sujuneiden European open -kisojen jälkeen panostin päivätyöhöni jatko-opiskelijana. Toki kävin myös treeneissä, mutta niiden fokus oli enemmän ajanvietossa kuin tavoitteellisessa kisavalmistautumisessa. Suunnitelmana oli aloittaa mundiaaleihin valmistautuminen huhtikuun alussa.
No, suunnitelmat eivät aina pidä. Huhtikuun alussa tulin kipeäksi, pientä kuumeilua ja muutenkin vetämätön olo. Ratkaiseuna oli siis lepo. Yhdessä vaiheessa luulin taudin jo menneen ohi parin viikon kotona oleilun jälkeen. Ehdin pikkuisen treenatakin; hyvä herätys kisojen kannalta oli Konivuoren Jonnan vierailu Jyväskylässä. Pääsin pitkästä aikaa painimaan oman painoluokan naistaiturin kanssa, mikä paljasti hyvin etenkin guardipelin aukkoja. (Jonna voittikin sitten mundeissa purppuravöisten superraskaan sarjan!)
Sitkeä tauti tuli kuitenkin takaisin ja lepo astui taas kuvioihin. Toukokuun alussa kisasin BJJ Finnish Openissa, jossa kohtasin kahdesti ruotsalaisen purppuravyön Klara Tibblingin, häviten tälle molemmat matsit. Ruskealla vyöllä kisatessani en kohdannut kuin muutaman oikeasti oman painoiseni vastuksen, ja nämäkin olivat vastassa lukkopainikisassa. Aivan kuten sparri Jonnan kanssa, myös matsit Klaraa vastaan muistuttivat oman pelin aukoista, joihin puuttua ennen mundiaaleja.
Sairastelun vuoksi en edelleenkään voinut panostaa täysillä treenaamiseen. Niinpä suurin osa viimeisten viikkojen valmistautumisesta oli henkistä. Viimeisellä viikolla ennen rapakon taakse lähtöä valikoitiin sitten muutamia harjoitusvastuksia, joiden kanssa keskityttiin matsin aloitukseen: tärkeintä on saada oma peli käyntiin heti alusta saakka. Viimeisissä kovissa treeneissä taidettiin ottaa seitsemän erää, aina pystystä lähtien. Erän mitta oli yksi minuutti, taukoa erien välissä neljä minuuttia. Tavoitteena oli terävyys matsin alkuun.
 |
| Matkalla rapakon yli saatiin jätskit |
Bisnesreissu. Aikasempina vuosina ollaan aina lennetty kisoihin n. viikkoa ennen alkua. Aikaeron ollessa 10 tuntia ainakin minua vaivaa jet lag. Tänä vuonna päästiin kuitenkin matkaan myöhemmin, vasta keskiviikkona matsien ollessa lauantaina. Hotelli valittiin tutulta alueelta Long Beachin Downtownin alueelta. Koska matkassa olivat lisäkseni kokeneet mm-konkarit Hanna ja Elina, pystyimme keskittymään itse asiaan. Ei turistireissuja Hollywood -kyltille tai Venice Beachille, vaan pysyteltiin kisoja edeltävät päivät hotellilla ja Long Beachin alueella. Tutut ruokapaikat ja muutenkin tuttu alue helpottivat oleilua, jolloin pystyi keskittymään kisoihin ilman stressiä. Käytännössä emme siis tehneet oikeastaan mitään muutamaan päivään. Jännitti paljon, miten mahdan tottua aikaeroon muutamassa päivässä, mutta melatoniini iltaisin auttoi kääntämään unirytmin kohdilleen.
Elina otteli perjantaina, joten kisapaikalla tuli käytyä muutama tunti sinä päivänä. Muuten pyrittiin välttelemään kisapaikalla hengailua, sillä se on melkoisen väsyttävää. Urheiluhallin penkit eivät ole ne kaikkein ergonomisimmat ja ilma hallissa on paksua.
Kisat - lauantai
Omat matsit alkoivat lauantaina aamukymmenen aikoihin. Ajattelin ajankohdan olevan hyvä, koska se vastasi Suomen iltakahdeksaa. Mustavöisissä ottelujärjestys on erilainen, ja urakka alkoi oman painoluokan sijaan avoimella sarjalla. Ensimmäiseen matsiin sain vastaani Leanna Ditrichin; en tiennyt Leannan tyylistä niinkään, mutta tiesin hänen olevan minun tapaani ensimmäistä kertaa mustavöisenä mundiaaleissa.
Lämmittelyn ajoittaminen oli tänä vuonna käyttöön otetun matsijärjestelmän vuoksi aiempaa helpompaa. Näytöltä pystyi seuraamaan oman tatamin otteluiden etenemistä ja oman matsin arvioitua alkamisajankohtaa. Lämmittelin tavalliseen tapaani juoksemalla hien päälle sekä avaamalla paikkoja dynaamisilla venyttelyillä. Hiki pysyi hyvin päällä matsiin saakka ja olo tuntui ihan hyvältä, joskin luonnollisesti jännitti matolle meno.
Ekan matsi lähti käyntiin hyvin, ja pääsin pelaamaan päältä vastustajan vetäessä guardiin. Alun jälkeen kuitenkin huomasin, että kroppa ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Hapotti, enkä saanut raajoja liikkumaan, vaikka pää olikin hereillä. Selvisin kuitenkin kahdeksanminuuttisen loppuun. Jännitys seuraava matsia kohtaan muuttui huolestuneeksi: jaksanko enää painia? Ja oman sarjan alku oli vasta iltapäivällä, olisinko enää kunnossa siellä?
Ekan ja toisen matsin välillä oli aikaa tunnin verran. Yritin puhua pään ympäri huolehtimisesta ja keskittyä tulevaan. Söin vähän suklaata. Tiesin jo tässä vaiheessa, että seuraava vastus olisi kova, Beatriz Mesquita. Tunnin tauko tuli näköjään tarpeen. Matsin alkaessa huomasin kropan olevan jälleen pelissä mukana ja hapotuksen hävinneen. Ilmeisesti kroppa oli käynnistynyt ekan matsin aikana ja tunti välissä sai sen hyrräämään tasaisesti. Olo oli hyvä!
Ja matsi Biaa vastaan alkoi niin ikään hyvin. Pääsin päälle ja pysyin alkuun otetaistelussa mielestäni ihan hyvin kärryillä. Matsin edetessä Bian kokemus kuitenkin alkoi näkyä, ja tämä otti koko matsin täysin haltuunsa. Ekan hip bump -sweepin jälkeen löysin itseni pinon alimmaisena. Jossain vaiheessa pääsin vielä kampeamaan takaisin päälle ja yrittämään ohikin guardista, mutta ohituksen sijaan päädyin taas (kevyesti) alle ja lopulta Bia sai kuristettua minut selästä. Tappiosta huolimatta olo oli mahtava: kroppa toimi ja sain otella kovaa vastaan. Parasta oli, että Bian vei minua täydellisesti ajoitetulla "peruskurssipainilla". Olisin voinut voittaakin Bian, sitä en epäile. Sitä varten olisi vaan pitänyt olla paljon röyhkeämpi omissa yrityksissä. Kroppa oli nyt mukana, mutta pää ei niinkään.
Tappion jälkeen piti sitten koota itsensä omaa sarjaa varten, mikä ei ollut mitenkään vaikeaa. Eniten vaikutti pitkä odotus välissä, mutta käytin sen superraskassarjalaisena syömiseen ja lepoon. Omassa sarjassa oli vuorossa semifinaalimatsi, finaalit käytiin vasta seuraavana päivänä. Tiesin siis, että nyt tarvitsee vain tämä matsi hoitaa. Vastassa oli ennestään tuntematon Leticia Lalli, joka etukäteen katsomieni videoiden perusteella vaikutti painitaustaiselta. Bia-matsin jälkeen olo oli itsevarma, sillä ajattelin, ettei ainakaan kovempaa vastusta ole luvassa. Tämä näkyi ja tuntui otteissa heti matsin alusta saakka, ja sain alasviennin melko nopeasti. Loppumatsi oli sitten "pidä-pää-kylmänä" ottelua, ohittamisen hakemista ja päälliposition pitämistä. Pää piti, voitto tuli ja pääsin huohahtamaan helpotuksesta. Ottelen huomenna mm-finaalissa.
 |
| Ruokakuva, pakollinen |
Jännitti jo aamusta saakka. Oma matsi oli merkattu iltapäivälle vasta viiden kieppeille, joten aikaa jännittämiselle oli hyvin. Hanna häipyi omille teilleen, jotta saisin keskittyä rauhassa. Laitoin sitten tv:n päälle ja katselin sieltä Tappajahaita puolella silmällä. Ehdin hyvin nauttia aamiaisen ja lounaan - jännitys ei syö minulta ruokahalua, ja oman kroppa toimii parhaiten hyvin tankattuna.
Areenalle lähdettiin kolmen maissa, ja siellä painuin melkein heti vaihtamaan gin päälle. Finaalien käynnistyessä ottelualueita oli enää yksi ja katsomot olivat täynnä. Oman ottelun alkuun oli aikaa parisen tuntia. Otin lämmöt päälle noin tuntia ennen, jonka jälkeen vietin aikaa katsomoiden alla silmät kiinni. En seurannut muita finaalimatseja, mutta yleisön huudot ja etenkin jalkojen tömistely kaikui moninkertaisena katsomon alla. Oman matsin ollessa enää yhden ottelun päässä siirryin puvun mittaukseen ja odottelemaan omaa hetkeä. Nyt näin yleisön ja ottelualueen, mutta pyrin sulkemaan ne keskittymisen ulkopuolelle.
Lopulta siirryttiin maton laidalle odottamaan: minä valkoisessa puvussa ja vastustaja Andrea Pereira sinisessä puvussa. Kuulluttaja kuullutti meidät matolle: Venla Luukkonen, Hilti BJJ J (ja loppu Jyväskylästä jäi sanomatta). Katsomon eri laidoilta kuului suomalaisten "hyvä Venla!" kannustushuutoja. Kättelin tuomarit ja odotin matsin käynnistymistä. Katse vastustajaan, tämä vaikutti olevan hieman hukassa. Oma olo oli varma.
"Combate!" Ottelu käynnistyi. Oltiin varmaan melkein minuutti pystyssä, otteita hakien ja tunnustellen. Lähdin viemään mattoon samalla suunnitelmalla kuin semarissakin. Meni niin kuin piti, uhrautumisheitolla suoraan sivusidontaan. Loppumatsi sujui niin ikään käsikirjoituksen mukaan. Pää oli mukana, kuulin sekä kulmassa olevan Tuomaksen että katsomon puolelta Hannan huudot. Tuntui, että alusta saakka minulla oli henkinen yliote vastustajasta. Mounttiin päästyäni sain rauhassa eristää tämän kädet ja sain lopulta käsilukon kiinni.
Tuomarin nostaessa käteni ilmaan olo oli lähinnä hämmentynyt: tässäkö tämä nyt oli? Samalla sisällä kupli riemu: olin maailmanmestari.
 |
| Kisan jälkeen rentoutumista |
Jo Jenkeissä oli mahtavaa huomata, miten suomalaiset jiujiteirot vetävät yhtä köyttä niin kisapaikalla kuin Suomessakin. Tiimi ei ole se tärkein. Onnitteluja ja kannustusta on tullut joka puolelta, kisapaikalla ne kuuluivat huutoina suomalaisten suusta ja muu Suomi BJJ -kansa tuuletti somessa.
Vaikka oma suoritus meni oman sarjan puitteissa nappiin, jäi minua myös myös harmittamaan. Ennakkosuosikin Gabi Garcian jättäydyttyä pois loukkaantumisen vuoksi jäi meitä sarjaan enää kolme. Uusi superraskas painoluokka teki tulonsa näihin kisoihin ja se sai aikaan sen, että omassa sarjassani oli entistä vähemmän porukkaa. Jos sarja olisi ollut raskas viime vuoden tapaan, meitä olisi voinut olla yli kymmenen. Haluaisin enemmän otteluita. Onneksi on avoin sarja, siinä ainakin riittää tekemistä. Katseet siihen suuntaan. Mutta ensin haluan ottaa rennosti ja lomailla. Tiedossa on vähän treenejä ja paljon muuta.
 |
| Most muscular |
Pari linkkiä loppuun
BJJ Scandinavian haastis
Yle Keski-Suomen haastis
Iltalehden uutiskynnys ylitetty ;)
Finaalimatsi
Avoimen matsi Biaa vastaan
Vaikeaa on edelleenkään kuvata sanoiksi kaikkea. Tässä oli pieni yritys siitä, mitä päässä liikkui ja miten tähän tultiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti