maanantai 17. helmikuuta 2014

Tiistai 11.2. - Peruskurssi: jalkalukkoja

Peruskurssin viimeisellä viikolla keskityttiin lopetuksiin. Tiistaina aiheena oli jalkalukot - toisin sanoen paljon asiaa yhdellä kertaa. Jalkalukot painottuvat ADCC -säännöillä käytävässä lukkopainissa, sillä BJJ:ssä (ja sen lukkopainiversio No Gi:ssä) jalkalukot ovat rajoitetumpia. Treeneissä kukin jalkalukko haettiin jostain positiosta, mutta jalkalukoilla voi tosiaan hyökätä niin alta kuin päältäkin.

Aloitimme jalkalukottelun molemmissa lajeissa sallitulla suoralla nilkkalukolla. Lukotettava jalka haetaan kainaloon siten, että kyynärvarren terävä puoli on akillesjännettä vasten. Omat jalat voi "piilottaa" esimerkiksi viemällä toisen jalan aivan kaverin takapuolen viereen tämän jalkojen väliin ja toinen jalka vasten kaverin lantiota/lonkkaa, samalla puristetaan lukotettavan jalan reisi omien jalkojen väliin. BJJ-säännöilllä oteltaessa voi kääntyä kyljelleen ainoastaan lukotettavan jalan puolelle, eikä ns. ulompi jalka saa ylittää kaverin reittä sisäpuolelle. Tämä siksi, että polven ylitys tai toiselle kyljelle kääntyminen voi tehdä lukosta kiertävän polvilukon. ADCC -säännöillä puolestaan kyljelleenkääntymissuunnalla tai reiden ylittämisellä ei ole väliä. Lukko kiristetään kyljellään siten, että lähdetään taivuttamaan omaa selkää/lantiota kaarelle ja samalla voidaan kääntää vatsaa kohti mattoa. Alla video suorasta nilkkalukosta:
Seuraavaksi katsoimme heel hook - sekä toe hold -lopetukset. Nämä katsoimme ns. ADCC -säännöillä, vaikka jälkimmäinen on sallittu BJJ:ssä ruskea- ja mustavöisillä tietyin rajoituksin. Lähdimme tekemään molempia päältä avoimesta guardista. Toinen kaverin jalka hookataan omalla jalalla ja toinen otetaan reiden kohdalta haltuun omaan kainaloon. Lähdetään kaatumaan taakse päin ja samalla viedään ulompi jalka lukotettavan jalan reiden yli. Jalka piilotetaan oman jalan polvitaipeeseen. Kaatuessa pyritään samaan jo kaverin jalka ns. kulmaan. Suljetaan kaverin varpaat kainaloon ja otetaan tämän kantapää haltuun omalla kyynärtaipeella. Lähdetään kiristämään heel hook kääntämällä vartaloa toiselle kyljelle päin. Alla olevalla videolla lukottaja ei vie omaa jalkaansa (oikea jalka) pitkälle kaverin reiden yli. Tällöin oma jalka jää avoimeksi kaverin vastahyökkäykselle. Treeneissä tuo jalka piilotettiin siis toisen (videolla vasen) jalan polvitaipeeseen triangelin kuristuksen tavoin.

Toe hold -lopetus haettiin siis samasta positiosta. Nyt kaverin kantapään sijaan otetaan kiinni tämän jalkapöydästä siten, että pikkurilli ja kaverin pikkuvarvas ovat päällekäin. Työnnetään oma käsi suoraksi, jolloin kaverin kantapää saadaan lähemmäksi tämän takamusta. Samalla noustaan kyljelleen ja otetaan kiinni omasta ranteesta kaverin jalan ympäri. Kiristetään samalla tavalla kuin kimura. Alla olevalla videolla "toukkaria" haetaan eri paikoista.

Lopuksi katsottiin suora polvilukko, joka on sallittu BJJ-säännöillä ruskea- ja mustavöisille ja ADCC-lukkopainissa kaikille. (Tämä katsottiin itseasiassa vasta sunnuntaina, mutta kirjoitan sen tähän "aihepiiriin"). Suora polvilukko muistuttaa mekaniikaltaan suoraa käsilukkoa, nyt käden tilalla on vain jalka. Päältä halfguardista pyörähdetään siten, että kaverin reisi halataan omien reisien väliin ja ns. käännetään selkä kaverille. Haetaan kaverin nilkka "kenkäpuhelimeksi" korvalle ja pidetään jalka hallussa rnc-kuristuksen kaltaisella otteella. Lukko kiristetään lantiota eteenpäin tuomalla.

Jalkalukoista vielä muutama sananen: Monesti varsinkin polveen kohdistuvat lukot eivät varoita yhtä kovalla kivulla kuin esim. käsiin tehdyt lukot. Varsinkin alkuvaiheessa kannattaa mielummin taputtaa liian aikaisin kuin myöhään, ja sen jälkeen pyytää treenikaveria kertomaan, miten lukosta tulisi paeta. Jos esim. heel hookissa valitsee väärän pakosuunnan, niin saattaa se itsessään kiristää lukkoa. Pysyy jalka ehjänä ja voi sitten treenata enemmän. Sama tietysti koskee myös muita lopetuksia, mutta tuo kipuaistimus jalkalukkojen kohdalla tulee tosiaan melko myöhään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti