keskiviikko 5. helmikuuta 2014

BJJ European Open - Lauran fiiliksiä

Aloitin kisaamisen vuosi sitten, ja naisporukkamme yllyttämänä harkitsin lähtöä Lissabonin kisoihin 2013. Päätin olla tuolloin lähtemättä, mutta samaan aikaan mietin, että ensi vuonna kyllä lähden. Keväällä vaihtopaikkani varmistuessa naapurimaahan Espanjaan löinkin jo sitten tämän vuoden lähtöpäätökseni lukkoon, joten olin henkisesti valmistautunut kisoihin jo pitkän aikaa.

Syyskuusta lähtien olen asunut siis Espanjan Granadassa, minkä vuoksi kisavalmistautumiseni on ollut hieman erilainen kuin normaalisti. Tapahtumarikkaan ja tuskastuttavan etsimisen jälkeen olen löytänyt täältä treeniporukan, jonka kanssa pääsee harjoittelemaan suhteellisen säännöllisesti, parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa. Muita tyttöjä treeneissä ei tällä hetkellä käy, mikä on pienen kokoni kannalta harmillista, mutta onneksi espanjalaiset ovat keskimäärin suomalaisia pienempiä. Treenikaverini kuvittelevat kaikki suomalaiset vahvoina viikinkeinä, enkä ole tähän mielikuvaan viitsinyt puuttua. Mieluummin viikinki kuin kääpiö.

video

Kisoihin valmistauduin treenaamalla Granadassa niin paljon kuin pystyin ja ottamalla viikon verran omaa lomaa koulusta, jotta pääsisin pidennetylle treeni(joulu)lomalle. Venla Luukkosen pitämä painiseminaari laittoi hyvin treenikoneen pyörimään ja tyttöjen kanssa treenailu jatkui Jyväskylässä. Espanjassa treeneissä käydyt jutut olivat jääneet hieman hajanaisiksi, ja itsellä valkovöisenä tuntui vain että tärkeintä olisi saada joku mielenrauha ja suunnitelma omaa kisaa varten. Tähän Suomen naisista, erityisesti meitä fiksusti ohjaavista Hannasta ja Venlasta, oli suuri apu. Koin, että olosuhteisiin nähden olin valmistautunut Lissabonia varten ainakin tyydyttävästi.

Harkitsin painonpudotusta kisoihin, mutta päätettiin, että sitä ei lähdetä nyt näihin kisoihin stressaamaan. Reissuturvotusta oli kertynyt mukavasti ja viime kisoista (NLO 2013) oli sen verran kauan, että päätös tuntui lopulta vain mieltä rauhoittavalta. Yksi stressattava asia vähemmän. Vaikka en painoa pudottanutkaan, tykkään orientoitua kisoihin syömällä terveellisesti, ja kisapäivää kohti kroppa tuntuikin terveeltä ja vahvalta.

Pääsimme nauttimaan paikallisista kalaherkuista päivittäin.

Saavuin Lissaboniin Jyväskylän tyttöjen tapaan jo tiistaina, mikä matkustusväsymyksen kannalta oli hyvä päätös. Kaksi päivää jäi latautumiseen ja keskittymiseen. Kisapäivän koittaessa jännitti tosi paljon. Oma sarjani alkoi vasta illalla, ja oli mukavaa, että paikalle tarvitsi mennä vasta paria tuntia ennen ensimmäistä matsia, kiireettä ja hyvin latautuneena. Purin ylimääräistä jännitystä nostamalla sykettä useaan otteeseen mm. spurttailemalla ja yleisliikkeillä niin, että sai nopeasti hien pintaan. Hyvä musiikki auttoi myös keskittymään omaan suoritukseen. Etukäteen ei voida kovin tarkasti ennustaa, milloin omat matsit oikeasti alkaa, joten on hyvä jättää energiaa kunnolla varastoon ennen odotustilaan menemistä.

Punnituksen ja puvuntarkastuksen jälkeisessä odotustilassa meitä oli kolme suomalaista tyttöä, joiden kanssa yhdessä jännitettiin ja kannustettiin toisiamme. Vielä oman matsin alkaessa jännitti tosi paljon, mutta heti ensimmäisten sekuntien jälkeen oman matsin alettua jännitys alkoi laueta. Pienestä adrenaliinikohmelosta huolimatta pystyin jo keskittymäänkin siihen mitä tein. Kulmaaminen oli noissa kisoissa meidän tiimin osalta lähes mahdotonta, mutta kaikkien yhteen ääneen huutaessa pystyin erottamaan joitakin neuvoja. Ensimmäisen matsin voitettuani tuli ihan sellainen fiilis, että nythän tää lähti hyvin, kyllä mä voitan seuraavankin. Tällä kertaa toinen vastustaja oli kuitenkin parempi, vei pisteillä, ja pettymys oli suuri. Matsieni kulut ruodittiin jo aiemmassa kisaa koskevassa postauksessa, joten ei niistä tässä sen tarkemmin.

Ensimmäinen ottelu alkamaisillaan.
Otin tämän kisan paljon raskaammin kuin aiemmat kisani. Jyväskylän naiset antoivat puoli tuntia aikaa murjottaa, jonka käytin mm. pukukaapin satuttamiseen, kun huoneessa ei ollut muita. Myöhemmin muiden kisaajien rohkaisevat kommentit pukuhuoneessa nostattivat mieltä kuitenkin mukavasti. Ekalla kierroksella tippui jo puolet, mä pääsin kuitenkin ottamaan kaksi matsia. Myöhemmin selvisi myös, että oma vastustaja voitti koko painoluokan. Hyvin paini, mutta ensi kerralla mä painin paremmin.

Vasta viime aikoina olen alkanut sisäistää sen, kuinka tärkeää psyykkinen lataus on kisoissa. Erityisesti se, että pitää oikeasti haluta voittaa ja uskoa siihen mitä tekee. Minulla on aiempaa kisakokemusta muista lajeista, ja lähes olen aina lähtenyt asenteella ”teen parhaani, ja katsotaan mihin se riittää”. Omat liikunnanopettajaideologiat saa heittää pitkälti kisatilanteessa romukoppaan. Osallistuminenontärkeäintäeikäainavoivoittaablaablaa, mutta jos samaan aikaan joku saa kultamitalin niin miksen lähtisi tavoittelemaan sitä? Näissä kisoissa halusin kyllä voittaa, mutta kieltämättä ehkä toisessa matsissa kävi jo turhan aikaisin mielessä, että voi ei, nyt mä en kyllä ehkä pääsekään täältä alta mihinkään. En ehkä uskonut tarpeeksi olevani paras, mutta jäi kuitenkin fiilis, että kyllä mä olisin voinut voittaa. Kisakokemusta olisi ollut hyvä olla enemmän, ja nyt aionkin päästä kisailemaan täällä Espanjassa, jossa vietän vielä tämän kevään.

Kaiken kaikkiaan kisareissu oli hieno kokemus. Tappiosta huolimatta koin painivani paremmin kuin aiemmin, kisapäivä oli kiireettömyyden ja joukkuekavereiden tuen myötä todella miellyttävä ja lämmitys kämpässä toimi paljon paremmin kuin Espanjan-kodissa. Pääsin näkemään kun meidän omat huippunaiset laittoivat käytäntöön juuri niitä juttuja, joita me ollaan treenattu omalla treenisalilla, ja niillä keinoin voittivat matsin toisensa jälkeen. Varsinkin sunnuntaina tunnelma kisakatsomossa oli ahtaudesta huolimatta mahtava. Lissabon on kaunis kaupunki. En viitsinyt kierrellä kaikkia nähtävyyksiä, sillä pitäähän tulevia vuosia varten jättää huippujiujitsun ohelle jotain muutakin nähtävää.


Teksti by Laura, kuvat, video ja kuvatekstit by Hanna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti