sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Sunnuntai 30.10. - X-pass

Päivän treeneissä drillattiin x-passia, mikä on varsin kätevä ohitus, mutta vaatii toimiakseen nopeutta sekä paljon toistoja. 

Lähdimme tekemään ohitusta tilanteesta, jossa kaveri istuu avoimessa guardissa eikä kummallakaan ole mitään otteita. Lähdetään astumaan jalka kaverin jalkojen väliin ja samalla tönäistään tätä saman puolen kädellä hartiasta taaksepäin. Toinen käsi tulee kaverin polven ulkopuolelle (voi joko tarttua lahkeesta kiinni tai käyttää pelkkää työntöotetta). Samalla kun kaveri horjahtaa taaksepäin, astutaan tukijalka kaverin lantion viereen, jatketaan työntöliikettä hartiasta, ohjataan kaverin polvi pois tieltä ja potkaistaan jalkojen väliin astuttu jalka isolla kaarella taaksepäin ja tuodaan se kaverin jalkojen ohi polvi pakilla -asentoon.

X-passia on todella vaikea tehdä tilanteesta, jossa ollaan jo kaverin guardissa ja tämä on päässyt hakemaan omia otteitaan ja hookkeja. Tämän vuoksi keskityimmekin siihen, että kaverin jalkojen väliin astutaan vain omasta aloitteesta ja siten, että lähdetään heti itse tekemään ohitusta. Kunnon horjutus kaverin hartiasta auttaa saamaan vauhtia ohitukseen sekä tekee tilaa jalan taakse potkaisulle. Samaa horjutusta (hartiasta + polvelta) voi tehdä hyvin myös tilanteesta, missä kaveri lähtee nousemaan selältään istuma-asentoon. "Vastapalloon" tehtynä horjutus on entistäkin tehokkaampi ja x-passin viimeistely siksi helpompaa. 

Toisaalta jos/kun pitää mielessä hyökkäävyyden eikä jää kaverin guardiin odottelemaan, on ohittamista helppo jatkaa myös silloin, kun x-pass ei ihan toimikaan. Hyviä jatkoja voivat olla esim. knee slide, torreador tai jalkaveto, riippuen siitä miten kaveri puolustaa ohitusta.

Oheiselta videolta löytyy tekemämme drillit sekä vähän muutakin asiaa x-passiin liittyen:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti