maanantai 9. toukokuuta 2016

Tiistai 3.5. - Jalkalukkoviikko osa 1 (nilkkalukko, heelari ja toukkari)

Tämän viikon aiheena oli jalkalukot, joita lähdimme tiistaina kertailemaan avoimesta guardista päältä. Kaverin jalkaa voi päältä lähteä hakemaan haltuun esimerkiksi kantapäästä kippaamalla tai vaihtoehtoisesti siitä, kun kaveri itse tuo jalkaa lantiolle kontrolliksi. Napataan jalka haltuun, tuodaan oma ulompi jalka kaverin lantiota vasten ja toinen tämän jalkojen väliin ja istutaan alas. Tärkeää on puristaa polvet heti tiukasti kaverin reiden ympärille, jotta tämä ei pääsisi pakenemaan lopetuksista.

Tästä lähdimme tekemään ensiksi suoraa nilkkalukkoa. Kaverin jalka napataan omaan kainaloon, käännytään kyljelleen ja lähdetään hakemaan lukkoa liu'uttamalla oma ranne kaverin pohkeelta kohti kantapäätä siten, että ranteen terävä luu pysyy koko ajan kohtisuorassa kaverin jalkaa vasten. Kun ranne on paikallaan kantapään takana, kiristetään lukko kiertämällä omaa yläkroppaa taakse samalla rannetta ylöspäin nostaen. Suora nilkkalukko on sallittu lopetus sekä Bjj:ssä että lukkopainissa, mutta pieniä sääntöeroja on: Bjj:ssä ja no-gi säännöillä lukko pitää aina kiristää kääntymällä lukotettavan jalan puoleiselle kyljelle eikä lantiolla olevaa jalkaa saa tuoda kaverin lonkan/jalan keskilinjan yli (ns. knee reaping). ADCC-säännöillä myös jalan tuominen lantion yli on sallittua.

Tästä knee reaping -positiosta teimme seuraavaksi heel hookin sekä toe holdin. Lähdetään siis samalla tavoin istumaan kaverin jalka haltuun, mutta tuodaan tällä kertaa ulommainen jalka kaverin jalan yli ja jemmataan sen omaan polvitaipeeseen. Kaverin kantapää jää kainaloon ja tästä voidaan lähteä kiristämään heel hook tuomalla oma kyynärvarsi/kyynärtaive kantapään alle ja lähtemällä kiertämään yläkroppaa pois päin lukotettavasta jalasta. Heel hookin kanssa kannattaa olla varovainen, sillä polveen kohdistuva lukko ei välttämättä varoita itsestään kivulla ennen nivelen rikkoontumista.

Toinen lopetusvaihtoehto knee reapingista on toe hold eli toukkari eli figure four. Mennään selälleen ja otetaan kaverin jalkapöydästä ote siten, että oma pikkusormi on kaverin pikkuvarvasta vasten. Työnnetään oma käsi suoraksi jolloin kaverin jalka koukistuu kohti pakaraa. Noustaan istuma-asentoon ja tuodaan vapaana ollut käsi kimuraotteeseen jalan ympärille. Kiristetään lukko vääntämällä kaverin varpaita taaksepäin sekä koko "pakettia" kohti kaverin takamusta.

Oheiselta videolta voi nostalgisoida, kuinka Hanna on näitä opettanut vanhoina hyvinä aikoina:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti