tiistai 30. syyskuuta 2014
Tiistai 30.9. Otteiden irrottaminen
Viime aikoina on keskitytty paljon avoimessa guardissa ohittamiseen kaukaa ja periaatteeseen, ettei mennä mukaan allaolevan guardipeliin. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu, joten käytiin läpi otteiden irroittamista. Alla video päivän tekniikoista Keenan Corneliuksen näyttämänä.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Kuopio Fight Night 11 - Matsitunnelmia
Lauantaina 20.9. oli siis Fight Clubin tyttöjä (ja poikia) kisaamassa sekä vapaaottelussa että lukkopainissa. Jälkimmäisesta tapahtumasta saadaan raportti myöhemmin, mutta itse olin siis reissussa Kuopiossa, jossa järjestettiin Fight Night 11 -vapaaottelutapahtuma. Matsaamassa oli sekä amatöörejä että ammattilaisia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Oma matsini oli elämäni kolmas kun taas ammattilaisottelua Fight Clubilta lähti ottamaan Ville Vanhanen. Jyväskylästä reissuun lähtikin siis aika iso ja (minua lukuunottamatta) kokenut porukka. Olin siis erittäin hyvissä käsissä koko reissun ajan. :)
Edellisestä ottelustani oli kulunut suhteellisen vähän aikaa ja treenit olivat kulkeneet aika lailla samalla tahdilla loppukeväästä asti. Matsinalusviikolla tunnelmat olivat kuitenkin harvinaisen huonot, sillä joko painonvedosta tai orastavasta flunssasta johtuen olo meni alkuviikosta todella heikoksi ja vetämättömäksi. Hetken aikaa näytti jo todella epävarmalta pääsisinkö laisinkaan ottelemaan, mutta onneksi olo helpotti loppuviikkoa kohden lepäämisen myötä.
Jyväskylästä lähdimme Kuopioon jo perjantai-illaksi, sillä ammattilaisten punnitus sekä amatöörien lääkärintarkastus olivat jo tuolloin. Näiden jälkeen muut lähtivät tankkaamaan illallista ja itse hipsin hotellin saunaan tiristelemään neisteitä pois ennen omaa aamuista punnitusta. Itse punnitus järjestettiin onneksi hotellilla, eli pääsin marssimaan sinne suoraan sängystä ja sen jälkeen aamiasbuffettiin tankkaamaan. Koska illan ottelut alkoivat vasta seitsemältä, oli meillä runsain mitoin aikaa kulutettavaksi. Päivä kului kuitenkin aika nopeasti ympäriinsä kävelyn, herkistelytreenien, syömisen sekä päiväunien merkeissä ja tuota pikaa tulikin jo aika lähteä kisapaikalle.
Olin tietoisesti koittanut olla miettimättä tapahtuman kokoa tai yleisömäärää, mutta kisapaikalla tämä kaikki tuli kyllä aika selkeästi ilmi, vaikka katsojia ei vielä paikalle ollutkaan valunut. Tämä tietysti hieman hirvitti, mutta toisaalta puitteet olivat todella hienot ja ottelijoiden pukuhuoneet sekä lämmittelyalueet olivat tilavat. Muutenkin järjestelyt toimivat jouhevasti eikä mitään viime hetken epäselvyyksiä ilmennyt. Matsiin valmistautumista helpotti suuresti se, että oma otteluni oli järjestyksessä heti ensimmäisenä. Tiesin siis lähes minuutilleen milloin pitää olla kehässä eikä turhalle jännittämiselle tai odottelulle jäänyt aikaa - vaatteiden vaihto, käsien teippaus, suojat päälle, hiki pintaan ja mars häkin taakse odottelemaan.
Matsi otettiin siis C-säännöin (hanskat + jalkasuojat, ei mattolyömistä) ja otteluaika oli 3 x 3 min. Vastaan asettui Gladiator Factoryn Tinja Lesonen, joka oli otellut kerran aiemmin Jyväskylässä vuoden 2012 Basement Beatdownissa. Tinja oli erittäin tiukka vastustaja ja kaikki kolme erää menivät aika lailla samoin sävelin; molemmat hakivat ja myös saivat pystyssä osumia ja minä ajoin Tinjan seinää vasten, missä yritin saada alasvientiä Tinjan puolustaessa ja hakiessa polvia kroppaan. Valitettavasti onnistuin alasviennissä vasta ihan kolmannen erän lopussa, jolloin ei enää jäänyt aikaa hakea matosta ratkaisua matsiin. Tinja hallitsi pystyottelua paremmin ja vei lopulta ottelun tuomarien päätöksellä täyden ajan jälkeen.
Vaikka tappio tulikin, niin ottelusta jäi kuitenkin pääosin hyvä fiilis: matsi oli erittäin tiukka ja tasainen ja sain itsekin lyöntejä perille, vaikka pystyottelu ei omaa vahvinta osaamista olekaan. Hieman jäi tietysti harmittamaan, että alasvientien haku jäi vähän puolitiehen ja pystyssä tuli pari turhaa herpaantumista, joiden seurauksena otinkin sitten kovempia osumia. Mutta sehän ottelemisen suurin hyöty onkin; näkee mikä toimii ja mikä ei ja osaa sitten treenata taas oikeita asioita tulevaisuudessa. Oli myös erittäin hienoa päästä ottelemaan noin isossa ja hienossa tapahtumassa. Ja kun oma ottelu oli niin aikaisin, niin hyvin kerkesi vielä katsomaan myöhempiä matseja, joissa mm. Ville otti hienon voiton omasta vastustajastaan.
Edellisestä ottelustani oli kulunut suhteellisen vähän aikaa ja treenit olivat kulkeneet aika lailla samalla tahdilla loppukeväästä asti. Matsinalusviikolla tunnelmat olivat kuitenkin harvinaisen huonot, sillä joko painonvedosta tai orastavasta flunssasta johtuen olo meni alkuviikosta todella heikoksi ja vetämättömäksi. Hetken aikaa näytti jo todella epävarmalta pääsisinkö laisinkaan ottelemaan, mutta onneksi olo helpotti loppuviikkoa kohden lepäämisen myötä.
Kuva by Tommi Joutjärvi
Olin tietoisesti koittanut olla miettimättä tapahtuman kokoa tai yleisömäärää, mutta kisapaikalla tämä kaikki tuli kyllä aika selkeästi ilmi, vaikka katsojia ei vielä paikalle ollutkaan valunut. Tämä tietysti hieman hirvitti, mutta toisaalta puitteet olivat todella hienot ja ottelijoiden pukuhuoneet sekä lämmittelyalueet olivat tilavat. Muutenkin järjestelyt toimivat jouhevasti eikä mitään viime hetken epäselvyyksiä ilmennyt. Matsiin valmistautumista helpotti suuresti se, että oma otteluni oli järjestyksessä heti ensimmäisenä. Tiesin siis lähes minuutilleen milloin pitää olla kehässä eikä turhalle jännittämiselle tai odottelulle jäänyt aikaa - vaatteiden vaihto, käsien teippaus, suojat päälle, hiki pintaan ja mars häkin taakse odottelemaan.
Kuva by Tommi Joutjärvi
Matsi otettiin siis C-säännöin (hanskat + jalkasuojat, ei mattolyömistä) ja otteluaika oli 3 x 3 min. Vastaan asettui Gladiator Factoryn Tinja Lesonen, joka oli otellut kerran aiemmin Jyväskylässä vuoden 2012 Basement Beatdownissa. Tinja oli erittäin tiukka vastustaja ja kaikki kolme erää menivät aika lailla samoin sävelin; molemmat hakivat ja myös saivat pystyssä osumia ja minä ajoin Tinjan seinää vasten, missä yritin saada alasvientiä Tinjan puolustaessa ja hakiessa polvia kroppaan. Valitettavasti onnistuin alasviennissä vasta ihan kolmannen erän lopussa, jolloin ei enää jäänyt aikaa hakea matosta ratkaisua matsiin. Tinja hallitsi pystyottelua paremmin ja vei lopulta ottelun tuomarien päätöksellä täyden ajan jälkeen.
Vaikka tappio tulikin, niin ottelusta jäi kuitenkin pääosin hyvä fiilis: matsi oli erittäin tiukka ja tasainen ja sain itsekin lyöntejä perille, vaikka pystyottelu ei omaa vahvinta osaamista olekaan. Hieman jäi tietysti harmittamaan, että alasvientien haku jäi vähän puolitiehen ja pystyssä tuli pari turhaa herpaantumista, joiden seurauksena otinkin sitten kovempia osumia. Mutta sehän ottelemisen suurin hyöty onkin; näkee mikä toimii ja mikä ei ja osaa sitten treenata taas oikeita asioita tulevaisuudessa. Oli myös erittäin hienoa päästä ottelemaan noin isossa ja hienossa tapahtumassa. Ja kun oma ottelu oli niin aikaisin, niin hyvin kerkesi vielä katsomaan myöhempiä matseja, joissa mm. Ville otti hienon voiton omasta vastustajastaan.
Kuva by Tommi Joutjärvi
maanantai 22. syyskuuta 2014
Polvi sanoi ruks-ruks-ruks
Minulla on ollut liikuntaharrastusten parissa ilmeisesti poikkeuksellisen hyvä tuuri, sillä en ole liiemmin loukkaantunut: salibandyssä murtui kerran pohjeluu, ihan vähän vaan, ja kuukausi kipsissä teki tehtävänsä. Capoeira-treeneissä osuneen potkun myötä sain tikit huuleen, sekin siis ihan pieni tapaturma. BJJ- ja lukkopainiuran aikana ei ole koskaan sattunut oikeastaan mitään (kop, kop, koputan puuta), mistä ei olisi selvinnyt viikon levolla. Varsin harmitonta siis tämä liikkuminen kohdallani.
Viime lauantain No-Gi Finnish Openissa jouduin kasvotusten oman kuolevaisuuden kanssa: Toisessa matsissa vastustajalla oli nilkkani kainalossaan, ja tämä yritti horjuttaa tasapainoani jaloillaan. Liikkeessä oikea sääreni kääntyi hieman sisäänpäin, polven ulkosyrjässä muljahti, ja kuului pahaenteinen ja varsin kova ruks-ruks-ruks, ilmeisesti katsomoon saakka. Kipua en varsinainsesti tuntenut, taisin kuitenkin huudahtaa säikähdyksestä, samoin vastustajani. Tämän seurauksena sekä minä että vastustajani hypättiin toisistamme irti ja lopetettiin matsi. Tuomari katsoi minua ja kysyi ”mitäs nyt?” Vastasin tyyliin ”kai se oli tässä, kun kerta huusin.” Niinpä vastustajan käsi nostettiin pystyyn ja tilastoihin kirjattiin voittotavaksi injury.
Seurakaveri talutti matolta pois, sillä jalalle varaaminen aristi hieman parin askeleen jälkeen, ja kisalääkäri tulikin heti paikalle jäiden kanssa. Siispä jalka ylös ja jäihin. Kipua ei edelleenkään tuntunut, eikä polvi alkanut turvota, oli vain vähän jäykän oloinen. Lääkäri tutki polven, ja totesi sen tuntuvan varsin stabiililta. Kotimatkalle sain jäitä mukaan ja sain varattua ajan lääkäriin seuraavalle aamulle. Nyt polvi on tutkittu käsin toisen kerran ja alustava diagnoosi on, ettei mitään ole mennyt rikki. Polvi ei edelleenkään turpoa ja se tuntuu stabiililta; jos jossain on vikaa, niin todennäköisesti ulommassa kierukassa, sillä se oli ainoa hieman aristava kohta polvea väänneltäessä ja käänneltäessä. Ohjeena on nyt kaksi viikkoa treenitaukoa, sekä muuta liikkumista kivun sallimissa rajoissa. Jos sen jälkeen tuntuu oudolta, niin sitten ortopedille ja jatkotutkimuksiin. Olen siis varsin toiveikas!
Samalla kuitenkin päässä on pyörinyt jos jonkinlaisia ajatuksia: Jos mitään ei kerta mennyt rikki, niin lopetinko ottelun ihan turhaan? Olisin päässyt ottelemaan avoimeenkin, olisiko pitänyt mennä edes siihen, kun polvi ei alkanut turvota? Olenko ihan liian nössö, kun en jatkanut sankarillisen haavoittuneena maaliin saakka? Kovat jätkät olisivat otelleet loppuun saakka ja tietysti vielä voittaneet.
Kaiken pähkäilyn keskellä vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on edelleenkin ei. Olen sivustaseurannut liian monta tapausta (usein polviin liittyvää), joissa ensin ”ei sattunut mitään” ja sitten jatkon seurauksena ”sattui kaikki”. Nyt näyttäisi siltä, että kahden viikon päästä pääsen takaisin treenimatolle: ei pitkää treenitaukoa, yhtään suunniteltua kisaa ei jää väliin ja pääsen treenaamaan niihin kunnolla, pääsen vetämään syksylle sovitut leirit, en tarvitse sairaslomaa, elämä jatkuu niin kuin ennenkin.
Lajia on itsellä takana vasta kuusi ja puoli vuotta, mutta niiden vuosien aikana oma kehitys on ollut nopeaa ja menestys huimaa. Uskallan väittää, että yksi syy tähän on edellisen pähkäilyn tapainen, kamppailupiireissä vähän lammasmaisena pidetty luonne. Treeneissä harvoin skrämblään ns. loppuun saakka, jos epäilen jonkun paikan olevan vaarassa loukkaantua. Saan siitä välillä huutia, ja toki loppuun saakka taistelu tilanteissa kuuluu harjoitteluun. Mutta on tässä luonteessa hyväkin puoli: kun niitä isoja loukkaantumisia ei ole ollut, ei ole ollut niistä johtuvia taukoja, on päässyt treenaamaan ja kisaamaan ehjänä. Sitä myötä on tullut myös niitä tuloksia.
Vahinkoja tietysti sattuu, tekevälle ainakin. Silti hyvä tuuri kohdallani näyttää jatkuvan (kop, kop jälleen). Toki täytyy odotella nyt se pari viikkoa ja katsoa tarina loppuun saakka, polvi ei tunnu täysin normaalilta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin, että lauantainen ruks-ruks-ruks oli vain paljon melua tyhjästä. Vaikka tuli tappio, niin parempi näin. Harmittaa, ettei päässyt avoimeen, mutta onneksi kyseessä ei ollut kisakauden tärkein koitos. Nyt voin keskittyä pari viikkoa kehonhuoltoon ja saada jäkissä olevaa oikeaa puolta kropasta auki. Sen jälkeen treeni- ja kisa-arki jatkuu tavalliseen tapaan. No pain, only gain!
ps. Myös varsinainen kisaraportti tulee pian, samoin kuin raportti lauantain Kuopio Fight Nightista, jossa Helillä oli elämänsä kolmas vaparimatsi.
Viime lauantain No-Gi Finnish Openissa jouduin kasvotusten oman kuolevaisuuden kanssa: Toisessa matsissa vastustajalla oli nilkkani kainalossaan, ja tämä yritti horjuttaa tasapainoani jaloillaan. Liikkeessä oikea sääreni kääntyi hieman sisäänpäin, polven ulkosyrjässä muljahti, ja kuului pahaenteinen ja varsin kova ruks-ruks-ruks, ilmeisesti katsomoon saakka. Kipua en varsinainsesti tuntenut, taisin kuitenkin huudahtaa säikähdyksestä, samoin vastustajani. Tämän seurauksena sekä minä että vastustajani hypättiin toisistamme irti ja lopetettiin matsi. Tuomari katsoi minua ja kysyi ”mitäs nyt?” Vastasin tyyliin ”kai se oli tässä, kun kerta huusin.” Niinpä vastustajan käsi nostettiin pystyyn ja tilastoihin kirjattiin voittotavaksi injury.
Seurakaveri talutti matolta pois, sillä jalalle varaaminen aristi hieman parin askeleen jälkeen, ja kisalääkäri tulikin heti paikalle jäiden kanssa. Siispä jalka ylös ja jäihin. Kipua ei edelleenkään tuntunut, eikä polvi alkanut turvota, oli vain vähän jäykän oloinen. Lääkäri tutki polven, ja totesi sen tuntuvan varsin stabiililta. Kotimatkalle sain jäitä mukaan ja sain varattua ajan lääkäriin seuraavalle aamulle. Nyt polvi on tutkittu käsin toisen kerran ja alustava diagnoosi on, ettei mitään ole mennyt rikki. Polvi ei edelleenkään turpoa ja se tuntuu stabiililta; jos jossain on vikaa, niin todennäköisesti ulommassa kierukassa, sillä se oli ainoa hieman aristava kohta polvea väänneltäessä ja käänneltäessä. Ohjeena on nyt kaksi viikkoa treenitaukoa, sekä muuta liikkumista kivun sallimissa rajoissa. Jos sen jälkeen tuntuu oudolta, niin sitten ortopedille ja jatkotutkimuksiin. Olen siis varsin toiveikas!
Samalla kuitenkin päässä on pyörinyt jos jonkinlaisia ajatuksia: Jos mitään ei kerta mennyt rikki, niin lopetinko ottelun ihan turhaan? Olisin päässyt ottelemaan avoimeenkin, olisiko pitänyt mennä edes siihen, kun polvi ei alkanut turvota? Olenko ihan liian nössö, kun en jatkanut sankarillisen haavoittuneena maaliin saakka? Kovat jätkät olisivat otelleet loppuun saakka ja tietysti vielä voittaneet.
Kaiken pähkäilyn keskellä vastaus kaikkiin edellisiin kysymyksiin on edelleenkin ei. Olen sivustaseurannut liian monta tapausta (usein polviin liittyvää), joissa ensin ”ei sattunut mitään” ja sitten jatkon seurauksena ”sattui kaikki”. Nyt näyttäisi siltä, että kahden viikon päästä pääsen takaisin treenimatolle: ei pitkää treenitaukoa, yhtään suunniteltua kisaa ei jää väliin ja pääsen treenaamaan niihin kunnolla, pääsen vetämään syksylle sovitut leirit, en tarvitse sairaslomaa, elämä jatkuu niin kuin ennenkin.
Lajia on itsellä takana vasta kuusi ja puoli vuotta, mutta niiden vuosien aikana oma kehitys on ollut nopeaa ja menestys huimaa. Uskallan väittää, että yksi syy tähän on edellisen pähkäilyn tapainen, kamppailupiireissä vähän lammasmaisena pidetty luonne. Treeneissä harvoin skrämblään ns. loppuun saakka, jos epäilen jonkun paikan olevan vaarassa loukkaantua. Saan siitä välillä huutia, ja toki loppuun saakka taistelu tilanteissa kuuluu harjoitteluun. Mutta on tässä luonteessa hyväkin puoli: kun niitä isoja loukkaantumisia ei ole ollut, ei ole ollut niistä johtuvia taukoja, on päässyt treenaamaan ja kisaamaan ehjänä. Sitä myötä on tullut myös niitä tuloksia.
Vahinkoja tietysti sattuu, tekevälle ainakin. Silti hyvä tuuri kohdallani näyttää jatkuvan (kop, kop jälleen). Toki täytyy odotella nyt se pari viikkoa ja katsoa tarina loppuun saakka, polvi ei tunnu täysin normaalilta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin, että lauantainen ruks-ruks-ruks oli vain paljon melua tyhjästä. Vaikka tuli tappio, niin parempi näin. Harmittaa, ettei päässyt avoimeen, mutta onneksi kyseessä ei ollut kisakauden tärkein koitos. Nyt voin keskittyä pari viikkoa kehonhuoltoon ja saada jäkissä olevaa oikeaa puolta kropasta auki. Sen jälkeen treeni- ja kisa-arki jatkuu tavalliseen tapaan. No pain, only gain!
 |
| Sain kämppikseltä kaksi kaveria lainaan pariksi viikoksi. Näillä mennään. |
torstai 18. syyskuuta 2014
Tiistai 16.9. - Lopetuksia ja puolustuksia
Tiistain treeneissä tehtiin kahta lopetusta, käsitriangelia sekä giljotiiniä sekä katsottiin myös puolustuksia näihin. Käsitriangelista löytyy aiempi tekniikkakuvaus täältä ja giljotiinista puolestaan täältä.
Puolustamisen ensimmäinen vaihe on tietysti olla joutumatta lopetukseen.:) Eli ei tarjota kättä tai päätä kaverille kiinni napattavaksi, vaan pidetään molemmat aina lähellä jemmassa. Mikäli vahinko on kuitenkin päässyt tapahtumaan, voi käsitriangelia puolustaa "kilauttamalla kaverille" eli tuomalla oman kämmenen korvalle blokkaamaan kaverin kuristusta. Giljotiiniin jouduttaessa oma ei-kuristuvan-puolen käsivarsi puolestaan tuodaan kaveri hartian yli ja kuristuksesta lähdetään kiertämään pois tälle puolelle. Pakoon kierrettäessä tulee muistaa pitää oma lantio lähellä kaveria, ettei kaula ojentuisi paremmin kaverin kuristettavaksi.
Puolustamisen ensimmäinen vaihe on tietysti olla joutumatta lopetukseen.:) Eli ei tarjota kättä tai päätä kaverille kiinni napattavaksi, vaan pidetään molemmat aina lähellä jemmassa. Mikäli vahinko on kuitenkin päässyt tapahtumaan, voi käsitriangelia puolustaa "kilauttamalla kaverille" eli tuomalla oman kämmenen korvalle blokkaamaan kaverin kuristusta. Giljotiiniin jouduttaessa oma ei-kuristuvan-puolen käsivarsi puolestaan tuodaan kaveri hartian yli ja kuristuksesta lähdetään kiertämään pois tälle puolelle. Pakoon kierrettäessä tulee muistaa pitää oma lantio lähellä kaveria, ettei kaula ojentuisi paremmin kaverin kuristettavaksi.
Sunnuntai 14.9. - Half guardin ohitus
Sunnuntain treeneissä ohitettiin vuorostaan half guardia, mikä on hyvin yleinen positio sekä bjj:ssä että lukkopainissa. Pyrkimyksenä oli ohittaa kaverin guardi rauhallisesti ja hyvällä kontrollilla.
Halffissa päällä tulee ensin muistaa tuoda oma lantio tarpeeksi lähelle kaverin lantiota ja pitää oma kyynärpää kiinni, jottei alla oleva kaveri saa tuotua polvea z-guardiin tai haettua kainaloa. Omaa "ylempää" kättä lähetään liu'uttamaan kaverin lantiolta tämän kainaloon ja "alempaa" puolestaan hartian yli selkäpuolelle samalla kun olkapää aurataan kaverin kaulalle. Tämän jälkeen käännetään omaa lantiota siten, että kasvot ovat kohti kaverin jalkoja. Paine pidetään kuitenkin koko ajan rintakehällä. Kainalossa olevan käden voi nyt tuoda irrottamaan jalkoja siten, että oma polvi saadaan vapaaksi. Sitten lantiota käännetään uudestaan ja samanaikaisesti tuodaan polvi mattoon sekä käsi takaisin kaverin kainaloon. Myös pää tulee mattoon ja ohitus viimeistellään auraamalla kaverin päätä sivuun sekä liu'uttamalla jalka polvi edellä vapaaksi.
Tässä ohituksessa on aika paljon eri vaiheita, mutta kun ne kaikki muistaa tehdä kunnolla, on kaverin äärimmäisen vaikeaa puolustaa ohitusta.
Halffissa päällä tulee ensin muistaa tuoda oma lantio tarpeeksi lähelle kaverin lantiota ja pitää oma kyynärpää kiinni, jottei alla oleva kaveri saa tuotua polvea z-guardiin tai haettua kainaloa. Omaa "ylempää" kättä lähetään liu'uttamaan kaverin lantiolta tämän kainaloon ja "alempaa" puolestaan hartian yli selkäpuolelle samalla kun olkapää aurataan kaverin kaulalle. Tämän jälkeen käännetään omaa lantiota siten, että kasvot ovat kohti kaverin jalkoja. Paine pidetään kuitenkin koko ajan rintakehällä. Kainalossa olevan käden voi nyt tuoda irrottamaan jalkoja siten, että oma polvi saadaan vapaaksi. Sitten lantiota käännetään uudestaan ja samanaikaisesti tuodaan polvi mattoon sekä käsi takaisin kaverin kainaloon. Myös pää tulee mattoon ja ohitus viimeistellään auraamalla kaverin päätä sivuun sekä liu'uttamalla jalka polvi edellä vapaaksi.
Tässä ohituksessa on aika paljon eri vaiheita, mutta kun ne kaikki muistaa tehdä kunnolla, on kaverin äärimmäisen vaikeaa puolustaa ohitusta.
maanantai 15. syyskuuta 2014
Tiistai 9.9. Tuliaisia Saksasta
Kävin lomareissulla Berliinissä ja tulipahan kokeiltua paikallista salia yksien lukkopainitreenien verran. Paikkana oli Hilti-sisarseuramme IMAG e.V. Berlin. Valitettavasti paikalla oli todennäköisesti perjantai-illan myöhäisestä ajankohdasta johtuen vain vetäjä ja yksi kaveri. Saatiin kuitenkin oikein mukavat treenit aikaiseksi ja hauskaa oli. Edeltäviä BJJ-treeniä ehdin seurata hetken verran ja meininki vaikutti samaan tapaan rennolta kuin Jyväskylässäkin. Ehdottomasti kannattaa lomareissuillakin piipahtaa paikallisilla saleilla. BJJ-kulttuuri on siinä mielessä hienoa, että kaikkia yhdistää rakkaus lajiin, ja mihin päin maailmaa menetkin, vastaanotto salilla on aina lämmin. Eri saleilla vieraillessa saa uudenlaista näkökulmaa ja ideoita omaan painiin. Eli kannattaa aina lomalle lähtiessä pakata BJJ- tai lukkopainikamat mukaan!
Tyttötreeneissä käytiin siis läpi Berliinin-tuliaisina ikäviä/ilkeitä jalkalukkoja. Berliinin salilla on ollut ongelmana, että suurin osa treenaa BJJ:tä, jolloin jalkalukot on pienemmässä roolissa. Näin ollen kynnys lukkopainitreeneihin tuloon ja siinä kisaamiseen saattaa kasvaa. Berliinissä onkin nyt yksi treeni viikossa pyhitetty pelkille jalkalukoille. En lähde läpikäytyjä tekniikoita tässä tarkemmin kuvailemaan. Sanotaan vaan, että tyyli oli täysin erilainen kuin mihin itse on tottunut.
 |
| Berliinin treeniseura. |
Tyttötreeneissä käytiin siis läpi Berliinin-tuliaisina ikäviä/ilkeitä jalkalukkoja. Berliinin salilla on ollut ongelmana, että suurin osa treenaa BJJ:tä, jolloin jalkalukot on pienemmässä roolissa. Näin ollen kynnys lukkopainitreeneihin tuloon ja siinä kisaamiseen saattaa kasvaa. Berliinissä onkin nyt yksi treeni viikossa pyhitetty pelkille jalkalukoille. En lähde läpikäytyjä tekniikoita tässä tarkemmin kuvailemaan. Sanotaan vaan, että tyyli oli täysin erilainen kuin mihin itse on tottunut.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Kaksi maata, kaksi kotia – ei mitkään jäähyväiset
Kuten Heli jo tuossa alla kirjoittikin, on Fight Clubin tyttöpaineilla osittain uudet tuulet. Hanna sai opiskelupaikan Ruotsin Örebrosta, ja minä luonnollisesti seuraan mukana. Pari viime viikkoa on siis ollut haikeuden ja ikävän aikaa, vaikkakin elo lahden toisella puolella on ollut varsin mukavaa. Etenkin tyttöpainiporukan jääminen Jyväskylään nostaa kaipauksen pintaan. Onneksi mikään ei ole lopullista ja matka Örebrosta Jyväskylään on yhtä lyhyt kuin Jyväskylästä Örebrohon.
Kun tyttöpainit alkoivat pyöriä 2009 vuoden lopussa, ei vielä osannut arvata millaiseksi koko touhu kehittyy. Alussa meitä oli kaksi sinivyötä ja yksi allekirjoittanut valkovyö, jotka ottivat homman haltuun. Hannan muuttaessa Jyväskylään ja ekan naisille suunnatun peruskurssin myötä toiminta vakiintui osaksi Fight Clubia, ja pinkeistä Jyväskylän ”Fight Like a Girl” Clubin paidoista tuli pian koko klubin tunnusmerkki. Nyt 2014 naistreenaajien joukosta löytyvät kaikki vyöarvot aina valkoisesta mustaan, ja ennen kaikkea porukka on aivan mahtava. Ei sitä voi hehkuttaa liikaa, unelmajengi! Siksi lähteminen on vaikeaa.
Mutta on tässä jotain upeaakin: uudet vastuunkantajat nostavat päätään ja pitävät homman käynnissä! Kun Hannan opiskelupaikka varmistui, alkoi myös työ tyttöpainien jatkon turvaamiseksi. Joukosta kokeneimmat, Elina ja Heli, lupautuivat heti vastuuvetäjiksi, ja avuksi näille pyydettiin Hennariikka ja Laura. Koossa onkin loistava ydinporukka, joka varmasti vie yhdessä toimintaa eteenpäin. Minun ja Hannan vetovastuuvuosina on monesti huomannut sen, että yksin tällainen homma olisi paljon raskaampaa. Voi olla, että uusille vetäjille homma on aluksi pelottavaa, mutta ainakin tänne puolelle välittyy myös tekemisen ilo. Koko nelikko on jo tässä vaiheessa pidemmällä kuin allekirjoittanut ja Hanna vetohommia aloittaessa.
Tämä vastuunotto ei ole noussut tyhjästä. Vaikka muutama vuosi sitten ei oltu lähdössä minnekään, tiedostettiin jo silloin, että toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi täytyy reagoida ajoissa. Kamppailulajeissa kehittymiseen kuuluu, että kokemuksen kertyessä sitä täytyy myös opetella jakamaan, opettamaan eteenpäin. Elina ja Heli ovat jo muutaman vuoden ajan vetäneet silloin tällöin treenejä, niin tyttöpaineja kuin muitakin treenejä, joten ohjaajan saappaisiin astuminen ei tule tyhjästä. Nyt Hennariikka ja Laura puolestaan tulevat opettelemaan opettamista, joten näinkin pyritään turvaamaan tulevaisuutta.
Lahden toisella puolella minä ja Hanna ei suinkaan olla jättäytymässä Jyväskylän Fight Like a Girl Clubin ulkopuolelle. Meidän osallistuminen vaan on erilaista. Omalla kohdalla tämä vuosi on vielä reissaamista kahden kaupungin välillä, sillä työt pitävät minua vuoden ajan osittain Jyväskylässä. Lomat, viikonloppu- ja pidemmätkin vierailut Jyväskylään ja Fight Clubille tulevat olemaan osa meidän molempien elämää. Samoin olemme puhuneet Jyväskylästä Örebrohon päin suuntautuvista treenireissuista. Jo nyt suunnitteilla on yhden päivän minileiri Jyväskylässä, kun tullaan molemmat Hannan kanssa käymään syyskuun lopulla.
Meillä on nyt kaksi kotisalia: Jyväskylän Fight Club (klubi) sekä Akademi Nord (akademi). Harrastaminen on hieno asia, sillä bjj:n myötä myös Ruotsiin muuttaminen on ollut helpompaa, vaikka juuri kotisalin ja oman treeniporukan jääminen Suomeen onkin niitä haikeimpia asioita. Täällä meidät on otettu lämpimästi vastaan; paikallinen bjj-porukka on auttanut muutossa aina asunnon hankkimisesta lähtien. Salilla on mukava tunnelma ja porukkaan on ollut helppo päästä mukaan. Örebro on osoittautunut monin tavoin ”Ruotsin Jyväskyläksi”: Sijainti keskellä Ruotsia, suurin piirtein saman kokoinen kaupunki, suurin piirtein saman kokoinen hyvällä hengellä pyörivä bjj-seura, jossa treenaaminen on ennen kaikkea mukavaa. Ihan kuin olisi kotiin tullut.
Tämä blogi on perustettu aikoinaan treenaajien toiveista tyttöpainien treenipäiväkirjaksi. Elinan ja Helin kanssa on puhuttu, että pidetään blogi toiminnassa, niin hyvin kuin vaan jaksetaan. Edelleen tänne ilmestyy kuvauksia treeneistä, sen verran kuin itse kukin jaksaa ja tahtoo kirjoitella. Edelleen tänne ilmestyy kisa- ja reissuraportteja. Edelleen tänne ilmestyy ”ajatuksen virtaa” päivänpolttavista treeniasioista. Ja naisemme maailmalla – minä ja Hanna – tulevat jatkossakin kantamaan kortensa kekoon blogikirjoittelun muodossa. Jyväskylän Fight Like a Girl Club on ja pysyy ja voi erittäin hyvin. Nyt vaan också på svenska!
Jyväskylän Fight Club ei koskaan lähde naisesta, eikä nainen klubilta.
Kun tyttöpainit alkoivat pyöriä 2009 vuoden lopussa, ei vielä osannut arvata millaiseksi koko touhu kehittyy. Alussa meitä oli kaksi sinivyötä ja yksi allekirjoittanut valkovyö, jotka ottivat homman haltuun. Hannan muuttaessa Jyväskylään ja ekan naisille suunnatun peruskurssin myötä toiminta vakiintui osaksi Fight Clubia, ja pinkeistä Jyväskylän ”Fight Like a Girl” Clubin paidoista tuli pian koko klubin tunnusmerkki. Nyt 2014 naistreenaajien joukosta löytyvät kaikki vyöarvot aina valkoisesta mustaan, ja ennen kaikkea porukka on aivan mahtava. Ei sitä voi hehkuttaa liikaa, unelmajengi! Siksi lähteminen on vaikeaa.
Mutta on tässä jotain upeaakin: uudet vastuunkantajat nostavat päätään ja pitävät homman käynnissä! Kun Hannan opiskelupaikka varmistui, alkoi myös työ tyttöpainien jatkon turvaamiseksi. Joukosta kokeneimmat, Elina ja Heli, lupautuivat heti vastuuvetäjiksi, ja avuksi näille pyydettiin Hennariikka ja Laura. Koossa onkin loistava ydinporukka, joka varmasti vie yhdessä toimintaa eteenpäin. Minun ja Hannan vetovastuuvuosina on monesti huomannut sen, että yksin tällainen homma olisi paljon raskaampaa. Voi olla, että uusille vetäjille homma on aluksi pelottavaa, mutta ainakin tänne puolelle välittyy myös tekemisen ilo. Koko nelikko on jo tässä vaiheessa pidemmällä kuin allekirjoittanut ja Hanna vetohommia aloittaessa.
Tämä vastuunotto ei ole noussut tyhjästä. Vaikka muutama vuosi sitten ei oltu lähdössä minnekään, tiedostettiin jo silloin, että toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi täytyy reagoida ajoissa. Kamppailulajeissa kehittymiseen kuuluu, että kokemuksen kertyessä sitä täytyy myös opetella jakamaan, opettamaan eteenpäin. Elina ja Heli ovat jo muutaman vuoden ajan vetäneet silloin tällöin treenejä, niin tyttöpaineja kuin muitakin treenejä, joten ohjaajan saappaisiin astuminen ei tule tyhjästä. Nyt Hennariikka ja Laura puolestaan tulevat opettelemaan opettamista, joten näinkin pyritään turvaamaan tulevaisuutta.
Lahden toisella puolella minä ja Hanna ei suinkaan olla jättäytymässä Jyväskylän Fight Like a Girl Clubin ulkopuolelle. Meidän osallistuminen vaan on erilaista. Omalla kohdalla tämä vuosi on vielä reissaamista kahden kaupungin välillä, sillä työt pitävät minua vuoden ajan osittain Jyväskylässä. Lomat, viikonloppu- ja pidemmätkin vierailut Jyväskylään ja Fight Clubille tulevat olemaan osa meidän molempien elämää. Samoin olemme puhuneet Jyväskylästä Örebrohon päin suuntautuvista treenireissuista. Jo nyt suunnitteilla on yhden päivän minileiri Jyväskylässä, kun tullaan molemmat Hannan kanssa käymään syyskuun lopulla.
Meillä on nyt kaksi kotisalia: Jyväskylän Fight Club (klubi) sekä Akademi Nord (akademi). Harrastaminen on hieno asia, sillä bjj:n myötä myös Ruotsiin muuttaminen on ollut helpompaa, vaikka juuri kotisalin ja oman treeniporukan jääminen Suomeen onkin niitä haikeimpia asioita. Täällä meidät on otettu lämpimästi vastaan; paikallinen bjj-porukka on auttanut muutossa aina asunnon hankkimisesta lähtien. Salilla on mukava tunnelma ja porukkaan on ollut helppo päästä mukaan. Örebro on osoittautunut monin tavoin ”Ruotsin Jyväskyläksi”: Sijainti keskellä Ruotsia, suurin piirtein saman kokoinen kaupunki, suurin piirtein saman kokoinen hyvällä hengellä pyörivä bjj-seura, jossa treenaaminen on ennen kaikkea mukavaa. Ihan kuin olisi kotiin tullut.
Tämä blogi on perustettu aikoinaan treenaajien toiveista tyttöpainien treenipäiväkirjaksi. Elinan ja Helin kanssa on puhuttu, että pidetään blogi toiminnassa, niin hyvin kuin vaan jaksetaan. Edelleen tänne ilmestyy kuvauksia treeneistä, sen verran kuin itse kukin jaksaa ja tahtoo kirjoitella. Edelleen tänne ilmestyy kisa- ja reissuraportteja. Edelleen tänne ilmestyy ”ajatuksen virtaa” päivänpolttavista treeniasioista. Ja naisemme maailmalla – minä ja Hanna – tulevat jatkossakin kantamaan kortensa kekoon blogikirjoittelun muodossa. Jyväskylän Fight Like a Girl Club on ja pysyy ja voi erittäin hyvin. Nyt vaan också på svenska!
Jyväskylän Fight Club ei koskaan lähde naisesta, eikä nainen klubilta.
maanantai 8. syyskuuta 2014
Tiistai 2.9. ja sunnuntai 7.9. - Guardista ohi ja vähän äkkiä
Tällä viikolla aiheena oli avoimen guardin ohitus. Lähdimme liikkeelle ns. otteettomasta guardista ja tavoitteena oli päästä kaverista ohi ilman että tälle annettaisiin mahdollisuutta hakea otteita kiinni ja aloittaa guardin peluuta. Tämän estämiseksi on ensiksi tärkeää seistä hyvässä perusasennossa jalat koukistuneena, pää samalla tasolla kaverin kanssa ja kädet aktiivisina edessä sekä horjuttamassa kaveria että torjumassa tämän otteita.
Tiistaina aloitimme ohitustreenit jalkavedolla. Allaoleva kaveri tuo usein jalkansa lantiolle etäisyyttä pitämään, mutta sen voi hakea sinne myös itse kippaamalla maassa istuvan kaverin jalasta selälleen. Heti kun jalka tulee lantiolle, lähdetään sitä siirtämään sivuun. Tämä tapahtuu ensisijaisesti lantion liikkeellä: lantiota voi työntää ensin hieman eteenpäin (jolloin kaveri todennäköisesti alkaa työntämään jalallaan vastaan), minkä jälkeen lantiota nykäistään elvismäisellä liikkeellä nopeasti taaksepäin sekä käännetään sivulle siten, että kaveri jalka siirtyy sen ohi. Kädet avustavat jalkaa sivuun, mutta eivät ole mitenkään pääosassa. Heti kun kaverin jalka on siirtynyt pois tieltä, pudottaudutaan alas ja tuodaan reilusti painetta kaverin lantiolle. Tästä voi siirtää toisen käden kaverin niskaan, kontrolloida toisella kättä/kainaloa ja hivuttautua sivukontrolliin. Toinen yleinen vaihtoehto on, että kaveri lähtee kääntymään kilppariin. Tässä tapauksessa hidastetaan kaverin kääntymistä tuomalla kyynärvarrella painetta tämän lantiolle sekä kääntämällä alempi jalka hookiksi kaverin liikkeen mukana.
Sunnuntaina teemana oli pukupaini sekä nk. x-pass -ohitus. Teimme versiota, jossa astutaan maassa istuvan kaverin jalkojen väliin, toisella kädellä tartutaan väliin jäävän polven ulkosyrjästä ja toisella kaverin kauluksesta. Väliin jäänyt jalka potkaistaan ylöspäin ja samalla kaveria horjutetaan kauluksesat/hartiasta taaksepäin ja polvi siirretään syrjään. Viimeistellään tuomalla polvi pakille tai tulemalla sideen. Onnistuakseen ohituksen täytyy olla säpäkkä ja oikein ajoitettu; jalkojen väliin astuttaessa kaverille ei saa antaa tilaisuutta hakea guardia kiinni tai imeytyä jalkaan kiinni. Oheiselta videolta näkyy kaksi drilliharjoitusta, joita teimme sekä muutakin asiaa x-passista:
https://www.youtube.com/watch?v=4NV2VLjSaYk
Tiistaina aloitimme ohitustreenit jalkavedolla. Allaoleva kaveri tuo usein jalkansa lantiolle etäisyyttä pitämään, mutta sen voi hakea sinne myös itse kippaamalla maassa istuvan kaverin jalasta selälleen. Heti kun jalka tulee lantiolle, lähdetään sitä siirtämään sivuun. Tämä tapahtuu ensisijaisesti lantion liikkeellä: lantiota voi työntää ensin hieman eteenpäin (jolloin kaveri todennäköisesti alkaa työntämään jalallaan vastaan), minkä jälkeen lantiota nykäistään elvismäisellä liikkeellä nopeasti taaksepäin sekä käännetään sivulle siten, että kaveri jalka siirtyy sen ohi. Kädet avustavat jalkaa sivuun, mutta eivät ole mitenkään pääosassa. Heti kun kaverin jalka on siirtynyt pois tieltä, pudottaudutaan alas ja tuodaan reilusti painetta kaverin lantiolle. Tästä voi siirtää toisen käden kaverin niskaan, kontrolloida toisella kättä/kainaloa ja hivuttautua sivukontrolliin. Toinen yleinen vaihtoehto on, että kaveri lähtee kääntymään kilppariin. Tässä tapauksessa hidastetaan kaverin kääntymistä tuomalla kyynärvarrella painetta tämän lantiolle sekä kääntämällä alempi jalka hookiksi kaverin liikkeen mukana.
Sunnuntaina teemana oli pukupaini sekä nk. x-pass -ohitus. Teimme versiota, jossa astutaan maassa istuvan kaverin jalkojen väliin, toisella kädellä tartutaan väliin jäävän polven ulkosyrjästä ja toisella kaverin kauluksesta. Väliin jäänyt jalka potkaistaan ylöspäin ja samalla kaveria horjutetaan kauluksesat/hartiasta taaksepäin ja polvi siirretään syrjään. Viimeistellään tuomalla polvi pakille tai tulemalla sideen. Onnistuakseen ohituksen täytyy olla säpäkkä ja oikein ajoitettu; jalkojen väliin astuttaessa kaverille ei saa antaa tilaisuutta hakea guardia kiinni tai imeytyä jalkaan kiinni. Oheiselta videolta näkyy kaksi drilliharjoitusta, joita teimme sekä muutakin asiaa x-passista:
https://www.youtube.com/watch?v=4NV2VLjSaYk
30.-31.8. - Naamalukkoa ja vähän muuta
Hanna ja Venla vaihtoivat siis toistaiseksi maisemaa Ruotsiin jättäen ison aukon sekä Jyväskylän että koko Suomen painiympyröihin. Tyttöpainit ovat kuitenkin pyörineet meidän jäljelle jääneiden voimin (joskin huomattavasti vähemmillä vitseillä) ja toivottavasti bloginkin pitämisessä saataisiin skarpattua. Nyt hieman selostusta viime viikkojen tapahtumista.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna kisattiin jo perinteikäs Naamalukko Open, mutta tällä kertaa kisapaikkana oli Jyväskylän sijaan Oulu. Osin tästä syystä Keski-Suomen kisaedustus oli totuttua huomattavasti pienempi ja tytöistä oli edustamassa vain allekirjoittanut. Itsekin osallistuin sunnuntaikiireiden takia tällä kertaa vain lauantaisiin lukkopainikisoihin. Ohessa lyhyt selostus tästä reissusta.
Lähdin Ouluun jo torstaina siellä asuvaa siskoa moikkaamaan, mikä oli sikäli hyvä juttu, että matkaväsymystä ei päässyt kertymään. Valitettavasti pieni flunssanpoikanen pääsi kiusaamaan ja olo oli etenkin perjantaina hyvin tukkoinen ja väsähtänyt. Kisa-aamuna olo oli kuitenkin onneksi kohtuullisen hyvä. Polkaisin pyörällä kisapaikalle ja pikaisten lämmittelyjen jälkeen pääsinkin jo tositoimiin, sillä naisten sarjat oteltiin heti ensimmäisten joukossa. Minua vastaan asettui BJJ Centerin Maria Liuska. Edellisen päivän kurjan olon huomioon ottaen sain matsin yllättävänkin hyvin käyntiin ja hetken pystypainin jälkeen sain vietyä Marian mattoon, missä pääsin myös painimaan lupaavan oloisesti päältä. Kokeneena painijana Maria sai kuitenkin homman käännettyä paremmin itselleen sekä haettua käsilukon, johon jouduin aikani puolustettua taputtamaan. Matsin päätyttyä oli aika ristiriitaiset fiilikset: toisaalta olin tyytyväinen siihen, että pääsin matsissa paremmin käyntiin kuin usein aiemmin, mutta toisaalta myös tuntui, että parempaankin olisi voinut pystyä. Kokeneiden naisten yhdistetyssä sarjassa meitä oli kaikkiaan viisi ottelijaa eli kisat päättyivät osaltani tuohon käsilukkoon.
Kotopuolessa Jyväskylässä Elina vastasi sunnuntain treeneistä, missä palauteltiin mieleen osallistujien toivomia perustekniikoita.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna kisattiin jo perinteikäs Naamalukko Open, mutta tällä kertaa kisapaikkana oli Jyväskylän sijaan Oulu. Osin tästä syystä Keski-Suomen kisaedustus oli totuttua huomattavasti pienempi ja tytöistä oli edustamassa vain allekirjoittanut. Itsekin osallistuin sunnuntaikiireiden takia tällä kertaa vain lauantaisiin lukkopainikisoihin. Ohessa lyhyt selostus tästä reissusta.
Lähdin Ouluun jo torstaina siellä asuvaa siskoa moikkaamaan, mikä oli sikäli hyvä juttu, että matkaväsymystä ei päässyt kertymään. Valitettavasti pieni flunssanpoikanen pääsi kiusaamaan ja olo oli etenkin perjantaina hyvin tukkoinen ja väsähtänyt. Kisa-aamuna olo oli kuitenkin onneksi kohtuullisen hyvä. Polkaisin pyörällä kisapaikalle ja pikaisten lämmittelyjen jälkeen pääsinkin jo tositoimiin, sillä naisten sarjat oteltiin heti ensimmäisten joukossa. Minua vastaan asettui BJJ Centerin Maria Liuska. Edellisen päivän kurjan olon huomioon ottaen sain matsin yllättävänkin hyvin käyntiin ja hetken pystypainin jälkeen sain vietyä Marian mattoon, missä pääsin myös painimaan lupaavan oloisesti päältä. Kokeneena painijana Maria sai kuitenkin homman käännettyä paremmin itselleen sekä haettua käsilukon, johon jouduin aikani puolustettua taputtamaan. Matsin päätyttyä oli aika ristiriitaiset fiilikset: toisaalta olin tyytyväinen siihen, että pääsin matsissa paremmin käyntiin kuin usein aiemmin, mutta toisaalta myös tuntui, että parempaankin olisi voinut pystyä. Kokeneiden naisten yhdistetyssä sarjassa meitä oli kaikkiaan viisi ottelijaa eli kisat päättyivät osaltani tuohon käsilukkoon.
Kotopuolessa Jyväskylässä Elina vastasi sunnuntain treeneistä, missä palauteltiin mieleen osallistujien toivomia perustekniikoita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)