sunnuntai 4. elokuuta 2013

30.08.2013 - Käsiveto ja guardin ohitus

Tyttötreenit käytiin tänään lukkopainivarustuksella ja teimme käsiveto-sweep-knee slide pass -yhdistelmää. Vetovuorossa oli tänään maailman tuulista palannut Heli.

Lähdimme liikkeelle avoimesta guardista, jossa ollaan istuvassa asennossa polvillaan olevan kaverin edessä. Käsivetoa lähdetään hakemaan ottamalla kiinni kaverin saman puolen ranteesta ja ohjaamalla kättä sivuun, jotta toisella kädellä saataisiin ote kaverin ojentajasta. Tästä kaveria nykäistään nopealla liikkeellä alaspäin ja samalla liikutaan itse katkaravulla toisen käden tukemana sivulle, jolloin kaveri ”putoaa” eteenpäin vapautuneeseen tilaan. Ihanteellisessa tapauksessa tällöin avautuisi tilaa ottaa kaverin selkä haltuun.

Tänään kuitenkin jatkoimme tilannetta siten, että kaveri reagoi käsivetoon nostamalla toisen polvensa pystyyn ja estämällä siten selkäpuolelle kiertämisen. Tästä siirrymme tekemään sweepiä tarttumalla kiinni kaverin jalkaan ja työntämällä tämän yläkroppaa käyttäen selälleen. Tästä päädyimme siis avoimeen guardiin päälle.

Guardin ohittaminen knee slide passilla aloitetaan laittamalla omat kädet kaverin lantiolle siten, että omat kyynärpäät ovat kääntyneenä sisäänpäin kainaloita kohti. Seuraavaksi ”hypätään” syvemmälle guardiin, jolloin oma polvi painetaan kaverin ristikkäisen jalan reidelle lähelle nivusia. Samalla liikutaan sen verran sivulle, että toinen jalka tulee suoraksi kaverin jalan ulkopuolelle. Tästä liu'utetaan yhtäaikaa omaa polvea kohti mattoa sekä saman puolen kättä kaverin kainaloon. Oma pää pidetään kiinni kaverin yläkropassa ja sillä työnnetään kaverin päätä kaarelle, jotta ohittamiselle tulee lisää tilaa. Toinen käsi viimeistelee ohituksen ottamalla kiinni kaverin vapaan käden ojentajasta heti kun mahdollista. Ohitus päättyy hyvään sivukontrolliin.

2 kommenttia:

  1. Onko fight clubin sivut kaatuneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Fight Clubin sivut ovat alhaalla. Toivon mukaan ne saadaan toimimaan ensi viikon alussa.

      Poista