On parikin syytä, miksi ajattelin kyseisen asian aukikirjoittamisen olevan paikallaan. Kun kyseessä on urheilulaji, tapahtuu lajissa loukkaantumisia silloin tällöin. Vahinkoja tietty aina sattuu, mutta loukkaantumisia voi yrittää estää mm. lajia tukevalla oheisharjoittelulla, hyvällä lämmittelyllä ja oikealla lajitekniikalla. Tuntuu kuitenkin, että yksi iso ennaltaehkäisytapa on asenne: tässä lajissa siihen kuuluu ajoissa taputtaminen.
Harva suomalainen treenaa jiu-jitsua tai lukkopainia ammatikseen. Vaikka kyse on itselle vakavasta harrastukselta, menee oma terveyteni etusijalle. Ei kai siinä ole mitään järkeä, jos on jatkuvasti telakalla treeneistä, ja sen lisäksi ehkä sairaslomalla. Kisoissa voi ja täytyykin tähdätä voittamiseen, mutta jonkinlainen itsesuojeluvaisto olisi hyvä olla olemassa. Kivempi sitten vanhana elellä kun niveliä ei ole vedetty yli liian montaa kertaa. Saati sitten, että voisin treenailla vielä kymmenen, kahden-, kolmen- tai neljänkinkymmenen vuoden päästä.
Häviäminen kuuluu kamppailulajiin siinä missä voittaminen. Yksi klubin miehistä totesikin, että loukkaantumiset vähenivät olemattomiin ja painiminen muuttui kivaksi siinä vaiheessa, kun oppi tietämään milloin on voittanut ja milloin hävinnyt. Jos treeneissä on mukana liian iso ego, eikä häviäminen ole vaihtoehto, rikkoo itsensä melko nopeasti. Jos aina taistelee tilanteet loppuun kivun äärirajoille saakka, niin ennemmin tai myöhemmin napsahtaa. Seuraa tauko ja kuntoutus, joka voi viedä viikosta kuukausiin. Ajoissa taputtamalla voi saman ajan käyttää treenaamiseen, vaikkapa nimenomaisen lopetuksen puolustamisen tai koko tilanteen välttämisen harjoitteluun. Tämä pätee etenkin treeneissä, ja ainakin omalla kohdallani myös kisoissa.
Tuntuu, että tyttöjen kohdalla ajoissa taputtaminen on vielä tärkeämpää. Ensinnäkin tyttöjen nivelet ovat usein yliojentuvia, mutta kuluvat silti joka kerta kun niitä vedetään tietyn pisteen yli. Toiseksi treenikaverina on usein mies, ja on vaan fyysinen fakta, että miehet ovat voimakkaampia ja räjähtävämpiä. Vaikka itse olen melko isokokoinen tyttö, treenannut nelisen vuotta (eli jonkin verran kokenut), niin loukkaantumisriski on suuri etenkin vasta aloittaneiden miesten kanssa painiessa. Neljän vuoden treenihistoriani aikana en ole pahemmin loukkaantunut (koputan puuta), ja luulen, että se johtuu omasta itsesuojeluvaistosta. Alussa olin suht tyhmä, ja taisi käsikin olla muutaman treenin jälkeen kipeä, mutta aika nopeasti oma asenne muuttui. Taputan ajoissa ja taputan paljon. Joissakin treeneissä en ehdi muuta tehdäkään. Toisaalta olen saanut treenailla tauoitta - tai ainakaan tauot eivät ole olleet loukkaantumisista johtuvia - eikä minun ole tarvinnut liiemmin taputella kisoissa.
Klubilla on kiva treenailla sekä naisten että miesten kanssa. Painikaverit on keskimäärin järkeviä, ja jos vauhti tuntuu liian kovalta, niin siitä kannattaa sanoa kaverille. Ja sitten voi tietty taputtaa.
Olen Venla ja tykkään taputtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti