SM-kisat lahden toisella puolella

Hälsningar från Sverige!

Ruotsinmestari 2016

 Kirjoitan tänne lyhyehkön kisaraportin tai kaksi, kuten kunnon flagilaisen kuuluukin. Vaikka kisat olivat Ruotsin puolella, niin täytyyhän niistä päivittää Suomeenkin, eller hur? Itse asiassa omaan syksyyni on kuulunut kahdet ADCC-säännöin käydyt karkelåt på svenska. Lokakuussa kisattiin ADCC Swedish Open Winter Edition, ja joulukuun alussa kisatiin ruotsinmestaruudesta eli kotoisimmin SM-kisoissa (Svenska mästarsskap).

Edellisistä lukkopainikisoista on ollut aikaa, sillä Suomen kisoissa osallistujamäärät ovat olleet pieniä, ja täältä lahden takaa ei aina pysty lähtemään reissuun. Onneksi läheltäkin löytyy kisoja, ja molemmat edellämainitut kisat olivat tunnin ajomatkan päässä Eskilstunassa. Vuoden Ruotsissa asumisen jälkeen tällainen ulkkarikin sai ottaa osaa SM-kisoihin, joten kisamahdollisuudet kasvavat.

Swedish Open (kuva by Von G Photography)

Molemmat kisat menivät tulospuolella parhaalla mahdollisella tavalla, Swedish Openissa oteltiin myös avoin sarja, josta kultaa oman lisäksi, ja SM-kisoissa voitto +60 kiloisten ruotsinmestariksi. Matsikohtaisen raportoinnin sijaan ajattelin keskittyä kuvailemaan omaa henkistä taivaltani syksyn aikana.  Meidän salitilanne on edelleen Ruotsissa hyvin epäselvä, ja käytännössä oma Akademilla käyty treeni on rajoittunut yhteen itse vedettyyn lukkopainitreeniin viikossa sekä sitä edeltävään painitreeniin. Meidän henkinen pelatus on ollut paikallinen tyttöjen painiseura Girlfighters BK, jonka treeneissä ollaan käyty treenaamassa, ja joka on pitkästä aikaa tuntunut "treenikodilta". Treenimäärillä ei pääse siis kehuskelemaan, mutta ainakin ne treenit, joissa on ollut, ovat olleet mukavia (nimenomaan henkisesti).

Kaiken kaaoksen keskellä kisaaminen on kuitenkin ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Kevään kisakausi päättyi suureen pettymykseen, kun kaaoskevät näytto kyntensä Mundiaaleissa, ja tuloksena oli hengetön suoritus. Kroppa toimi erittäin hyvin Mundeissa, mutta pää oli vielä vaiheessa. Avasin jo hieman kesällä "salaisuutta" kropan toiminnan taustalla: painitreenit. Ne ovat valmistaneet sekä fyysistä että henkistä taistelutahtoa, ja nyt vihdoin sain henkisen herkkyyden myös kisoihin.

Lokakuun Swedish Open oli vielä "rutiinikisa", jossa pää oli 80% hartioilla, viimeinen sysäys kuitenkin vielä jossain. SM-kisoissa se löytyi. Kisa-Venla parhaassa iskussa. Pitkästä aikaa tuntui, että pää ja kroppa olivat samassa paikassa samaan aikaan, ja valmiina taistoon. Matolla tämä näkyi röyhkeytenä (ei ole ollut luonnollista minulle), kylmähermoisuutena (luonnollista minulle) ja reagointiherkkyytenä (niin vastustajan liikkeisiin kuin Hannan kulmaukseen). Tuntui todella hyvältä otella.

Eihän pää tule mukaan itsestään. Uskon, että tässä on kaksi syytä, jotka painavat. Yksi: painitreenien vaikutus henkiseen puoleen alkaa siirtyä käytäntöön, se on vain vaatinut aikaa. Kaksi: olen saanut henkistä etäisyyttä treenisalikaaokseen ja niiden keskeisiin ihmisiin, ja vaikka nämä ovat fyysisesti paikalla, on henkinen välimatka riittävät pitkä. Pitkästä aikaa tuntui, että kisaa itselle (ja Hannalle), eikä vain arvioiville silmille.

SM-finaali, vastassa Pranan Patricia (kuva by Von G Photography)

Tämä oli hyvä kokemus ennen ensi kisavuotta. Alkuvuoden apaattinen kisahenki vaihtui positiiviseen loppuvuoteen. Suunta on siis ylös päin. Tavoitteena rakentaa vahvempi kisa-Venla 2017.

ps. nyt kun täällä Ruotsissa edelleen ollaan treenipaikkakaaoksen keskellä, niinteitä fightclubilaiset ja Suomen kamppailukansa tulee ajateltua suurella lämmöllä ja rakkaudella joka päivä. Suomi on hieno maa. Rauhaisaa joulua kaikille! Levätkää ja syökää! <3 p="">