torstai 28. marraskuuta 2013

Tiistai 26.11. - Metamorfoosi kilpparista kissan kautta perhoseen...

BJJ SM-kisat ovat takana, ja niistä kirjoitellaan piakkoin omakin postaus. Ennen kisoja hiottiin vielä spiderguardia, mutta pääosin otettin kunkin oman ottelusuunnitelman mukaisia aloituksia ja erilaisia tehtäväsparreja ja -drillejä. Kisojen jälkeen heitettiin kimonot taas hetkeksi syrjään ja mentiin lukkopainien.

Treenien teemaksi valikoitui pitkästä aikaa kilppari, josta lähdettiin hakemaan pakoja guardiin palauttamalla. Perinteinen mykkyräkilppari on ihan hyvä puolustus, mutta jos kilpparista haluaa edetä, ei voi jäädä paikoilleen. Ensimmäinen tavoite on pitää kaveri etupuolella. Lantio otetaan liikkeeseen mukaan tuomalla sitä eteenpäin ja köyristämällä selkää "kissaksi". Kaverin käden voi ottaa haltuun, etenkin jos tämä pyrkii hakemaan jonkinlaista kuristusotetta. Kaula pidetään suojassa tuomalla hartiat ns. korviin. Tästä lähdetään palauttamaan (perhos)guardia.

Jos kaveri pääsee kontrolloimaan hartialinjan taakse, voi yhä yrittää palauttaa tämän etupuolelle. Jos tämä ei onnistu, niin lantio jälleen kissamaisen vahvana heitetään kurperkeikka kaverin puoleisen hartian yli. Tärkeintä on, että lantio nousee ja jalat työntävät, jotta kaverin ei voi niin helposti seurata perässä ja guardin palauttaminen onnistuu.

Lopuksi katsottiin vielä "läskipyörä", jota voi käyttää kaverin ottaessa otteen lantion ympäri ja jos tämä työntää käden liian pitkälle. Tällöin suljetaan kaverin käsi kainaloon ja lähdetään pyörimään itse kyljen kautta ympäri. Kaveri pysyy liikkeessä mukana, pyörähtää selän yli, jolloin tämä jää alle ja jää sivusidontaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti