perjantai 13. tammikuuta 2012

Tiistai 10.01.2012 - Peruskurssi: hip bump sweep & kimura

Tällä kertaa kävimme läpi suljettua guardia alla olevan näkökulmasta. Opettelimme ensimmäisen sveepin sekä ensimmäisen lopetuksen.

Guardissa alla oleminen


Edellisellä kerralla käytiin läpi guardin avaamista. Luonnollisesti suljetussa guardissa alla oleva ei halua antaa päällä olevalle mahdollisuutta toteuttaa omaa peliään eli guardin avaamista ja ohittamista. Vastustajan hyvää asentoa eli posturea pyritään rikkomaan ja tämä tapahtuu hyökkäämällä tukipisteinä käytettäviin käsiin, hakemalla otteita niskan takaa sekä vetämällä vihulaista alas jalkojen ja lantion avulla. Hyvä tapa on siis vaikkapa etummaisen tukikäden poistaminen ranteesta vetämällä ja samanaikainen nykäys jaloilla siten, että polvia tuodaan kohti kaverin kainaloita. Kun vastustajan posture on rikottu, pyritään pitämään hänet alhaalla tai vähintään hidastamaan hänen ylösnousemistaan otteella niskan/takaraivon takaa.

Hip Bump Sweep


Hip bump sveepissä käytetään nimensä mukaisesti apuna omaa lantiota. Hyvä aika sveepin toteuttamiselle on silloin kun guardissa päällä oleva kaveri nojaa hieman taakse päin tai vaihtoehtoisesti silloin kun tämä pyrkii ylös postruren rikkoutumisen jälkeen. Tällöin hänen liikesuuntansa on jo valmiiksi sveepin suuntainen eikä voimaa tarvitse käyttää niin paljon. Ylipäänsä sveepeissä on ajatuksena löytää vastustajan tasapainopisteiden heikkouksia ja hyödyntää niitä käännön tekemiseen. Pakotetut sveepit ovat huomattavasti vaikeampia toteuttaa.

Hip bumpia lähdetään tekemään siten, että guardi avataan ja lähdetään nousemaan pystyistuntaan niin, että oma käsi tulee ristiin kaverin olkapään yli. Olkapään yli tuleva käsi sitoo vihulaisen käden eli poistaa tämän mahdollisen tukipisteen, jolla estää sveeppi. Samaan aikaan nostetaan lantio kaveriin kiinni siten, että se horjauttaa tämän tasapainosta. Liike tehdään kerralla loppuun saakka eli ei jäädä puoleen väliin vaan tullaan saman tien kaverin päälle mounttiin istumaan. Hip bump.

Kimura


Ensin kävimme läpi kimuran suljetusta guardista. Jos hip bumpia tehtäessä kaveri saa tuotua painoaan alas ja sveeppi blokkaantuu, jatketaan kuitenkin käden eristämistä. Istutaan takaisin alas ja pidetään koko ajan vastustajan käsi hallussa. Otetaan saman puolen kädellä vastustajan ranteesta kiinni ja tuodaan toisen puolen käsi hartian yli, käden alta kiinni omaan ranteeseen. Selvemmin asiaa ei kai voi esittää :D Haetaan kulmaa eli käännetään omaa lantiota kaverin alla niin, että saadaan kimuran puoleinen jalka heitettyä poikittain kaverin selän päälle. Lähdetään kääntämään koko pakettia kaverin pään suuntaisesti ja painetaan samaan aikaan jalalla selän päältä, ettei kaveri pääse pakenemaan. Selventävä video.
Kaverin liikkeen estäminen jalalla on erittäin tärkeää. Oheisessa videossa hyvä esimerkki onnistuneesta kimurasta.

Lopuksi teimme kimuran vielä sivusidonnasta päältä. Sivusidonnasta lähdetään eristämään alla olevan vastakkaista kättä. Jalkojen puoleinen käsi tuodaan kiinni kaverin ranteeseen ja pään puoleinen käsi kaverin hauiksen alta kiinni omaan toisen käden ranteeseen. Ihan samalla tavalla siis kuin kimurassa alta. Kimuran kiristäminen suoraan sivusidonnasta voi olla hankalaa, jos alla oleva lähtee nousemaan ylös istuma-asentoon. Tämä voidaan estää astumalla pään puoleinen jalka kaverin pään yli. Tässä Vinny näyttää mallia.

Tehkää hyvin.

Teidän
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti