torstai 10. marraskuuta 2011

tiistai 8.11. - kisoihin valmistautumista

Syksyn kisojen toinen pääkisa, brassi jiu-jitsun Finnish Open kisaillaan 19.-20. Helsingissä. Kisoihin saakka niin normi- kuin tyttöpainienkin teema pyörii kisoihin valmistautumisen ympärillä. Emme siis keskity oppimaan uusia tekniikoita, vaan palaamme perusasioiden äärelle.

Etenkin valko- ja sinivöisillä on tapana "jäpittää" suljettua guardia - tytöt ovat tässä yleensä erityisen hyviä, sillä pienempänä oppii puolustautumaan isompien kanssa treenatessa. Siksipä kisailun kannalta ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu usein guardin avaaminen ja sen ohittaminen. Tähän saa kulumaan aikaa, joten kannattaa ottaa asenteeksi "jos olen kerran suljettuun guardiin joutunut, niin avaan sen kerran, enkä mene enää takaisin." Avaaminen kun kuluttaa paljon energiaa, ja on usein hidasta touhua.

Katsoimme guardin avaamista seisomaan nousulla: haetaan ote kaverin hihasta, jos mahdollista, ja painetaan kaverin käsi tämän vatsaa vasten. Jos kättä ei saada haltuun, oma käsi tuetaan kaverin rintalastan alaosaa vasten. Toinen käsi voi olla kaverin lantiolla, housuista voi ottaa halutessaan otteen. Kädet tukipisteinä nostetaan ensin toinen jalka pystyyn, sitten toinen. Selkä pyritään pitämään koko ajan suorana, ja noustaan pystyyn aivan kuin nostettaisiin raskasta taakkaa. Tämän jälkeen astutaan toista jalkaa hieman taakse, jotta saadaan työnnettyä kaverin guardi auki tämän polven kohdalta. Toisen jalan voi kääntää pikkuisen sisäänpäin, jotta kaveri ei pysty käyttämään sitä hyödyksi esim. sweepin hakemiseen. Kun guardi aukeaa, pyritään ottamaan ote kaverin lahkeista tai jaloista ja astutaan guardista ulos. Eikä mennä enää takaisin suljettuun...

Kaukaa ohittamiselle on pari periaatetta: ote kaverin jaloista ja kulman hakeminen. Hyökkäykseen ei siis lähdetä suoraan kaverin edestä. Idan leirillä katsottiin vaihtoehtoa, jossa molemmat polvet painetaan maahan, tuodaan painetta päälle hartian avulla, ja samalla tuodaan oma polvi kaverin jalkojen taakse estämään guardin palautusta. Myös päätä käytetään apuna paineen antamisessa. Toinen käsi siirretään kaverin selkäpuolelle ja otetaan sieltä ote, toisella prässätään polvia yhä maahan, mieluusti ote päällimmäisestä jalasta. Vaihdetaan toinen jalka kaverin jalkojen taa ja lähdetään ohittamaan tämän selkäpuolelle. Jos haluaa estää kaveria kääntymästä kilppariin, voi ottaa otteen tämän kauemmasta kädestä.

Ohitus jo melkein tehty
Lopuksi sparrailtiinkin näitä, lyhyissä 2 minuutin erissä: päällä olijan tehtävänä oli ensin avata guardi, toisessa erässä ohittaa. Alla oleva keskittyi nyt guardin pitämiseen sekä sen palauttamiseen. Lopuksi sparria kolmen hengen ryhmissä 1,5 minuutin erissä, yhden ollessa lepovuorossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti