keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Tiistai 12.7.2011 Kimura ja juji halfista

Lähtötilanteessa olet halfissa päällä. Käännä itsesi vastustajan sivulle, selkä kaverin päähän päin. Ota samalla ylemmällä kädelläsi kaverin käsi halausotteella kiinni. Yritä vapauttaa toisella kädelläsi jalka pois halfista. Kun vastustaja yrittää puolustaa kädellään, ota kimura kiinni. Muista apinaote. Nosta jalka pois halfista ja väännä kimura loppuun.

Totesimme kuitenkin, että yleensä omaa jalkaa ei saa pois halfista ja katsoimme mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä, jotta kimuran saisi väännettyä. Eli jos et saa jalkaa pois halfista, hivuta toinen jalka vastustajan pään ohi ja istu alas vastustajan pään päälle. Kaverin pää tulee siis polvitaipeeseen. Näin saat mukavan tiiviin paketin, ja voit vääntää kimuran.

Toisaalta joillain vastustajilla, erityisesti kisoissa, tuntuu olevan kumikädet, eivätkä he millään taputa vaikka kimuraa kuinka vääntäisi. Näin ollen, laita oma pää lattiaan ja tee kuperkeikka sen olan yli, joka on lähempänä kaverin lantiota. Toisen olan yli kuperkeikka ei oikein onnistukaan. Paina jalalla, joka on kaverin niskalla, jotta paketti pysyy kasassa. Väännä kimura.

Katsoimme myös tilannetta, jossa kaveri puolustaa kimuraa suoristamalla käden. Tässä tilanteessa pidä kimuraotteet tiukasti kiinni ja saatkin väännettyä jujin. Yleensä kaverin kättä pitää hieman kääntää, jotta saadaan peukalo ylöspäin. Muista myös, että toinen käsi tulee olla kyynärpään alapuolella, siis olkavarren puolella. Kokeilimme tätä eri tilanteista, esim. toinen jalka halfissa toinen tuotuna kaverin pään alle ja suoraan sidesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti