tiistai 24. toukokuuta 2011

su 22.5.2011 - suorien lyöntien torjunnat ja sivulle liikkuminen (pysty)

Sunnuntaina saatiin paikalle seurue, josta kaikilla oli hivenen jo lyöntitaustaa ja osalla halukkuutta vaparitreenejäkin kohtaan. Rakensimme harjoittelun siis sen mukaan, ja keskityimme suojaamaan itseämme vapariharkkojen karseita korstoja vastaan. Teemana suorien lyöntien torjunnat ja sivulle liikkuminen.

Alun lämmittelyn jälkeen treenasimme suoria lyöntejä, keskittyen käden ojentamiseen loppuun asti, kyynärpään osoittaessa mahdollisimman pitkään maata kohti. Nyrkin osuessa osutaan (erityisesti etu- ja keskisormen) rystysillä ja pyritään saamaan lyönnin liike lähtemään jaloista saakka.

Lyönnit blokataan vastakkaisella kädellä kuin kaverin lyövä käsi: jos eteesi tulee kaverin etukäsi, blokkaat sen omalla etukädelläsi. Ideana on päästä toisen lyöntien ja potkujen tieltä pois, sekä halutessa kiertää sivulle samalla. Blokkiliike on nopea, kääntävä ranneliike, jolla ei paineta kättä alas ellei ole vakaa aikomus lyödä itse perään. Kädet pysyvät hyvin kasvojen edessä, ja muisteltiinkin samalla hyvää suojausta, jossa aina lyödessä/potkiessa tulee muistaa pitää omat kädet/oma käsi suojaamassa.

Pelkkä ranneblokkikin on hyvä, mutta kokeiltiin myös samalla liikkumista sivulla toisen tullessa suorien lyöntien kanssa päälle. Tässä otettiin kaksi askelta; ensin blokkaavan käden puoleisella jalalla, sitten toisella tehdään sen varsinainen "siirtävä" liike pois toisen linjalta. Liikuttiin joko reilusti sivuun tai hieman takaviistoon sen mukaan kumpi tuntui luontevammalta.

Tiivistetysti muistisäännöt siis: Hyvä suojaus, kepeät ranneblokit, sivuille liikkuminen sekä lyönnit ylä- ja alakertaan "leukanepparin" (ah mitä lto-pedagogikkaa!) pysyessä kiinni.

Kiittäen ahkeria tyttösiä,
Taija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti