Terveisiä Örebrosta! Täällä me ollaan, Hanna ja Venla, ihan elossa ja hyvissä voimissa. On ihan uskomatonta, että taas on mennyt vuosi lisää täällä. Jyväskylään on (aina) kova ikävä, mutta onneksi ollaan ehditty tänäkin vuonna vierailemaan siellä kotona muutamaan otteeseen. Fight Like A Girl Club ei koskaan lähde naisesta. Samalla on tietysti huippua, että moni sieltä päin on käynyt meillä päin vierailemassa. Meidäthän löytää Akademi Nordin salilta keskeltä Ruotsia.
 |
| Hanna huutaa, Venla vääntää (kuvasta kiitos J. Mesikämmen) |
Ajattelin samalla kerrata vähän kisasyksyn kuulumisia, kun en ole vielä ehtinyt päivittää ADCC MM-kisojen jälkeisiä tunnelmia. Nehän oli vähän alavireisiä. Oma matsi ei vaan kerta kaikkiaan tuntunut hyvältä, pää ei ollut läsnä. Tästä hyvä esimerkki on se, että pystyin oman ottelun aikana seuraamaan matseja ja kuulutuksia viereisiltä matoilta. Päähän mahtui paljon muutakin kuin oma ottelu.
Kisapettymyksestä toipuminen kesti tavallista kauemmin, mutta sen jälkeen olen yrittänyt kovasti pohtia Hannan kanssa, mikä oikein meni pieleen. Henkinen puoli on ollut mulle aina vahvuus, mutta nyt se nimenomaan petti. Vahvuuksissa on joskus se ongelma, että niitä ei tule treenattua, niihin vain luottaa. Mun ei ole usein tarvinnut työstää päätä kisatilanteissa, se on tullut luonnostaan. Mutta sitten on kisoja, milloin pää ei ole mukana, ja niihin tilanteisiin tarvitsen työkaluja ja treeniä. Sami "Kalakukko" Markkasen kanssa puhuttuani tajusin hyvin, etten ole varsinaisesti treenannut päätä koskaan. Ja että jos päätä treenaa vain kisapäivinä, on niitä treenipäiviä aika vähän.
Syksyn ohjelmaan on siis kuulunut pään treenaus. Se ei ole ollut helppoa. Olen lähtenyt hakemaan vastauksia ja "treeniohjelmaa" (Samin vinkkaamana) kirjasta "Joustava mieli". Kirja on tehty alunperin stressin, uupumuksen ja masennuksen käsittelyyn, työelämän ja parisuhteen näkökulmasta. Ei siis suoraan urheilupsykologiaa tai vastavaa, mutta sieltä olen poiminut teemoja kuten miten omiin ajatuksiin suhtautumiseen voi opetella vaikuttamaan ja miten olla läsnä. Juurikin tuo läsnäolo on se mitä kisasuoritukseni kaipaa. Usein se on ollut siellä luonnostaan, mutta nyt olen yrittänyt opetella käyttämään työkaluja sen hallitsemiseen myös päivinä, jolloin se ei tule luonnostaan. Joulukuun alussa pääsin koeajamaan harjoituksia myös kisatilanteessa, kun kisasin täällä ADCC ruotsinmestaruuskisoissa. Pää oli mukana, ja se näkyi otteluissa, eli jatkan hyvin alkanutta treeniä.
Vaikka ADCC MM-kisat jättivätkin huonon maun suuhun oman suorituksen osalta, niin täytyy vielä kerran kiittää sitä mahtavaa Suomi-yleisöä, joka oli paikalla. Uskomattoman hieno tunne otella kotimatolla, kotiyleisön edessä. KIITOS siis teille!
Seuraavat kisat ovat sitten tammikuussa perinteisesti Lissabonissa. Ne tulevat olemaan yhdeksännet (tai kahdeksannet, 2013 olin paikalla, mutta sairastuin vatsatautiin kisapäivää edeltävänä yönä) European Open -kisat itselle, neljännet mustavöisenä.
Hyvää loppu vuotta 2017 ja mahtavaa uutta vuotta 2018 kaikille! Tehdään siitä - taas kerran . Suomi jiujitsun vuosi!
