torstai 4. elokuuta 2016

(Naisem)me maailmalla ja kotimaassa

Pari viikkoa sitten oltiin Hannan kanssa Helsingissä Naisten suurleirillä, joka oli siis nimensä mukaisesti naisille tarkoitettu bjj- ja lukkopainileiri. Siellä nousi puheeksi - jälleen kerran - millaista sitä on treenata naisena, ja näitä ja muita leirin tunnelmia pohtii blogissaan myös yksi leirin vetäjistä, Emilia Tuukkanen. Myös Vainion Mirva kirjoitti artikkelin viikonlopusta BJJ Suomeen.Tämän kevään aikana ollaan Hannan kanssa päästy vetämään naisten leirejä ja treenejä Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja Kreikkaan, ja joka paikassa ollaan päästy toteamaan, kuinka tärkeitä tällaiset leirit voivat naisille olla.

Naisten suurleiri (kuva Mirva Vainio, voikukkajj.kuvat.fi) - Suomalaista yhteistyötä
Pioneerityötä Kreikassa

Suomessa naisten omat leirit ovat jo arkipäivää, ja muutenkin eri saleilla vieraillessa pääsee usein painimaan muiden naisten kanssa. Kesäkuun lopulla vierailimme viikonlopun verran Ateenassa, jossa vedimme parin päivän treenileirin Rio Grappling Clubilla. Leirillä oli pari kaikille avointa bjj- ja lukkopainitreeniä, ja toisena päivänä pidettiin vain naisille suunnatut bjj -treenit. Jo leirin ekana päivänä pystyi aistimaan paikalle saapuneiden naisten innostuneisuuden. Toisena päivänä paikalle oli saapunut kymmenkunta naisharrastajaa. Meidän leiri oli jo siinä mielessä historiallinen, että aiemmin Kreikassa on järjestetty vain yksi naisten open mat -tapahtuma, sekin meidän oman Fight Clubin Annan toimesta. Varsinaista pioneerityötä siis.

Treenipäivän kohokohta tuntui tapahtuvan kuitenkin vasta varsinaisten treenien jälkeen. Ateenan illan viiletessä salille tilattiin pitsaa, olutta ja limpparia, ja siinä hetkessä alkoi tapahtua. Kreikkalaiset naiset alkoivat kertoa omista kokemuksistaan lajin parissa ja kyselivät puolestaan meidän kokemuksia. Tarinat olivat hyvin samanlaisia, niin ilon ja onnistumisen kokemuksia kuin myös lannistavia esimerkkejä siitä, kuinka naisharrastajaa ei aina ole otettu tosissaan. Ehkä kuitenkin se tärkein viesti, mitä yritettiin välittää on se, että pitää uskaltaa ottaa homma haltuun ja tehdä itse. Ei se aina ole helppoa, mutta naisten omatoimisuus on tuottanut tulosta myös Suomessa. Pitää matkustaa vierailemaan, järjestää itse naisten open mat -toimintaa, kutsua itselleen sparrikavereita muualta, jos omalta paikkakunnalta ei löydy. Naisten suurleiri on hyvä esimerkki siitä, kuinka naiset itse ovat luomassa mahdollisuuksia ja tilaisuuksia harjoitella usean muun naisen kanssa.

Valitettavasti olen saanut huomata, etteivät BJJ:n vyöjärjestelmä ja tiimikulttuuri aina tue tällaista oma-aloitteisuutta. Tai ainakin kreikkalaiset naiset kokivat tämän näin. Suomessa on tehty jo pitkään yhteistyötä eri seurojen välillä tiimeistä välittämättä. Kreikassa tiimit ja salit pysyttelevät erillään. Paikallinen mustavöinen salinomistaja totesikin meille, ettei Kreikassa ole paras se, joka voittaa muut, vaan se, joka onnistuu lyttämään toiset samalla maan rakoon. Meidänkin leiri oli periaatteessa avoin kaikille tiimeille, mutta ilmeisesti eri salien vetäjät olivat kieltäneet harrastajiaan osallistumasta treeneihin, koska ne ovat kilpailijan tiloissa. Omista treenajista ollaan mustasukkaisia. Toisekseen paikalla olevat naiset kokivat vaikeaksi olla oma-aloitteisia, kun ovat "vain valko- ja sinivöisiä". Vyökulttuurin pimeät puolet tulevat tässä esille, kun oma vyön väri koetaan esteenä tekemiselle. Omaa panosta ei uskalleta laittaa peliin, koska ei olla hierarkiassa tarpeeksi korkealla. Meidänkin leirissä avaintekijänä toimi salin omistaja, mustavöinen mies, joka on antanut tilan naisille vetää yhdet omat treenit. Kuulemma hyvin epätavallista kreikkalaisella mittapuulla.

Kreikassa kesäkuun lopulla 2016 - samanlaista se on sielläkin, jiujitsua ja naisia

Yhteistyö on voimaa

Kun siinä pitsansyönnin lomassa juteltiin, niin tuli hyvä olo. Sai jakaa jotain hyvää, kokemuksia siitä, että maailmassa on mahdollisuuksia. Ja niin kliseiseltä kuin sanonta "yhteistyö on voimaa" kuulostaakin, on se täysin totta. Naisten suurleiri jatkoi Finnhitsien perinnettä, suomalaisvoimin vedettyä leiriä, jossa vetäjät tulevat eri saleilta ja tiimeistä. Ja tästä ei todellakaan tehdä ongelmaa vaan koko leirin vahvuus: me tehdään tätä yhdessä. Eivätkä tällaiset yhteisleirit ole vain naisten juttu, vaan esimerkiksi keväällä nähtiin Barreto Helsingin järjestämänä Young Guns -seminaari, jossa niin ikään oli vetäjiä eri saleilta. Muutenkin Suomen seminaarit ovat perinteisesti olleet kaikille avoimia, ja muilla saleilla vierailu on arkipäivää. Ei ilmeisesti niin tavallista maailmalla kuin äkkiseltään luulisi.

Ruotsissa ollaan törmätty yllättäen vahvaan tiimikulttuuriin nimenomaan sen huonossa puolessa - länsinaapurissa ollaan paljon enemmän tiimiuskollisia siinä mielessä, ettei muiden kanssa yhteistyö aina suju. Kirjoittelin myös aiemmin keväällä tänne naisten treeneistä ja niistä esteistä, mitä olemme Ruotsissa asian suhteen kohdanneet. Huhtikuun alussa olin vierailevana opettajana Tanskassa naisten BJJ Bonanza -leirillä, joka järjestettiin jo seitsemättä kertaa. Oli hienoa huomata asennemuutos suhteessa ensimmäiseen Bonanzaan. Silloin meitä vähän kierellen kehoitettiin välttämään mahdollisten samanhetkisten tai tulevien kilpakumppanien kanssa sparraamista leirin aikana. Nyt asenteet ovat muuttumassa, ja itselle yksi leirin parhaita anteja oli ruskea- ja mustavöisten "kilpakumppaneiden" keskinäiset sparriharjoitukset. Euroopassa naisten kannattaa ehdottomasti yhdistää voimansa, jotta saadaan kisakentille mahdollisimman kovia kilpailijoita. Ei voi jäädä kotisalille nyhjäämään. Fight Clubilla ollaan aina pidetty periaatteena, että jos joku haluaa tulla meille vierailemaan, niin aina saa tulla. Olipa kisat sitten kuukauden päästä tai jopa seuraavalla viikolla. Kisat käydään kisamatoilla ja kaikki muu on treeniä.

BJJ Bonanza Tanskassa huhtikuussa 2016 - eurooppalaista voimaa
Loppukadettina voin sanoa, että olitpa nainen tai mies, niin et ole yksin. Näyttää siltä, että Suomessa yhteistyö sujuu, ja jokainen voi omalla kohdallaan pitää huolta siitä, että näin on myös tulevaisuudessa. Maailmalla ihmetellään edelleen vähän sitä, että suomalaiset kannattavat ja auttavat muita suomalaisia kisoissa tiimirajoista huolimatta. Siitä olen ylpeä.

ps. Naisten suurleiriltä kuvia osoitteessa voikukkajj.kuvat.fi. Meidän Kreikan tourneeta voi puolestaan ihmetellä Hannan kuvasivulla hannahirvonen.kuvat.fi.

2 kommenttia:

  1. Voi olla että.bjjglobetrotters yhteisöstä olisi hyötyä? Paljon jäseniä.ja kannustaa harjoittelemaan eri toimien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Globetrotters vaikuttaa kyllä rennolta yhteisöltä. Ja kuten mainittua, Suomessa homma onneksi toimii, eikä tiimeistä ole tehty harjoittelun esteitä.

      Poista