keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Sunnuntai 13.12. ja tiistai 15.12. - Berimbolon puolustusta ja kääntöjuji

Sunnuntaina katsottiin Annan johdolla muutama tapa puolustaa berimboloa. 

Tiistaina lähdettiin tekemään suljetusta guardista normaalia käsilukkoa. Kun kaveri puolustaa tuomalla painoa päälle, otetaan ulommalla kädellä tiukka ote lukotettavasta kädestä. Toisella kädellä lähdetään sukeltamaan kaverin ali ja tuodaan lantio toiselle puolelle. Samalla kiepautetaan ulompi sääri mahdollisimman läheltä kaverin naamaa kontrolloimaan kaverin niskaa. Samalla pidetään käsi koko ajan hallussa ja oma lantio ylhäällä. Päädytään yleensä tilanteeseen, että kaveri on kontallaan. Kääntöjuji kiristetään niin, että polvia puristetaan yhteen, niskalla olevalla säärellä painetaan alaspäin (ettei kaveri pääse nousemaan), lukotettavan käden peukun tulee osoittaa ulospäin ja lähdetään nostamaan lantiota. Yleinen puolustus tähän on, että kaveri lähtee kävelemään jalkoja päätä kohti. Toisella kädellä kaveria voi estää lantiolta/reideltä ja kiristetään lukko. Jos kaveri hönkii agressiivisesti päälle, otetaan kaverin jalasta kiinni (lahkeesta jos on puku päällä). Työnnetään omilla jaloilla ja vedetään jalasta kaveri yli. Kaveri päätyy selälleen ja itse ollaan perusjujissa kiinni. Taas on tärkeää koko liikkeen ajan, että käsi pidetään koko ajan hyvin hallussa. Toisen jalan voi siirtää niskalta pään yli ja kiristetään juji normaaliin tapaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti