maanantai 15. kesäkuuta 2015

King of The Hill, ADCC EM, IBJJF MM - kisoja kahdella mantereella toukokuussa 2015

Nyt seuraa useampi kisaraportti putkeen, kun toimitus on juossut ympäri maailmaa ja kyliä. Aloitetaan toukokuun 23. päivä kisatuista Pieksämäen salikisoista, King of the Hill -salikisoista, joissa Henna pääsi tekemään kisadebyyttinsä. Ja hienosti Henna hoitikin debytantin roolinsa: ensimmäisessä matsissa valkovöisten naisten sarjassa vastaan asettui Forssan kamppailijoiden Carita, joka tiukan kamppailun jälkeen joutui luovuttamaan Hennan americanaan. Finaalissa Tampereen jujutsukoulun Sanna veti pidemmän korren, ja Hennalle päivän saldona hopeaa. Olisiko tämä siis sitten Princess of the Hill -titteli Jyväskylään.

Henna podiumilla - Princess of the Hill
Seuraavaksi kisattiinkin sitten viikkoa myöhemmin. Tänä vuonna erittäin harmittavasti päällekäin osuneet lukkopainin EM-kisat ja bjj:n MM-kisat aiheuttivat meille päänvaivaa: kumman sitä valitsee? Turun ADCC EM -kisoihin päätyivät lopulta Hanna, Elina ja pitkän tauon jälkeen kisamatoille palannut Lintsi, kun taas Venlan suuntasi rapakon taakse mundiaaleihin. Samana viikonloppuna oteltiin siis kahdella rintamalla neljän naisen voimin.

Turussa Lintsi edusti -60kg sarjassa, ja Hanna ja Elina ottelivat +60kg sarjan karkeloissa. Valitettavasti kaikilla tie katkesi ensimmäisellä kierroksella tiukkojen ottelujen jälkeen. Linnea joutui taipumaan ruotsalaiselle Sara Svensonille, Hanna kohtasi suomalaisen Suotaman Maijun pystypainotteisessa väännössä, ja Elina väänsi niin ikään suomalaisen Voutilaisen Siljan kanssa. Toisella puolella palloa Venlan päivä katkesi niin ikään lyhyeen, kun ensin tuli tappio mustavöisten avoimessa sarjassa Tammi Musumecille ja muutamaa tuntia myöhemmin +79,3kg sarjassa Fernanda Mazzellille. Mundiaaleista mainittakoon myös forssalaistunut keskisuomalainen Riina, joka otteli ensimmäisissä MM-kisoissaan sinivöisten +74kg sarjassa, mutta joutui myös taipumaan Courtney Mackenzielle ensimmäisessä ottelussaan.

Koska Turun ja Long Beachin kuvausporukka oli vähän hiljaisempi, laitetaan tähän meidän uusi pätsi.
Tämä kisakevään huipennus ei siis valitettavasti mennyt meidän naisilta aivan suunnitelmien mukaan, mutta tästähän urheilussa on kyse: sekä voiton että tappion jälkeen palataan treenimatolle hiomaan taitoja kohti seuraavaa koitosta. Kesä on hyvä aika ladata akkuja - etenkin niitä henkisiä, mutta myös fyysisiä - nauttia nujuamisen iloista ja muusta mukavasta. Muutama flagilainen on suunnitellut Hangon Summerfightia, 4.-5. heinäkuuta painitaan Jyväskylässä naisten kanssa open mat -hengessä, ja muutakin mukavaa on jo suunniteltu.

Kaikkien kesän päätavoitehan on elokuun 8. järjestettävä hyväntekeväisyystapahtuma Sparrimaraton II, jossa jälleen tehdään hyvää koko kamppailukansan voimin!

- - -

ps. Hanna on kirjoittanut ADCC -kisoista omassa blogissaan ja Venla puolestaan omalla tahollaan MM-kisareissusta ja sen tunnelmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti