tiistai 8. toukokuuta 2012

sunnuntai 6.5. - ylösnousemus guardin avaamisessa

Pitkästä aikaa lukkopainia tyttötreeneissä. Koska teemana on edelleen suljettu guard, otettiin siihen liittyen kertauksena ensin viime viikon postuuran pito ja lisättiin sitten yksi avaus ja ohittelua.

Avaukseen lähdettiin liikkeelle "turva-asennosta", joskin myös muuta kautta voi lähestyä. Molemmat kädet laitetaan kaverin kainaloihin ns. rapuotteella, jotta kaveri ei pysty käyttämään käsiään. Tämän jälkeen noustaan seisomaan joko jalka kerrallaan tai yhtä aikaa jaloilla ponnistaen. Toinen polvi viedään kaverin takamuksen alle, keskilinjan kohdalle ja "perutetaan" guardi auki. Avaamista voi auttaa työntämällä kaveria lantiolta. Etumainen jalka jätetään pystyyn ja käännetään hieman ulospäin tasapainon säilyttämiseksi.

Tehtiin pari perusohitusta tästä tilanteesta. Ensimmäisessä etumainen polvi liu'utetaan kaverin reiden yli ja samalla astutaan toinen jalka tiiviisti tämän lantiolle, tavallaan toisen jalan ali, jalkapohja maassa. Otetaan kontrolli yläkropasta ja tuodaan ensin takimainen jalka ohi. Lopuksi reiden yli polvi edellä liu'utettu jalka tuodaan myös ohi ja siirrytään sivusidontaan.

Toisena muisteltiin "Pauli-ohitus", jossa siis otetaan hieman askel taakse, viedään molemmat kädet kaverin lantiolle ja liikutaan hieman sivuun siten, että kaverin toinen jalka jää meidän jalkojen välivaiheille. Liu'utetaan etumainen polvi tällä kertaa ristiin yli ja samalla polven puoleinen käsi kaverin kainaloon. Oma pää toimii myös työntöpisteenä ja sen voi viedä lähelle kaverin leukaa. Toisella kädellä voi ottaa haltuun kaverin toisenkin kainalon ja tulla näin ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti